Satakunnan Kansansoutu

Satakunnan Kansansoutu on Kokemäenjoella järjestettävä soututapahtuma, joka soudetaan 109 kilometrin mittaisena Sastamalan Sylvään ja Porin Aittaluodon välisenä. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan soutajat etenevät yhteisen aikataulun mukaan. Taukopaikkoja on noin 10 kilometrin välein, ja yöpymiset ovat Kokemäen Risteellä sekä Harjavallassa. Matkan varrella olevien voimalaitosten padot ohitetaan kuljettamalla veneet autokyydillä niiden alapuolelle.[1]

Satakunnan Kansansoudun osallistujia vuonna 2017.

HistoriaMuokkaa

Satakunnan Kansansoutu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1985. Siihen osallistui parhaimmillaan yli 3 000 soutajaa, mutta 2010-luvulle tultaessa määrä putosi reiluun tuhanteen. Vuonna 2012 tapahtuma järjestettiin taloudellisten vaikeuksien johdosta ainoastaan 44 kilometrin pituisena Äetsän ja Kolsin voimalaitosten välisenä yksipäiväisenä soutuna, eikä se saavuttanut suurta suosiota.[2][3] Vuonna 2017 Satakunnan Kansansoutu järjestettiin jälleen neljän vuoden tauon jälkeen Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Kolmipäiväinen soutu keräsi tuolloin noin 500 osallistujaa.[4] Vuonna 2020 tapahtuma peruttiin koronaviruspandemian takia.[5]

ReittiMuokkaa

1. päiväMuokkaa

2. päiväMuokkaa

3. päiväMuokkaa

LähteetMuokkaa

  • XXV Satakunnan Kansansoutu 17.–19.7.2009 -esite, Satakunnan Kansansoutu ry.

ViitteetMuokkaa

  1. Kansansoutu palaa alkujuurilleen 20.7.2012. Alueviesti. Viitattu 16.8.2012.
  2. Satakunnan Kansansoutu muuttuu omatoimisouduksi 30.6.2012. Uusi Pori. Viitattu 16.8.2012.
  3. Satakunnan Kansansoutu käy läpi sukupolvenvaihdosta 19.7.2009. YLE Satakunta. Viitattu 16.8.2012.
  4. Kummala, Seppo: Kansansoutajat pitäjät järjestäviä jännityksessä loppuun saakka 12.7.2018. Satakunnan Kansa. Viitattu 2.5.2020.
  5. Luotola, Juha: Lisää koronavaikutuksia: Satakunnan Kansansoutua ei järjestetä tänä vuonna 28.4.2020. Satakunnan Kansa. Viitattu 2.5.2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa