Tämä artikkeli käsittelee pienikokoista moottoripyörää. Skootteri on myös Kari Peitsamon yhtye.

Skootteri on pienipyöräinen moottoripyörä tai mopo (moposkootteri), jossa on metallinen runko (monokokki) kuten Vespassa tai erillinen putkirunko, johon suojapellit on kiinnitetty (Lambretta). Istuimen ja ohjaustangon väli on ainakin osittain avoin, joissakin malleissa tasainen lattia, toisissa lattia on vähintäänkin kuljettajan jalkojen kohdalla. Skootterin moottori, jonka iskutilavuus on yleensä ollut 98–200 cm³, sijaitsee perinteisissä malleissa takapyörän lähellä ja on täysin koteloitu. Uudemmissa skoottereissa moottori on istuimen alla, ja sylinteritilavuus on jopa 840 cm³[1]. Voimansiirtotapa on hammaspyörillä toteutettu suoraveto takapyörään tai toisiovetoketju tai hihna, ja moottori on samalla kiinteä osa iskunvaimennusta. Vaihteisto on joko manuaalinen tai täysin automaattinen variaattori.

Piaggion X8 400ie on esimerkki nykyään suosituista maksiskoottereista. Istuimen alla on tila kypärälle ja muille tavaroille. Istuimen ja ohjaustangon väli ei ole täysin avoin, mutta kuitenkin selvästi avoimempi kuin varsinaisessa moottoripyörässä.

Ajoneuvotyypin alkuvaiheissa suunnitteluperiaatteena oli antaa auton mukavuus ja suojaavuus säätä vastaan kaksipyöräisen hinnalla. Skootteri onkin mielletty edulliseksi jokapaikan kulkimeksi, joka sopii myös hameeseen pukeutuneille naisille. Viime aikoina skootteri-nimitys on laajentunut käsittämään myös 50-kuutioiset moposkootterit.

Historia muokkaa

 
Perinteinen skootteri: Piaggion Vespa Primavera 125 (1967), jonka itsekantava runko on peltiä.
 
Lambretta oli pitkään Vespan pahin kilpailija skootterimarkkinoilla. Kuvassa Lambretta 125 LD (1957).
 
DKW:n Lomos-skootteri (1922)

Skootterin idea saattoi syntyä jo ensimmäisten motorisoitujen ajoneuvojen mukana 1800-luvun lopulla. Hildebrand & Wolfmüller rakensi 1894 ensimmäisen kaksipyöräisen, jossa oli läpiastuttava runkorakenne. 1900-luvun alussa skootteriksi kutsuttavia laitteita tehtiin kummallakin puolella Atlanttia. Ranskassa oli Auto-Fauteuil jo 1902 ja Yhdysvalloissa Motoped 1910-luvulla. Ensimmäisen maailmansodan aikana ja heti sen jälkeen oli markkinoita halvoille ajoneuvoille. Yhdysvalloissa esiteltiin Autoped 1914 ja Britteinsaarilla Skootamota ja Unibus, sekä Saksassa DKW:n Lomos 1920-luvulla. 1930-luvun lamakaudella Yhdysvalloissa kehitettiin uusia entistä parempia skoottereita, kuten Salsburyn Motor Glide (1936) ja Cushman, joita valmistettiin 1936–1965.

Toisen maailmansodan jälkeen oli jälleen tilaus yksinkertaiselle ja huokealle skootterille, mutta nyt kehityksen etujoukko siirtyi Eurooppaan, jossa Italiassa miltei samanaikaisesti esiteltiin Piaggion Vespa (1946) ja Innocentin Lambretta (1947). Monzalainen Gianca aloitti jo ennen Piaggiota Nibbiollaan, mutta merkin taival päättyi nopeasti. Italialaiset skootterit osoittautuivat erittäin onnistuneiksi. Vasta Vespan ja Lambrettan myötä skootterista voidaan sanoa tulleen täysi-ikäinen, kaikkien saavutettavissa oleva ja suosittu kulkuneuvo.

Lukemattomat muut valmistajat seurasivat perässä omilla versioillaan: Iso, Guizzo, NSU, Heinkel, Triumph, Maico, Zündapp - jopa Harley-Davidson kokeili skootterinvalmistusta kulmikkaalla Topperillaan (1960–1965). Lähestulkoon kaikilla aikaansa seuraavilla tehtailla oli pakko olla oma skootterimalli kuumimpaan aikaan. Suomessa Tunturipyörä tuotti maahan omalla tuotemerkillään varustettuja Puch-skoottereita.

 
Cezeta-skootteri

Itäblokissa valmistettiin skoottereita Neuvostoliitossa (Vjatka), Tšekkoslovakiassa (CŽ) ja DDR:ssä (IWL). Vjatka oli olemukseltaan suoranainen kopio Piaggion Vespasta.

Skootteri, erityisesti Vespa, oli myös Suomessa suosittu 1960-luvulla, mutta varallisuuden kasvaessa autot syrjäyttivät sen ensisijaisena kulkupelinä. Nykyään 1950- ja 1960–lukujen klassiset skootterit ovat haluttuja keräilykohteita.

