Wikipedia

Rotavirus

virus

Rotavirus on Reoviridae-heimoon kuuluva kaksijuosteinen RNA-virus, joka on saanut nimensä rengasmaisista viruksista. Se tarttuu uloste-suu-tietä eli eläimestä[1] tai ihmisestä toiseen. Ihmisissä se on yleisin vauvojen ja lasten vakavien ripulitautien aiheuttaja.[2] Viisivuotissyntymäpäiväänsä mennessä lähes jokainen lapsi maailmassa on saanut rotavirustartunnan ainakin kerran.[3] Jokaisen tartunnan jälkeen potilaan vastustuskyky kehittyy, joten seuraava tartunta on lievempi kuin edellinen.[4] Aikuiset saavat tartunnan vain harvoin.[5][6] Rotaviruksia tunnetaan viisi tyyppiä: A, B, C, D ja E.[7] Näistä tyypit A, B ja C tarttuvat ihmiseen. Yleisin näistä on rotavirus A, joka aiheuttaa tartunnoista yli 90 %.[8] Suomessa sairaalahoitoa vaativista lasten ripulitaudeista yli puolet johtuu rotaviruksesta.[9]

Rotavirus
Rotaviruksia
Rotaviruksia
Virusten luokittelu
Ryhmä: dsRNA-virukset
Kunta: Virukset
Heimo: Reoviridae
Suku: Rotavirus
Lajit
  • Rotavirus A (RV-A)
  • Rotavirus B (RV-B)
  • Rotavirus C (RV-C)
  • Rotavirus D (RV-D)
  • Rotavirus E (RV-E)
Katso myös

  Rotavirus Wikispeciesissä
  Rotavirus Commonsissa

Vaikka rotavirus havaittiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1973[10][11] ja jopa 50 % vakavasti ripuloivista vauvoista ja pikkulapsista joutuu sen takia sairaalahoitoon,[12] sen kansanterveydellistä merkitystä ei vieläkään tunnisteta kansainvälisessä yhteisössä, varsinkaan kehitysmaissa.[13] Vaikka rotavirus on helposti hoidettavissa oleva lastentauti, silti lähes kaksi miljoonaa sairastuu vakavasti sen takia[13] ja siihen kuolee vuosittain yli 450 000 alle viisivuotiasta lasta[14], joista suurin osa kehitysmaissa.[15] Rotavirustartunnat eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään kehitysmaihin, vaan esimerkiksi Yhdysvalloissa vakavan gastroenteriittitartunnan sai aikaisemmin vuosittain noin 2,7 miljoonaa lasta ennen kuin siellä alettiin rokottaa virusta vastaan. Näistä lapsista sairaalahoitoon joutui lähes 60 000 ja keskimäärin 37 kuoli.[16] Kansanterveyskampanjoiden pääkohteina ovat olleet lapsipotilaiden oraalinen rehydraatio eli suun kautta annettu nestehoito ja terveille tarkoitettu rokote.[17] Niissä maissa, joissa lasten rokotusohjelmaan on lisätty rotavirusrokote, rotavirustartuntojen määrä ja vakavuus ovat huomattavasti vähentyneet.[18][19][20]

Rotaviruksen aiheuttama sairaus muokkaa

Oireet muokkaa

Rotaviruksen aiheuttamassa gastroenteriitissä eli rotaripulissa esiintyy oksentamista, vetistä ripulia ja pientä lämpöä. Viruksen tartunnan jälkeen seuraa kaksipäiväinen itämisaika ennen kuin oireita alkaa ilmaantua.[21] Ensimmäinen oire on usein oksentelu, jonka jälkeen alkaa 4–8 päivän raju ripulointi. Dehydraatio eli elimistön kuivuminen on yleisempää rotavirustartunnassa kuin bakteeripatogeenien aiheuttamissa tartunnoissa. Sen lisäksi se on rotavirusinfektiossa yleisin välitön kuolinsyy.[22]

Rotavirus A voi tarttua koska tahansa, mutta yleensä vain ensimmäinen tartunta aiheuttaa oireita. Myöhemmät tartunnat ovat tavallisesti oireettomia,[5][23] sillä immuunijärjestelmä antaa jonkin verran suojaa.[3][24][25] Tästä syystä oireita aiheuttavien tartuntojen määrä on suurin alle kaksivuotiaissa lapsissa ja pienenee asteittain 45 ikävuoteen saakka.[26][27][28] Vaikka tartunta on yleinen vastasyntyneillä, se on yleensä lievä tai oireeton.[7][29][30] Oireet ovat kaikkein vakavimmat 0,5–2-vuotiailla lapsilla sekä vanhuksilla ja niillä, joiden vastustuskyky on heikentynyt tai puuttuu. Lähes kaikki aikuiset ovat vastustuskykyisiä rotavirukselle, koska ovat sairastaneet sen lapsena. Vaikka aikuisiän gastroenteriitin aiheuttaa yleensä jokin muu tekijä, aikuisiässä voi silti esiintyä oireettomia tartuntoja, jotka saattavat auttaa viruksen tarttumista eteenpäin.[31] Oireita aiheuttavat uusintatartunnat ovat usein peräisin jostain toisesta rotavirus A -serotyypistä.[4][32]

Taudin leviäminen muokkaa

 
Rotavirus A tartunnan saaneen lapsen ulosteesta.

Rotavirus kulkeutuu ihmisestä toiseen uloste-suu-tietä kosketettaessa käsiä, pintoja tai esineitä, joihin on tarttunut rotavirusta,[33] sekä mahdollisesti myös hengitysteitse.[2] Grammassa tartunnan saaneen ulostetta voi olla yli 10 biljoonaa tautia aiheuttavaa viruspartikkelia,[5] josta rotaviruksen tarttumiseen tarvitaan vain 10–100 partikkelia.[34]

Rotaviruksia on ympäristössä pysyvästi. Esimerkiksi Galvestoninlahden estuaarista otetuista näytteistä taudinaiheuttajaa on löydetty jopa merkittäviä määriä.[35] Tavanomaiset bakteereihin ja loisiin tehoavat keinot eivät näytä olevan riittävän tehokkaita rotaviruksiin, sillä rotavirustartuntojen määrä on suurin piirtein sama riippumatta maan terveysstandardeista.[2]

Tautimekanismi ja taudin määrittäminen muokkaa

 
Elektronimikroskooppikuva rotavirustartunnan saaneesta enterosyytista (ylhäällä) ja terveestä solusta (alhaalla). Kuvassa olevan palkin koko on noin 500 nm.

