Sähköurut

Sähköurut on sähköllä toimiva, synteettistä ääntä tuottava kosketinsoitin, syntetisaattori, joka jäljittelee urkuja ja jota käytetään urkujen tavoin. Toisinaan sähköuruiksi nimitetään myös muunlaisia syntetisaattoreita.

Pienet sähköurut kotikäyttöön

Varsinaisissa sähköuruissa on urkujen tapaan yleensä kaksi tai useampia sormioita sekä jalkio. Sähköurkujen äänet jäljittelevät pilliurkujen ääniä, jotka puolestaan jäljittelevät alkeellisella tavalla sinfoniaorkesterin soittimia. Sähköurkuja käytetään esimerkiksi pienissä kappeleissa kirkkourkujen sijaan sekä kanttorien harjoitussoittimina. Sähköurut ovat myös yleisiä populaarimusiikissa. Erityisesti niitä käytetään jazzissa, popissa, rockissa ja gospelissa.

KeikkaurutMuokkaa

1960-luvun lopulla saivat tanssi- ja popyhtyeiden käytössä suosiota huonekalumaisia isoja sähköurkuja (engl. console organ) kevyemmät ”keikkaurut” (engl. combo organ), joita oli helpompi kuljettaa mukana esiintymismatkoilla. Niissä on usein vain yksi sormio eikä lainkaan jalkiota, koska bassoäänistä huolehtii yhtyeen bassokitaristi. Keikkaurkujen putkirakenteinen teline on usein kokoontaitettava. Äänentuotanto perustuu transistoritekniikkaan, minkä ansiosta koneisto on pienempi ja kevyempi kuin Hammond-tyyppisissä, sähkömekaaniseen äänipyörägeneraattoriin perustuvissa uruissa. Euroopassa keikkaurkuja valmistivat etenkin italialaiset elektroniikkayhtiöt kuten Farfisa ja Galanti.[1]

Monet kevyen musiikin ”raskaan sarjan” yhtyeistä suosi keikoillaankin painavia ja hankalasti kuljetettavia Hammond-urkuja, mutta keikkaurkujen käytöstä tulivat tunnetuiksi muun muassa The Doors -yhtyeen Ray Manzarek (Vox Continental, myöhemmin Gibson G-101), Pink Floydin varhaiskaudella Roger Waters (Farfisa Compact Duo) ja The Animals -yhtyeen Alan Price (Vox Continental). The Beatles -yhtyeen ”Lucy in the Sky with Diamonds” -kappaleen intro soitetaan Lowrey Heritage -uruilla.[2]

Sähköurkuja ja niiden valmistajiaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. What is a "Combo Organ" combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  2. Discography, or Who Played What On....? combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  3. a b c d e f Murto, Seppo: 13 halvinta sähköurkua. Pienet ja rytmikkäät. Tekniikan Maailma, {{{Vuosi}}}, 1979. vsk, nro 20. Näköislehti (tilaajille) Viitattu 18.1.2020.
  4. Cordovox/CDX combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  5. CRB Elettronica combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  6. Doric/Ekosonic combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  7. a b GEM combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  8. a b c Elka/Unicord combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  9. a b Magnus / Estey combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  10. Fender combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  11. a b c Gibson/Kalamazoo/Lowrey combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  12. a b c d e Haku 'electric organ' MIMO Musical Instruments Museums Online. Viitattu 29.12.2019.
  13. Kustom combo-organ.com. Viitattu 29.12.2019.
  14. a b Urkuja. (Wager-Pianon mainos) Helsingin Sanomat, 20.2.1973, s. 33. HS Aikakone (digitilaajille).
  15. 3.850:– mutta uusi Philicorda on enemmän arvoinen!. (Musiikki-Fazerin mainos) Helsingin Sanomat, 12.12.1969, s. 18. HS Aikakone (digitilaajille).
  16. Murto, Seppo: Yhdellä sormella onneen. Kotiurut. Tekniikan Maailma, , 1978. vsk, nro 3, s. 100–103. Näköislehti (tilaajille) Viitattu 18.1.2020.
Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.