Vespoja valmistettiin lisenssillä Italian ulkopuolella Ranskassa, Espanjassa, Englannissa ja Saksassa. Yhdysvalloissa Sears, Roebuck & Company myi Vespaa tavarataloketjussaan nimellä Allstate, mutta nimeä on käytetty myös muiden valmistajien tuotteiden markkinointinimenä. Intiassa tehdään yhä Vespaan perustuvia Bajaj- LML-skoottereita, sekä jatkettiin Lambretan valmistusta vielä pitkään emoyhtiön konkurssin jälkeen (1971). Kolmipyöräisiä skoottereita käytetään Italiassa pienliiketoiminnassa (Ape, Vespa Commercial), Thaimaassa (tuk-tuk) ja Intiassa takseina.

Japanissa tehtiin skoottereita jo varhain. Honda valmisti klassisiin skoottereihin lukeutuvia malleja jo 1950-luvulla, mutta luopui tuoteryhmästä kahdeksikymmeneksi vuodeksi, koska keskitti huomionsa Cub-moottoripyöräänsä. Fuji ja Mitsubishi olivat 1960-luvulla hallitsevat merkit Japanin kotimarkkinoilla. Yamahakin kokeili skoottereita samoihin aikoihin. Piaggion laiminlyödessä mallistonsa uudenaikaistamisen 1980-luvun vaihteessa Honda astui uudelleen skootterimarkkinoille NH-mallisarjallaan. Erityisesti Hondan 250-kuutioinen Helix (Spazio, Fusion, CN250) oli uraauurtava maksiskootterien edeltäjänä. Hondan vanavedessä myös muut kaukoidän valmistajat suuntasivat Euroopan ja Yhdysvaltojen vientimarkkinoille putkirunkoisilla muoviskoottereillaan, mistä syntyi uusi modernien skootterien luokka klassisen rinnalle.

Nykyaikaiset skootterit muokkaa

 
Nykyaikainen moposkootteri. Kuvassa kaksitahtinen Gilera Runner PJ 50 (2007).

Ketteränä ja halpana kulkuvälineenä skootteri on säilyttänyt asemansa esimerkiksi Aasiassa ja Euroopan ruuhkaisissa suurkaupungeissa. Suomessakin on koettu sen renessanssi uusien maxiskootterien myötä. Ominaisuuksiltaan ja ulkonäöltään nämä lähenevät jo perinteisiä moottoripyöriä.

Skoottereissa on nykyään useimmiten automaattinen variaattorivaihteisto ja automaattinen kytkin, joten kuljettaja voi keskittyä pelkästään ajamiseen. Perinteisissä malleissa voimansiirto tapahtui manuaalisella vaihteistolla, vaihteiden vaihtaminen tapahtui ohjaustangossa olevalla valitsimella. Nykyaikaisissa skoottereissa moottorin iskutilavuus vaihtelee 49cm³ ja 850 cm³ välillä ja moottorit ovat kaksi- tai nelitahtisia.

Nykyisin markkinoilla on myös kasvava joukko sähkömoottorilla eli akkuvirralla toimivia sähköskoottereita.

Lainsäädännössä skootteria käsitellään moottoripyöränä tai mopona, joten niitä koskevat samat ajokorttiluokat ja tieliikennemääräykset kuin vastaavia ajoneuvoja.

Kuvagalleria muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Aprilia SRV 850 2014 www.mpmaailma.fi. Arkistoitu 23.7.2015. Viitattu 28.9.2014.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Skootteri.

Skootterivalmistajia

  • Aprilia (italialainen)
  • Baotian (kiinalainen, saman tehtaan valmistamia lähes täysin samanlaisia skoottereita Fude, Sanili,Cityrider, Milan Sport SanRemo jne.)
  • Benelli (Arkistoitu – Internet Archive) (italialainen)
  • CPI(itävaltalais-taiwanilainen)
  • Derbi Nacional motor -tehtaalta tai Piaggio -tehtaalta (espanjalainen)
  • Generic (itävaltalais-kiinalainen)
  • Gilera (Arkistoitu – Internet Archive) Piaggio -tehtaalta (italialainen)
  • Honda (Arkistoitu – Internet Archive) (japanilainen; konsernin suurimmat tehtaat ja markkinat Intiassa ja Indonesiassa)
  • Kawasaki (japanilainen)
  • Keeway(unkarilais-kiinalainen) (Sama tehdas esimerkiksi CPI:n kanssa)
  • Kymco (taiwanilainen)
  • MBK (ranskalainen)
  • Peugeot (ranskalainen, valmistanut moottoripyöriä vuodesta 1898 lähtien ja skoottereita vuodesta 1953 lähtien)
  • Piaggio (italialainen)
  • Shenke Motor (Arkistoitu – Internet Archive) (kiinalainen)
  • Solifer (Arkistoitu – Internet Archive)(suomalainen-kiinalainen)
  • Suzuki(japanilainen)
  • SYM (taiwanilainen)
  • TGB (taiwanilainen)
  • TMS[vanhentunut linkki](ruotsalais-kiinalainen)
  • Vespa Piaggio -tehtaalta (italialainen)
  • Yamaha (japanilainen) (Jotkin mallit MBK tehtaalta Ranskasta)
  • Yiying (kiinalainen)