Viruksen aiheuttama ripuli johtuu useasta syystä. Enterosyyttien eli ohutsuolessa esiintyvien solujen tuhoutuminen aiheuttaa imeytymishäiriötä. Terveet enterosyytit erittävät ohutsuoleen laktaasientsyymiä, joten sen puutteesta johtuva laktoosi-intoleranssi on yksi rotavirustartunnan oire.[36][37] Tämä laktoosi-intoleranssi voi jatkua jopa joitakin viikkoja.[38] Lapsen saatua maitoa lievä ripuli yleensä alkaa uudestaan sen takia, että bakteerit aiheuttavat disakkarideihin kuuluvan laktoosin käymisen.[39]

Rajuissa ripulitapauksissa tulee yleensä ensimmäisenä diagnoosina gastroenteriitti, minkä jälkeen tauti määritetään tarkemmin rotavirukseksi. Suurimmalta osalta lapsista, jotka otetaan gastroenteriitin takia sairaalahoitoon, testataan nykyään myös rotavirus A.[40][41] Rotavirus A voidaan osoittaa ulosteesta laboratoriossa esimerkiksi EIA-menetelmällä.[42] Tutkimuslaboratorioissa käytetään myös muita menetelmiä, esimerkiksi elektronimikroskopiaa ja polyakryyliamidigeelielektroforeesia.[43] RT-PCR-menetelmällä voidaan havaita ja määrittää kaikki ihmisiin tarttuvat rotavirustyypit ja -serotyypit.[44]

Hoito ja ennuste muokkaa

Rotaripulin hoitoon ei ole olemassa varsinaista parantavaa lääkettä, vaan hoidon päämääränä on oireiden lievittäminen ja kuivumisen estäminen.[17] Jos lapsi ei saa hoitoa, hän saattaa kuolla vakavaan kuivumiseen.[45] Ripulin vakavuusasteen perusteella määritetään hoito, joka on nesteytys pelkällä vedellä tai oraalisella rehydraatioliuoksella, ripulijuomalla (Osmosal).[46][47] Joskus kuivuminen on niin vakava, että potilas joutuu sairaalaan, jossa tätä nesteytetään suonensisäisesti tiputuslaitteella tai nenä-mahaletkun kautta ja potilaan elektrolyyttitasoa ja verensokeria seurataan.[40]

Rotavirustartunnat aiheuttavat harvoin muita komplikaatioita, ja hyvin hoidetun lapsen ennuste on erinomainen.[48][49] Komplikaatioita on kuitenkin ilmaantunut muutamissa tapauksissa, joissa rotavirusta todettiin aivotulehduksesta ja aivokalvotulehduksesta kärsivien potilaiden keskushermoston nesteessä.[50][51][52] Viimeaikaiset tutkimukset ovat vahvistaneet sen, että rotavirustartunta ei rajoidu pelkästään suolistoon, vaan sitä voi myös löytyä verestä.[53]

Epidemiologia muokkaa

Rotavirus A:n aiheuttamat alle viisivuotiaiden lasten kuolemat
Maa Määrä Julkaistu Lähde
Vietnam 1/61 – 1/113 2006 [54]
Bangladesh 1/390 – 1/660 2007 [55]
Venezuela 1/1800 2007 [56]
Euroopan unioni 1/20 433 2006 [57]
Yhdysvallat 1/21 675 2007 [16]
 
Rotavirus A -tartuntojen kausivaihtelu eräällä Englannin alueella. Tartuntojen määrä on suurimmillaan talvella.

Rotavirus A, joka aiheuttaa yli 90 % ihmisen rotaripulitapauksista,[8] esiintyy koko maailmassa. Rotavirus aiheuttaa kehitysmaissa vuosittain miljoonia rotaripulitapauksia, joista liki 2 miljoonaa johtaa sairaalahoitoon[13] ja noin 611 000 kuolemaan.[58] Rotaripuliin sairastuu vuosittain pelkästään Yhdysvalloissa yli 2,7 miljoonaa ihmistä, sairaalahoitoon joutuu 60 000 lasta ja noin 37 kuolee.[16] Rotaviruksen kansanterveydellistä merkitystä ripulin aiheuttajana ei kansainvälisessä yhteisössä, varsinkaan kehitysmaissa, tunnusteta vieläkään.[13] Lähes jokainen lapsi maailmassa on ennen viisivuotissyntymäpäiväänsä saanut rotavirustartunnan.[58] Rotavirus on vauvojen ja lasten vakavan ripulin syy lähes 20 prosentissa tapauksista, ja näistä jopa puolet joutuu sen takia sairaalahoitoon.[13] Rotaripulia sairastavia poikia viedään kaksi kertaa useammin sairaalaan kuin vastaavan tartunnan saaneita tyttöjä.[12][59]

Lauhkeassa vyöhykkeessä rotavirustartuntoja esiintyy lähinnä talvella, mutta trooppisessa niitä ilmenee vuoden ympäri,[60] mikä voi osittain selittyä vuodenajasta johtuvilla lämpötila- ja kosteusmuutoksilla.[61][62] Ruoan pilaantumisesta johtuvaa tartuntamäärää ei kuitenkaan tiedetä.[63]

Rotavirus A:n aiheuttama ripuli on yleinen sekä sairaala- ja päivähoidossa olevien lasten että vanhainkodissa olevien vanhusten keskuudessa. Sen lisäksi tartunnat voivat johtua myös saastuneesta vedestä, kuten vuonna 1981 Coloradossa Yhdysvalloissa kunnallisen vesilaitoksen saastumisesta johtuneesta pienepidemiassa.[64]

Nicaraguassa sairastui rotaripuliin vuonna 2005 ennätyksellinen määrä ihmisiä. Tämä epätavallisen suuri ja raju epidemia johtui rotavirus A:n genomissa tapahtuneista mutaatioista, jotka lienevät edistäneen viruksen leviämistä jo suojatun väestön keskuudessa.[65] Samankaltainen epidemia esiintyi vuonna 1977 Brasiliassa.[66]

Rotavirus B, jota kutsutaan myös ADRV:ksi (engl. adult diarrhoea rotavirus), on aiheuttanut vakavia vaikean ripulin epidemioita. Esimerkiksi Kiinassa sairastui ADRV:iin tuhansia ihmisiä kaikista ikäluokista, kun jätevesi saastutti juomaveden.[67][68] Myös Intiassa esiintyi vuonna 1998 rotavirus B -tartuntoja, joiden kanta sai nimen CAL. CAL on endeeminen, toisin kuin ADRV.[69][70] Toistaiseksi rotavirus B:n aiheuttamia tartuntaepidemioita on esiintynyt vain Manner-Kiinassa, mutta tutkimukset osoittavat, että esimerkiksi Yhdysvalloissa väestöltä puuttuu vastustuskyky tätä kantaa vastaan.[71]

