Wafd

Wafd (arab. حزب الوفد‎, Ḥizb al-wazd) oli egyptiläinen sekulaari ja kansallismielinen puolue. Se sai alkunsa Sa'd Zaghlulin johtamista egyptiläisistä vuonna 1919. Nimi Wafd tarkoittaa delegaatiota, jolla viitattiin Zaghlulin ryhmittymään, joka osallistui esimerkiksi Pariisin rauhankonferenssiin. Puolue ajoi Egyptin itsenäisyyttä. Muodollinen itsenäisyys saavutettiinkin vuonna 1922, joskin käytännössä britit säilyttivät valtansa. Myöhemmin puolue kilpaili brittien tukeman Egyptin kuninkaan kanssa. Britit alkoivat tehdä yhteistyötä puolueen kanssa toisen maailmansodan kynnyksellä, mutta puolue oli alkanut menettää alkujaan laajaa kansansuosiotaan sen perustaja Zaghlulin kuoltua vuonna 1927. Hänen seuraajansa Mustafa al-Nahhas ei ollut lainkaan yhtä suosittu. Wafd tuli myös yhä enemmän tunnetuksi yhteistyöstään brittien kanssa. Maailmansodan jälkeen brittien vastainen mieliala nousi entisestään. Vuonna 1952 kuningas syrjäytettiin vallankaappauksessa ja vallankaappaajat kielisivät kaikki puolueet vuonna 1953.

Historia muokkaa

Perustaminen muokkaa

Sana wafd (arab. وفد‎) tarkoittaa suomeksi ’delegaatiota’. Nimeä käytettiin alkujaan Sa'd Zaghlulin ympärille kokoontuneesta ryhmästä egyptiläisiä. Egyptissä oli ensimmäisen maailmansodan päättyessä ristiriitaisia odotuksia maan tulevaisuuden suhteen. Egyptiä hallitsivat britit, jotka sodan aikana olivat esittäneet sodan kamppailuna autoritaarisuutta vastaan, mutta toisaalta nyt sodan päättyessä ei oltu erityisen kiinnostuneita strategisesti merkittävistä alueista luopumisesta. Zaghlul johti 13. marraskuuta 1918 delegaatiotaan tapaamaan brittien edustaja Reginald Windgatea. Delegaatio vaati Egyptin itsenäisyyttä. Windgate välitti delegaation vaatimuksen Britanniaan, jossa hänen toimintaansa ja delegaation vastaanottoa ei katsottu hyvällä. Egyptissä delegaatio sai kuitenkin julkisuutta ja tapaus lietsoi brittien vastaista mielialaa.^[1]

Vuodesta 1919 tuli Egyptissä hyvin väkivaltainen brittien vastaisten levottomuuksien takia. Britit olivat yrittäneet hillitä liikehdintää karkottamalla Zaghlulin, mutta kun tässä ei oltu onnistuttu, hänen oli sallittu osallistua Pariisin rauhanneuvotteluihin.^[1] Pariisissa delegaatiota eli wafdia edusti 17 egyptiläistä. Wafd oli nyt järjestäytynyt eurooppalaisen puolueen tapaan. Sen puheenjohtaja Zaghlul oli saanut laajat oikeudet neuvotella egyptiläisten puolesta. Lopulta delegaation matkasta Pariisiin tuli kuitenkin suuri pettymys.^[2] Kansojen itsemääräämisoikeudesta puhunut Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilsonin^[1] hallinto olikin tunnustanut brittiläisen Egyptin protektoraatin ja delegaatiota ei lopulta kutsuttu kuultavaksi neuvotteluissa.^[2] Poliittinen kamppailu brittien kanssa Egyptissä jatkui kaksi vuotta. Lopulta britit taipuivat luopumaan Egyptin suorasta hallinnosta. 28. helmikuuta 1922 britit päättivät Egyptin protektoraatin ja Egyptistä tuli muodollisesti itsenäinen valtio. Britit säilyttivät kuitenkin laajan oikeuden puuttua maan asioihin.^[1]

Huippukausi muokkaa

Wafd-puolueen niin sanottuja sinipaitoja Abadainin palatsilla vuonna 1936.

Egyptin itsenäistymisen jälkeen Wafd oli yksi kolmesta merkittävästä toisiaan vastaan kamppailleesta poliittisesta tahosta Egyptissä. Kaksi muuta olivat britit, sekä kuningas Fuad I. Wafdista tuli Egyptin parlamentarismin ja perustuslain tukija. Se sai ensimmäisissä parlamenttivaaleissa tammikuussa 1924 ylivoimaisen vaalivoitto. Puolue haali 188 paikkaa 215 paikkaisesta parlamentista. Puolueen puheenjohtaja Zaghlulista tuli pääministeri. Brittien tukema kuningas Fuad vastusti kuitenkin parlamentin oikeuksia ja käytti usein kuninkaan oikeutta hajottaa parlamentti. Kuninkaan toiminta alkoi syödä egyptiläisten uskoa parlamentarismiin yleensä. Samalla britit eivät edes teeskennelleet kunnioittavansa Egyptin itsemääräämisoikeutta. Wafd vastasi kuninkaan ja brittien toimiin laajaa tukea kansalta saaneilla mielenosoituksilla. Puolueen merkitys alkoi kuitenkin hiipua, kun sen voimatekijä Zaghlul kuoli vuonna 1927. Hänen seuraajansa Mustafa al-Nahhas ei ollut lainkaan yhtä suosittu. Puolueen aikaisemmin vankka ote ammattiliitoista ja muista yhteiskunnallisista organisaatioista hölleni. Wafdin edustama Egyptiläinen kansallismielinen liike hajosi useisiin suuntauksiin. Yksi esimerkki oli fasistien innoittama Nuoregyptiläinen puolue.^[1] Wafd perusti niin sanotut sinipaidat nuoregyptiläisten "vihreiden paitojen" tasapainoksi vuonna 1935.^[2] Järjestöt olivat puolisotilaallisia puolueiden kannattajajoukkoja, jotka ottivat yhteen keskenään. Merkittävin uusi voimatekijä Wafdin rinnalla oli kuitenkin islamistinen Muslimiveljeskunta.^[1]