Rotavirus C on aiheuttanut lapsille harvinaisia ja satunnaisia ripulitapauksia monessa maassa, esimerkiksi Japanissa ja Englannissa.[72][73]

Suomessa muokkaa

Suomessa puhkesi vuosittain kevättalvella ripuliepidemia, jonka aikana rotaripuliin sairastui noin 22 000 lasta. Näistä puolet joutui sairaalahoitoon.[74][75] Vuoden 2009 jälkeen tapausten määrä on rokotusten ansiosta jäänyt alle 500:aan vuosittain.[76] Rokottamisen ansiosta tartunnat ovat vähentyneet viidessä vuodessa 93 % vuoden 2009 jälkeen, mikä on johtanut vuosittain 4,5 miljoonaan euron säästöihin erikoissairaanhoidossa.[77]

Ehkäisy muokkaa

Tautia voidaan ehkäistä rotavirusta vastaan kehitetyillä rokotteilla, joita on tällä hetkellä markkinoilla kahta erilaista. Rokotteet annetaan suun kautta kahtena tai kolmena annoksena kuuden viikon ikäisille tai sitä vanhemmille lapsille. MSD-yhtiön kehittämä RotaTeq-kauppanimellä myytävä rokote sisältää viittä elävää heikennettyä vasikan ja ihmisen rotaviruksista johdettua yhdistelmä- eli reassortanttivirusta, jotka edustavat serotyyppejä G1, G2, G3, G4 ja P[8]. Tutkimuksissa rokotteen teho vakavia rotaripuleita vastaan vuoden sisällä oli 98 prosenttia ja kaikkia rotaripuleita vastaan 74 prosenttia; seuraavan vuoden rotaviruskaudella teho oli 88 prosenttia vakavia ja 63 prosenttia kaikkia rotavirusvatsatauteja vastaan. Rokote esti tietenkin myös rotavirustartunnasta johtuvia lääkärikäyntejä ja sairaalahoitojaksoja.[78]

Toinen markkinoilla oleva, Rotarix-kauppanimellä myytävä rokote sisältää eläviä heikennettyjä ihmisen G1P[8]-serotyypin kylmäkuivattuja rotaviruksia. Tutkimuksissa sen teho vakavia rotaripuleita vastaan oli 85–100 prosenttia. Rokote esti erityisesti G1-serotyypin virustauteja ja hieman vähemmässä määrin G3-, G4- ja G9-tyyppien rotavirustartuntoja.[78] Näissä tutkimuksissa rokotteilla on ollut varsin vähän haittavaikutuksia, joista yleisimpiä ovat olleet erilaiset vatsaoireet. Rokotetta ei kuitenkaan suositella annettavaksi lapselle, jolla on aiemmin ollut tai jolla on suurempi riski saada suolentuppeuma.[79]

Virologia muokkaa

Tyypit muokkaa

Rotaviruksia tunnetaan seitsemän keskikerroksen ominaisuuksien mukaan[80] nimettyä tyyppiä: A, B, C, D, E, F ja G. Näistä yleisin on rotavirus A, jonka lisäksi myös tyypit B ja C tarttuvat ihmiseen. Kaikki seitsemän kuitenkin tarttuvat eläimiin.[81]

Rotavirus A:lla on eri kantoja, ja se voidaan luokitella G- ja P-serotyyppeihin[82] virionin ulomman kuoren rakenneproteiinien ominaisuuksien perusteella. Tällainen kaksoisluokitustapa on käytössä myös muun muassa influenssaviruksilla, joiden tyypitys on HN, esimerkiksi lintuinfluenssa on H5N1-tyyppiä. Rotaviruksella siis VP7-glykoproteiinin mukaan määritellään G-tyypit ja proteaasiherkän proteiini VP4:n mukaan P-tyypit. Näiden kahden serotyypin alatyyppejä merkitään numeroilla.[80] Kun P-tyyppi on P-serotyyppi, se merkitään numerolla. Numeroa käytetään myös silloin, kun kyseessä on P-genotyyppi, mutta silloin numero pannaan hakasulkeisiin. Samalla tavalla numeroidaan G-serotyypit, ainoana erona on se, että G-genotyypin numerointityyli on sama kuin G-serotyypin. Esimerkiksi Wa-rotaviruskanta on luokiteltu P1A[8]G1:ksi.[83] Jokaisesta viruskannasta on olemassa useita yhdistelmiä, sillä jälkeläiset voivat periä erikseen kaksi G- ja P-tyyppien määritelevää geeniä.[84]

Rakenne muokkaa

Rotaviruksen genomi muodostuu 11 yksilöllisestä kaksoiskierteisestä RNA-molekyylistä, eli se on yhteensä 18 555 nukleosidiemäsparin mittainen. Yksi kierre vastaa yhtä geeniä, jotka on numeroitu yhdestä yhteentoista kokonsa mukaan suurimmasta alkaen. Jokainen geeni koodaa yhtä proteiinia, paitsi geenit 9 ja 11, jotka koodaavat kahta.[85] RNA:n ympärillä on kolmekerroksinen ikosahedraalinen proteiinikapsidi. Virionit voivat olla halkaisijaltaan jopa 76,5 nm.[86][87] Nämä virionit ovat kuitenkin vaipattomia.

  •  
    Rotaviruksen tietokonemallinnus.
  •  
    Rotaviruksen rakenneproteiinien sijainti pelkistetysti.

Proteiinit muokkaa

 
Elektronimikroskooppikuva rotavirukseen kiinnittyneistä kultananopartikkeleista. Pienet tummat rengasmaiset kohteet ovat kultananopartikkeleita, joita peittää rotavirusproteiini VP6:lle spesifinen monoklonaalinen vasta-aine.

Itse viruspartikkelissa eli virionissa on kuusi virusproteiinia (VP). Nämä rakenteelliset proteiinit ovat VP1, VP2, VP3, VP4, VP6 ja VP7. Virionin ytimestä löytyy VP1, joka on RNA-polymeraasientsyymi.[88] Tartunnan saaneessa solussa entsyymi transkriboi mRNA:ta virionien syntetisoimista varten. Sen lisäksi se kopioi rotavirusgenomin RNA:ta vastatuotettuja virioneja varten. VP2 muodostaa virionin ydinkerroksen ja sitoo RNA:n genomin.[89] VP3 on osa virionin sisäydintä ja toimii guanylyylitransferaasientsyyminä. VP4 löytyy virionin pinnalla olevasta piikistä.[90] Se sitoo solujen pinnalla olevia reseptorinimisiä molekyylejä ja auttaa viruksen pääsyä soluun.[91] Virus ei kuitenkaan ole tarttuva ennen kuin mahalaukussa oleva proteaasientsyymi muokkaa VP4:ta VP5*:ksi ja VP8*:ksi, minkä jälkeen tiedetään kuinka tarttuva virus on.[92] VP4:n mukaan luokitellaan viruksen P-tyypin.[93] VP6 täyttää suurimman osan kapsidista. Se on hyvin antigeeninen ja sitä voidaan käyttää rotaviruskannan tunnistamisessa.[5] Tätä proteiinia käytetään rotavirus A -tulehdusten laboratoriokokeissa.[42] VP7 on glykoproteiini, joka muodostuu virionin uloimmalla pinnalla. Rakentellisten funktioiden lisäksi kannan G-tyyppi luokitellaan VP7:n mukaan.

Näiden kuuden rakenteellisen virusproteiinien lisäksi on kuusi ei-rakenteellista virusproteiinia (NSP), joita voi tuottaa vain rotaviruksen infektoima solu, eli ne eivät ole viruksen osia. Nämä ei-rakenteelliset virusproteiinit ovat NSP1, NSP2, NSP3, NSP4, NSP5 ja NSP6. Geeni 5:n tuottama NSP1 on ei-rakenteellinen RNA:n sitojaproteiini, jossa on kysteiinipitoinen alue ja toimi varhaiseen replikaatioon osallistuvien intermediaattien osana. RNA-laskostumisen ennusteiden mukaan näyttää siltä, että tämä NSP1:n lähetti-RNA-alue voi toimia vuorovaikutteisesti.[94] NSP2 on RNA:n sitojaproteiini, joka kertyy solulimainkluusioissa eli viroplasmoissa, ja sitä tarvitaan genomireplikaatiossa.[95][96] Tartunnan saaneissa soluissa NSP3 sitoutuu virusgeenien lähetti-RNA:ihin. Se lopettaa solujen proteiinisynteesin.[97] NSP4 on virusenterotoksiini, joka aiheuttaa ripulin. Se on ensimmäinen viruksella tavattu suolistomyrkky.[98] Rotavirus A:n genomisegmentti koodaa NSP5:n, joka kertyy viroplasmissa virustartunnan saaneissa soluissa.[99] NSP6 on nukleiinihapon sitojaproteiini.[100]

Seitsemällä kahdestatoista rotaviruksen koodaamasta proteiinista vaikuttaa olevan affiniteettia RNA:han.[101] Mikä näiden proteiinien merkitys on rotaviruksen monistumisen kannalta, on osittain ymmärtämättä. Mahdollisesti niillä on tekemistä RNA-synteesin ja virionin pakkauksen kanssa ja ne voivat vaikuttaa lähetti-RNA:n kulkeutumiseen genomin replikaatiokohtaan sekä lähetti-RNA:n tulkitsemiseen ja geenivaikutuksen säätelyyn.[102]

Replikaatio muokkaa

 
Rotaviruksen replikaatiokierros pelkistetysti.

Rotavirus tarttuu ohutsuolen nukkalisäkkeessä oleviin enterosyytteihin, ja siitä aiheutuu epiteelikudoksessa sekä rakenteellisia että toiminnallisia muutoksia.[103] Rotavirusten kolminkertaisen proteiinikerroksen takia ei mahalaukun happamalla sisällöllä eikä suoliston ruoansulatusentsyymeillä ole vaikutusta niihin.

Reseptorivälitteisen endosytoosin takia virus pääsee soluihin ja muodostaa solulimassa endosomiksi kutsutun vesikkelin. Kolmannen kerroksen proteiinit rikkovat endosomin kalvon, mikä muuttaa kalsiumpitoisuutta. Sen vuoksi VP7-trimeerit hajoavat yksittäisiksi proteiineiksi. VP2 ja VP6-proteiinikerrokset jäävät viruksen kaksijuosteisen RNA-viruksen ympärille, ja näin syntyy kaksikerroksinen partikkeli.

Viruksen 11 kaksijuosteista RNA-juostetta jäävät kahden proteiinikuoren suojaan, ja viruksen RNA-replikaasi transkriboi virusgenomin kahden juosteen lähetti-RNA:n. Piiloutumalla ytimeen viruksen RNA välttää RNA-interferenssin, minkä aiheuttaa kaksijuosteisen RNA:n olemassaolo.

Tartunnan aikana rotavirus tuottaa lähetti-RNA:ta sekä proteiinisynteesiin että geenireplikaatioon. Suurin osa rotavirusproteiineista on viroplasmasaa, jossa RNA replikoituu ja kaksikerroksiset proteiinit muodostuvat. Viroplasma muodostuu tumassa jopa jo kaksi tuntia tartunnan saamisen jälkeen. Kun RNA-interferenssi estää NSP5:n, tulos on rotaviruksen replikaation voimakas väheneminen. Kaksikerroksiset proteiinit siirtyvät solulimakalvostoon, jossa ne saavat uloimman, kolmannen kerroksen. Tämä kerros muodostuu VP7:stä ja VP4:stä. Solulyysissä jälkeläisvirukset vapautuvat solusta.[104][105]

Historia muokkaa

Jacob Light ja Horace Hodes todistivat vuonna 1943, että suodattuva aine tarttuvaa ripulia sairastavien lasten ulosteessa aiheutti ripulia myös karjalla.[106] Kolmekymmentä vuotta myöhemmin aine todettiin säilytetyistä näytteistä rotavirukseksi.[107] Välivuosina hiirissä esiintyvän viruksen[108] todettiin olevan sukua karjaripulia aiheuttavalle virukselle.[109] Vuonna 1973 Australiassa Ruth Bishop kuvasi samankaltaisia viruksia gastroenteriittiä sairastavissa lapsissa.[10][11][110]

 
Yksi Flewettin alkuperäisistä elektronimikroskooppikuvista.