Joitakin valoisampia merkkejä koettiin 1930-luvun jälkipuoliskolla. Valtaistuimelle nousi kuningas Fuadin poika Faruq, jolla oli aluksi suhteellisen laaja suosio. Tämä tosin karisi myöhempinä vuosina. Britit olivat puolestaan alkaneet ottaa Wafdin vakavammin neuvottelujen osapuolena, etenkin kun Egyptiin oli alkanut kohdistua ulkoinen uhka toista maailmansotaa edeltäneinä vuosina. Italia oli vallannut Etiopia ja hallitsi myös Libyaa, uhaten näin Egyptiä kahdelta suunnalta. Yhteistyö Wafdin kanssa nähtiin keinona lievittää mahdollisesti vaarallista brittien vastaista mielialaa Egyptissä. Al-Nahhas osallistui virallisesti tosin vain kuninkaan kanssa tehdyn vuuoden 1937 sopimuksen laatimiseen. Sopimuksessa lisättiin egyptiläisten oikeuksia vastineena tuesta mahdollisessa suursodassa. Sodan sytyttyä saksalaismielisyydestä epäilleen kuninkaan asemaa rajoitettiin nimittämällä yksin Wafdin muodostama hallitus. Wafdilla ei enää todellisuudessa kuitenkaan ollut koko Egyptin kansan tukea. Abadainin palatsin piiritys 1942 antoi lopullisesti vaikutelman Wafdista brittien sätkynukkena.^[1] Maailmansodan ollessa lopuillaan Faruq kokosi useista eri puolueista hallituksen Wafdin jäädessä sen ulkopuolelle.^[2]

Loppu muokkaa

Wafd nousi Egyptin pääpuolueeksi viimeisen kerran vuonna 1950. Al-Nahhas yritti vedota kansaan omaksumalla nyt brittivastaisemman kannan. Samalla sallittiin esimerkiksi vapaampi mielenilmaus. Maailmansodan päättyminen oli kuitenkin nyt tuonut esiin valtavia sosiaalisia ongelmia, kuten työttömyyden ja elinkustannusten nousun. Vuonna 1952 massaprotestit muuttuivat väkivaltaisiksi. Tammikuussa egyptiläiset sissit iskivät Wafdin hiljaisella suostumuksella brittiläiseen varuskuntaan Tall al-Kabirissa Suezin kanavavyöhykkeellä. Britit iskivät takaisin Ismailiassa ja 26. tammikuuta Kairossa koettiin niin sanottu Musta lauantai mellakoitsijoiden iskiessä ulkomaalaisiin liikkeisiin ja rakennuksiin. Kansa syytti al-Nahhasia ja kuningas Faruqia, jotka syyttelivät puolestaan toisiaan. Tilanne oli valmis vallankumoukselle. 23. heinäkuuta 1952 pieni joukko niin sanottuja vapaita upseereja teki verettömän vallankaappauksen. Kuningas pakeni maasta. Väliaikaisen hallituksen muodosti Vallankumouksellinen komentoneuvosto. Wafdin tarina päättyi seuraavana vuonna.^[1] Tammikuussa 1953 annettiin määräys kaikkien puolueiden lakkauttamisesta ja niiden omaisuuden takavarikoinnista. Monet Wafdin johtajista päätyivät vankiloihin.^[2] Egyptissä valtaan nousi aluksi Muhammad Nadžib ja myöhemmin Gamal Abdel Nasser.^[1]

Fuad Siraj al-Din, entisen Wafd-puolueen vankilassa ollut vaikuttaja, perusti niin sanotun uuden Wafd-puolueen vuonna 1977. Puolue jäi kuitenkin ilman Wafd-puolueen huippukauden menestystä.^[2]

Lähteet muokkaa

↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h ⁱ Andrei Sergejeff: ”15. ja 16.”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3.
↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Arthur Goldschmidt: Historical dictionary of Egypt, s. 83-84, 410-415. 3. painos. Scarecrow Press, 2003. ISBN 0-8 108-4856-2. (englanniksi)

[egy1-1] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f ^g ^h ⁱ Andrei Sergejeff: ”15. ja 16.”, Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3.

[hdic1-2] ↑ ^a ^b ^c ^d ^e ^f Arthur Goldschmidt: Historical dictionary of Egypt, s. 83-84, 410-415. 3. painos. Scarecrow Press, 2003. ISBN 0-8 108-4856-2. (englanniksi)

[1]

[2]