Vuonna 1974 Thomas Henry Flewett ehdotti nimeä rotavirus todettuaan elektronimikroskoopin avulla, että rotavirus näytti pyörältä (lat. rota).[111][112] Neljän vuoden kuluttua International Committee on Taxonomy of Viruses hyväksyi nimen virallisesti.[113] Vuonna 1976 sukuviruksia kuvailtiin myös muissa eläimissä.[109] Nämä virukset, jotka kaikki aiheuttavat akuuttia gastroenteriittiä, tunnistettiin yhteiseksi patogeeniksi, johon sairastuvat sekä ihmiset että eläimet.[111]

Rotavirusserotyyppejä kuvailtiin ensimmäisen kerran vuonna 1980,[114] ja seuraavana vuonna rotaviruksen monistumiselle tärkeän trypsiinin lisääminen kasvualustaan sai ensimmäisen kerran ihmisten rotaviruksen kasvamaan apinamunuaisista peräisin olevissa soluviljelyissä.[115] Tutkimustahti kiihtyi uuden löydöksen ansiosta, ja jo 1980-luvun puolivälissä arvioitiin ensimmäisiä rokote-ehdokkaita.[116]

Rotavirusrokote hyväksyttiin Yhdysvalloissa vuonna 1998. Yhdysvalloissa, Suomessa ja Venezuelassa tehdyt kliiniset tutkimukset ovat osoittaneet rokotteen pystyvän estämään 80–100 prosenttia rotavirus A:n aiheuttamista vakavista ripulitapauksista. Sen lisäksi tutkijat eivät havainneet rokotteen käytöstä tilastollisesti merkittäviä vakavia haittavaikutuksia.[117][118] Rokotteen valmistaja kuitenkin poisti sen markkinoilta vuonna 1999 sen jälkeen kun oli havaittu, että se saattoi olla osatekijänä suolentuppeumassa, jonka joka 12 000. rokotettu vauva sai.[119] Tämä synnytti kiivasta keskustelua rotavirusrokotteen suhteellisista vaaroista ja hyödyistä.[120] Vuonna 2006 osoitettiin kahden uuden rotavirus A -rokotteen olevan turvallisia ja tehokkaita lapsipotilaille.[78] Maailman terveysjärjestö suositteli kesäkuussa 2009, että kaikki maat lisäisivät rotavirusrokotteen kansalliseen rokotusohjelmaansa.[121] Samoihin aikoihin Suomi lisäsi rokotteen pikkulasten rokotusohjelmaan, ja 1. heinäkuuta 2009 tai myöhemmin syntyneitä vauvoja alettiin rokottaa rotavirusta vastaan syyskuussa.[75]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ Dubovi, E. J., MacLachlan, N. J.: Fenner's Veterinary Virology, Fourth Edition. Boston: Academic Press, 2010. ISBN 0-12-375158-6. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Dennehy, P. H.: Transmission of rotavirus and other enteric pathogens in the home. The Pediatric infectious disease journal, 2000, nro 19 (10 Suppl), s. 103–105. (englanniksi)
  3. ↑ a b Velázquez, F. R. ym.: Rotavirus infections in infants as protection against subsequent infections. New England Journal of Medicine, 1996, nro 335 (14), s. 1022–1028. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  4. ↑ a b Linhares, A. C. ym.: Epidemiology of rotavirus subgroups and serotypes in Belem, Brazil: a three-year study. Annales de l'Institut Pasteur. Virology, 1988, nro 139 (1), s. 89–99. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d Bishop, R. F.: Natural history of human rotavirus infection. Archives of virology, Suppl., 1996, nro 12, s. 119–128. (englanniksi)
  6. ↑ Grimwood, K., Lambert, S. B.: Rotavirus vaccines: opportunities and challenges. Human Vaccines, 2/2009, nro 5(2), s. 57–69. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  7. ↑ a b Virus Taxonomy: 2011 Release 2012. International Committee on Taxonomy of Viruses. Viitattu 28.6.2012. (englanniksi)
  8. ↑ a b Leung, A. K., Kellner, J. D., Davies, H. D.: Rotavirus gastroenteritis. Advances in therapy, 2005, nro 22 (5), s. 476–487. (englanniksi)
  9. ↑ Virusten aiheuttamat gastroenteriitit (Virologia, opetusmateriaali) Turun yliopisto. Arkistoitu 5.2.2009. Viitattu 9.2.2009.
  10. ↑ a b Bishop R. F. ym.: Virus particles in epithelial cells of duodenal mucosa from children with acute non-bacterial gastroenteritis. Lancet, 1973, nro 2 (7841), s. 1281–1283. (englanniksi)
  11. ↑ a b Bishop R.: Discovery of rotavirus: Implications for child health. Journal of Gastroenterology and Hepatology, 10/2009, nro 3 (24), s. 81–85. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  12. ↑ a b Rheingans, R. D. ym.: Economics of rotavirus gastroenteritis and vaccination in Europe: what makes sense?. The Pediatric infectious disease journal, 2006, nro 25 (1 Suppl.), s. 48–55. (englanniksi)
  13. ↑ a b c d e Simpson, E. ym.: Use of formative research in developing a knowledge translation approach to rotavirus vaccine introduction in developing countries. BMC Public Health, 2007, nro 7, s. 281. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  14. ↑ Tate, J. E., Burton, A. H. ym.: 2008 estimate of worldwide rotavirus-associated mortality in children younger than 5 years before the introduction of universal rotavirus vaccination programmes: a systematic review and meta-analysis. Lancet Infectious Diseases, 2/2012, nro 2(12), s. 136–141. (englanniksi)
  15. ↑ World Health Organization: Global networks for surveillance of rotavirus gastroenteritis, 2001–2008. Weekly Epidemiological Record, 2008, nro 47(83), s. 421–428. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.5.2012. (englanniksi)
  16. ↑ a b c Fischer, T. K. ym.: Hospitalizations and deaths from diarrhea and rotavirus among children<5 years of age in the United States, 1993–2003. Journal of Infectuous Diseases, 2007, nro 195 (8), s. 1117–1125. (englanniksi)
  17. ↑ a b Diggle, L.: Rotavirus diarrhoea and future prospects for prevention. British Journal of Nursing, 2007, nro 16 (16), s. 970–974. (englanniksi)
  18. ↑ Giaquinto, C., Dominiak-Felden G. y.m.: Summary of effectiveness and impact of rotavirus vaccination with the oral pentavalent rotavirus vaccine: a systematic review of the experience in industrialized countries. Human Vaccines, 7/2011, nro 7(7), s. 734–748. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  19. ↑ Jiang, V., Jiang, B. y.m.: Performance of rotavirus vaccines in developed and developing countries. Human Vaccines, 7/2010, nro 6 (7), s. 532–542. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  20. ↑ Rotavirusrokote osoittautui tehokkaaksi Yle.fi. Viitattu 23.1.2011.
  21. ↑ Hochwald, C., Kivela, L.: Rotavirus vaccine, live, oral, tetravalent (RotaShield). Pediatric nursing, 1999, nro 25(2), s. 203–204, 207. (englanniksi)
  22. ↑ Maldonado, Y. A., Yolken, R. H.: Rotavirus. Baillière's clinical gastroenterology, 1990, nro 4 (3), s. 609–625. (englanniksi)
  23. ↑ Glass, R. I., Parashar, U. D. y.m.: Rotavirus vaccines: current prospects and future challenges. Lancet, 7/2006, nro 368(9532), s. 323–332. (englanniksi)
  24. ↑ Offit, P. A.: Gastroenteritis viruses, s. 106–124. New York: Wiley, 2001. ISBN 0-471-49663-4. (englanniksi)
  25. ↑ Ward, R.: Mechanisms of protection against rotavirus infection and disease. The Pediatric Infectious Disease Journal, 2009, 28. vsk, nro 3 Suppl., s. 57–59. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  26. ↑ Bernstein, D. I. ym.: Protection from rotavirus reinfection: 2-year prospective study. The Journal of infectious diseases, 1991, nro 164 (2), s. 277–283. (englanniksi)
  27. ↑ Koopman, J. S., Monto, A. S.: The Tecumseh Study. XV: Rotavirus infection and pathogenicity. American journal of epidemiology, 1989, nro 130 (4), s. 750–759. (englanniksi)
  28. ↑ Ramsay, M., Brown, D.: Rotaviruses: methods and protocols, s. 217. Totowa, New Jersey: Humana Press. ISBN 0-89603-736-3. (englanniksi)
  29. ↑ Cameron, D. J. ym.: Noncultivable viruses and neonatal diarrhea: Fifteen-month survey in a newborn special care nursery. Journal of clinical microbiology, 1978, nro 8 (1), s. 93–98. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  30. ↑ Grillner, L. ym.: Rotavirus infections in newborns: an epidemiological and clinical study. Scandinavian journal of infectious diseases, 1985, nro 17(4), s. 349–355. (englanniksi)
  31. ↑ Hrdy, D. B.: Epidemiology of rotaviral infection in adults. Reviews of infectious diseases, 1987, nro 9 (3), s. 461–469. (englanniksi)
  32. ↑ De Champs, C. ym.: Sequential rotavirus infections: characterization of serotypes and electrophoretypes. Research in virology, 1991, nro 142 (1), s. 39–45. (englanniksi)
  33. ↑ Butz, A. M. ym.: Prevalence of rotavirus on high-risk fomites in day-care facilities. Pediatrics, 1993, nro 92 (2), s. 202–205. (englanniksi)
  34. ↑ Graham, D. Y. ym.: Minimal infective dose of rotavirus. Archives of virology, 1987, nro 92 (3–4), s. 261–271. (englanniksi)
  35. ↑ Rao, V. C. ym.: Isolation of enteroviruses from water, suspended solids, and sediments from Galveston Bay: survival of poliovirus and rotavirus adsorbed to sediments. Appl. Environ. Microbiol., 1984, nro 48(2), s. 404–409. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  36. ↑ Jourdan N. ym.: Rotavirus infection reduces sucrase-isomaltase expression in human intestinal epithelial cells by perturbing protein targeting and organization of microvillar cytoskeleton. Journal of virology, 1998, nro 72(9), s. 7228–7236. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  37. ↑ Davidson, G. P., Barnes, G. L.: Structural and functional abnormalities of the small intestine in infants and young children with rotavirus enteritis. Acta paediatrica Scandinavica, 1979, nro 68 (2), s. 181–186. (englanniksi)
  38. ↑ Ouwehand, A., Vesterlund, S.: Health aspects of probiotics. IDrugs : the investigational drugs journal, 2003, nro 6(6), s. 573–580. (englanniksi)
  39. ↑ Arya S. C.: Rotaviral infection and intestinal lactase level. The Journal of infectious diseases, 1984, nro 150(5), s. 791. (englanniksi)
  40. ↑ a b Patel, M. M., Tate, J. E., Selvarangan, R. ym.: Routine laboratory testing data for surveillance of rotavirus hospitalizations to evaluate the impact of vaccination. The Pediatric infectious disease journal, 2007, nro 26 (10), s. 914–919. (englanniksi)
  41. ↑ The paediatric burden of rotavirus disease in Europe. Epidemiology and infection, 2006, nro 134(5). The Pediatric ROTavirus European CommitTee (Protect). (englanniksi)
  42. ↑ a b Beards, G. M. ym.: Enzyme-linked immunosorbent assays based on polyclonal and monoclonal antibodies for rotavirus detection. Journal of clinical microbiology, 1984, nro 19 (2), s. 248–254. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  43. ↑ Beards, G. M.: Laboratory diagnosis of viral gastroenteritis. European journal of clinical microbiology & infectious diseases, 1988, nro 7(1), s. 11–13. (englanniksi)
  44. ↑ Fischer, T. K., Gentsch, J. R.: Rotavirus typing methods and algorithms. Reviews in medical virology, 2004, nro 14 (2), s. 71–82. (englanniksi)
  45. ↑ Alam, N. H., Ashraf, H.: Treatment of infectious diarrhea in children. Paediatric drugs, 2003, nro 5 (3), s. 151–165. (englanniksi)
  46. ↑ Sachdev, H. P.: Oral rehydration therapy. Journal of the Indian Medical Association, 1996, nro 94 (8), s. 298–305. (englanniksi)
  47. ↑ Lasten infektiosairauksia, Rotavirus, hoito
  48. ↑ Haffejee, I. E.: The pathophysiology, clinical features and management of rotavirus diarrhoea. The Quarterly journal of medicine, 1991, nro 79 (288), s. 289–299. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  49. ↑ Ramig, R. F.: Systemic rotavirus infection. Expert review of anti-infective therapy, 2007, nro 5(4), s. 591–612. (englanniksi)
  50. ↑ Goto, T., Kimura, H., Numazaki, K. ym.: A case of meningoencephalitis associated with G1P[8] rotavirus infection in a Japanese child. Scandinavian journal of infectious diseases, 2007, nro 39 (11), s. 1067–1070. (englanniksi)
  51. ↑ Kehle, J. ym.: First case of confirmed rotavirus meningoencephalitis in Germany. The Pediatric infectious disease journal, 2003, nro 22 (5), s. 468–470. (englanniksi)
  52. ↑ Pager, C. ym.: A neonatal death associated with rotavirus infection—detection of rotavirus dsRNA in the cerebrospinal fluid. South African medical journal, 2000, nro 90 (4), s. 364–365. (englanniksi)
  53. ↑ Widdowson, M. A. ym.: Rotavirus disease and its prevention. Current opinion in gastroenterology, 2005, nro 21(1), s. 26–31. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  54. ↑ Anh, D. D. ym.: The burden of rotavirus diarrhea in Khanh Hoa Province, Vietnam: baseline assessment for a rotavirus vaccine trial. The Pediatric infectious disease journal, 2006, nro 25 (1), s. 37–40. (englanniksi)
  55. ↑ Tanaka, G. ym.: Deaths from rotavirus disease in Bangladeshi children: estimates from hospital-based surveillance. The Pediatric infectious disease journal, 2007, nro 26(11), s. 1014–1018. (englanniksi)
  56. ↑ Pérez-Schael, I. ym.: Rotavirus mortality confirmed by etiologic identification in Venezuelan children with diarrhea. The Pediatric infectious disease journal, 2007, nro 26 (5), s. 393–397. (englanniksi)
  57. ↑ Soriano-Gabarró, M. ym.: Burden of rotavirus disease in European Union countries. The Pediatric infectious disease journal, 2006, nro 25 (1 Suppl), s. 7–11. (englanniksi)
  58. ↑ a b Parashar, U. D., Gibson, C. J., Bresee, J. S., Glass, R. I: Rotavirus and severe childhood diarrhea. Emerging infectious diseases, Feb 2006, 12. vsk, nro 2. PubMed:16494759. doi:10.3201/eid1202.050006. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  59. ↑ Ryan, M. J. ym.: Hospital admissions attributable to rotavirus infection in England and Wales. The Journal of infectious diseases, 1996, nro 174, suppl. 1, s. 12–18. (englanniksi)
  60. ↑ Cook S. M. ym.: Global seasonality of rotavirus infections. Bulletin of the World Health Organization, 1990, nro 68(2), s. 171–177.
  61. ↑ Moe K., Harper G. J.: The effect of relative humidity and temperature on the survival of bovine rotavirus in aerosol. Archives of virology, 1983, nro 76(3), s. 211–216. (englanniksi)
  62. ↑ Moe K., Shirley J. A.: The effects of relative humidity and temperature on the survival of human rotavirus in faeces. Archives of virology, 1982, nro 72(3), s. 179–186. (englanniksi)
  63. ↑ Koopmans M., Brown D.: Seasonality and diversity of Group A rotaviruses in Europe. Acta paediatrica Supplement, 1999, nro 88(426), s. 14–19. Oslo, Norway: (englanniksi)
  64. ↑ Hopkins R. S. ym.: A community waterborne gastroenteritis outbreak: evidence for rotavirus as the agent. American Journal of Public Health, 1984, nro 74(3). (englanniksi)
  65. ↑ Bucardo, F. ym.: Mutated G4P[8] rotavirus associated with a nationwide outbreak of gastroenteritis in Nicaragua in 2005. Journal of Clinical Microbiology, 2007, nro 45(3), s. 990–997. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  66. ↑ Linhares, A. C. ym.: An outbreak of rotavirus diarrhea among a non-immune, isolated South American Indian community. American journal of epidemiology, 1981, nro 113 (6), s. 703–710. (englanniksi)
  67. ↑ Hung T. ym.: Waterborne outbreak of rotavirus diarrhea in adults in China caused by a novel rotavirus. Lancet, 1984, nro 1(8387), s. 1139–1142. (englanniksi)
  68. ↑ Fang, Z. Y. ym.: Investigation of an outbreak of adult diarrhea rotavirus in China. The Journal of infectious diseases, 1989, nro 160(6), s. 948–953. (englanniksi)
  69. ↑ Kelkar, S. D., Zade, J. K.: Group B rotaviruses similar to strain CAL-1, have been circulating in Western India since 1993. Epidemiology and infection, 2004, nro 132 (4), s. 745–749. (englanniksi)
  70. ↑ Ahmed, M. U. ym.: Genetic analysis of group B human rotaviruses detected in Bangladesh in 2000 and 2001. Journal of medical virology, 2004, nro 72 (1), s. 149–155. (englanniksi)
  71. ↑ Penaranda, M. E. ym.: Seroepidemiology of adult diarrhea rotavirus in China, 1977 to 1987. Journal of clinical microbiology., 1989, nro 27(10), s. 2180–2183. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  72. ↑ Kuzuya, M. ym.: Detection and molecular characterization of human group C rotaviruses in Okayama Prefecture, Japan, between 1986 and 2005. Journal of medical virology, 2007, nro 79 (8), s. 1219–1228. (englanniksi)
  73. ↑ Brown, D. W. ym.: School outbreak of gastroenteritis due to atypical rotavirus. Lancet, 1989, nro 2 (8665), s. 737–738. (englanniksi)
  74. ↑ Lasten rotavirusrokotustyöryhmä: Kansanterveyslaitoksen asettaman lasten rotavirusrokotustyöryhmän selvitys 26.11.2007. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja, 2007, nro B28/2007, s. 4. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 21.2.2009.
  75. ↑ a b Eskola, J. & Kilpi, T.: Rotarokotussuositus (pdf) (s. 1) 2/2009. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 28.6.2012.
  76. ↑ Rotaviruksen esiintyvyys ja seuranta Suomessa - Infektiotaudit ja rokotukset - THL Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 9.4.2021.
  77. ↑ Hanhinen, Hanna: Rokotusohjelma tehosi viidessä vuodessa: Aniharva suomalaislapsi joutuu sairaalaan rotaviruksen vuoksi Yle Uutiset. 6.10.2017. Viitattu 5.4.2020.
  78. ↑ a b c Dennehy, P. H.: Rotavirus vaccines: an overview. Clinical microbiology reviews, 2008, nro 21 (1), s. 198–208. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  79. ↑ Nohynek, Hanna: Rotavirusrokotteet 16.5.2008. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Arkistoitu 24.12.2008. Viitattu 7.2.2009.
  80. ↑ a b Kansanterveyslaitoksen asettaman lasten rotavirusrokotustyöryhmän selvitys 26.11.2007. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja, 2007, nro B28/2007, s. 11. Lasten rotavirusrokotustyöryhmä. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 21.2.2009.
  81. ↑ Beards G. M., Brown D.W.: The antigenic diversity of rotaviruses: Significance to epidemiology and vaccine strategies. European journal of epidemiology, 1988, nro 4(1), s. 1–11. (englanniksi)
  82. ↑ Santos N., Hoshino Y.: Global distribution of rotavirus serotypes/genotypes and its implication for the development and implementation of an effective rotavirus vaccine. Reviews in medical virology, 2005, nro 15(1), s. 29–56. (englanniksi)
  83. ↑ Desselberger, U., Iturriza-Gómara, M., Gray, J. J.: Rotavirus epidemiology and surveillance. Novartis Foundation symposium, 2001, nro 238, s. 125–147; keskustelu 147–152. (englanniksi)
  84. ↑ Desselberger, U. ym.: Rotavirus types in Europe and their significance for vaccination. The Pediatric infectious disease journal, 2006, nro 25(1 Supplement), s. 30–41. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  85. ↑ Chan, W. K., Penaranda, M. E., Crawford, S. E., Estes, M. K.: Two glycoproteins are produced from the rotavirus neutralization gene. Virology, 1986, nro 151 (2 ), s. 243–252. (englanniksi)
  86. ↑ Pesavento, J. B., Crawford, S. E., Estes, M. K., Prasad, B. V.: Rotavirus proteins: structure and assembly. Current topics in microbiology and immunology, 2006, nro 309, s. 189–219. (englanniksi)
  87. ↑ Prasad, B. V., Chiu, W.: Structure of rotavirus. Current topics in microbiology and immunology, 1994, nro 185, s. 9–29. (englanniksi)
  88. ↑ Vásquez-del Carpió R. ym.: Bioinformatic prediction of polymerase elements in the rotavirus VP1 protein. Biological research, 2006, nro 39(4), s. 649–659. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  89. ↑ Arnoldi F. ym.: Interaction of rotavirus polymerase VP1 with nonstructural protein NSP5 is stronger than that with NSP2. Journal of virology, 2007, nro 81(5), s. 2128–2137. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  90. ↑ Gardet A. ym.: Rotavirus spike protein VP4 binds to and remodels actin bundles of the epithelial brush border into actin bodies. Journal of virology, 2006, nro 80(8), s. 3947–3956. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  91. ↑ Arias C. F. ym.: Molecular biology of rotavirus cell entry. Archives of medical research, 2002, nro 33(4), s. 356–361. (englanniksi)
  92. ↑ Konno T. ym.: Proteolytic enhancement of human rotavirus infectivity. Clinical infectious diseases, 1993, nro 16, Supplement 2, s. S92–S97. (englanniksi)
  93. ↑ Hoshino Y., Jones R. W., Kapikian A. Z.: Characterization of neutralization specificities of outer capsid spike protein VP4 of selected murine, lapine, and human rotavirus strains. Virology, 2002, nro 299(1), s. 64–71. (englanniksi)
  94. ↑ Hua J., Mansell E. A. , Patton J. T.: Comparative analysis of the rotavirus NS53 gene: conservation of basic and cysteine-rich regions in the protein and possible stem-loop structures in the RNA. Virology, 1993, nro 196(1), s. 372–378. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 02.11.2007. (englanniksi)
  95. ↑ Kattoura M. D., Chen X., Patton J. T.: The rotavirus RNA-binding protein NS35 (NSP2) forms 10S multimers and interacts with the viral RNA polymerase. Virology, 1994, nro 202(2 ), s. 803-813. (englanniksi)
  96. ↑ Taraporewala Z. F., Patton J. T.: Nonstructural proteins involved in genome packaging and replication of rotaviruses and other members of the Reoviridae. Virus Research, 2004, nro 101(1), s. 57–66. (englanniksi)
  97. ↑ Poncet D., Aponte C. ja Cohen J.: Rotavirus protein NSP3 (NS34) is bound to the 3' end consensus sequence of viral mRNAs in infected cells. Journal of virology, 1993, nro 67(6), s. 3159–3165. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  98. ↑ Dong Y., ym.: The rotavirus enterotoxin NSP4 mobilizes intracellular calcium in human intestinal cells by stimulating phospholipase C-mediated inositol 1,4,5-trisphosphate production. Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, 1997, nro 94(8), s. 3960–3965. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  99. ↑ Afrikanova I., ym.: Phosphorylation generates different forms of rotavirus NSP5. Journal of general virology, 1996, nro 77 (Pt. 9), s. 2059–2065. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  100. ↑ Rainsford E. W., McCrae M. A.: Characterization of the NSP6 protein product of rotavirus gene 11. Virus Research, 2007, nro 130(1-2), s. 193–201. (englanniksi)
  101. ↑ Patton J. T.: Structure and function of the rotavirus RNA-binding proteins. Journal of general virology, 1995, nro 76 (Pt 11), s. 2633–2644. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi)
  102. ↑ Patton J. T.: Rotavirus RNA replication and gene expression. Novartis Foundation symposium, 2001, nro 238, s. 64–77; discussion 77–81. (englanniksi)
  103. ↑ Greenberg H. B., Clark H. F., Offit P. A.: Rotavirus pathology and pathophysiology. Current topics in microbiology and immunology, 1994, nro 185, s. 255–283. (englanniksi)
  104. ↑ Jayaram H., Estes M. K., Prasad B. V.: Emerging themes in rotavirus cell entry, genome organization, transcription and replication. Virus Research, 2004, nro 101(1), s. 67–81. (englanniksi)
  105. ↑ Patton J. T., Vasquez-Del Carpio R., Spencer E.: Replication and transcription of the rotavirus genome. Current pharmaceutical design, 2004, nro 10(30), s. 3769–3777. (englanniksi)
  106. ↑ Light, J. S., Hodes, H. L.: Studies on epidemic diarrhea of the new-born: Isolation of a Filtrable Agent Causing Diarrhea in Calves. American journal of public health and the nation's health, 1943, nro 33 (12), s. 1451–1454. (englanniksi)
  107. ↑ Mebus, C. A., Wyatt, R. G., Sharpee, R. L. ym.: Diarrhea in gnotobiotic calves caused by the reovirus-like agent of human infantile gastroenteritis. Infection and Immunity, 1976, nro 14 (2), s. 471–474. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  108. ↑ Rubenstein, D., Milne, R. G., Buckland, R., Tyrrell, D. A.: The growth of the virus of epidemic diarrhoea of infant mice (EDIM) in organ cultures of intestinal epithelium. British Journal of experimental pathology, {{{Vuosi}}}, 1971. vsk, nro 52 (4), s. 442–445. (englanniksi)
  109. ↑ a b Woode, G. N. ym.: Morphological and antigenic relationships between viruses (rotaviruses) from acute gastroenteritis in children, calves, piglets, mice, and foals. Infection and Immunity, 1976, nro 14 (3), s. 804–810. Artikkelin verkkoversio (PDF). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  110. ↑ Bishop R. F. ym.: Letter: Evidence for viral gastroenteritis. New England Journal of Medicine, 1973, nro 289 (20), s. 1096–1097. (englanniksi)
  111. ↑ a b Flewett, T. H., Woode G. N.: The rotaviruses. Archives of virology, 1978, nro 57 (1), s. 1–23. (englanniksi)
  112. ↑ Flewett, T. H.: Relation between viruses from acute gastroenteritis of children and newborn calves. Lancet, 1974, nro 2 (7872), s. 61–63. (englanniksi)
  113. ↑ Matthews R. E.: Third report of the International Committee on Taxonomy of Viruses. Classification and nomenclature of viruses. Intervirology, 1979, nro 12 (3-5), s. 129–296. (englanniksi)
  114. ↑ Beards G. M. ym.: Rotavirus serotypes by serum neutralisation. Journal of medical virology, 1980, nro 5 (3), s. 231–237. (englanniksi)
  115. ↑ Urasawa, T., Urasawa, S., Taniguchi, K.: Sequential passages of human rotavirus in MA-104 cells. Microbiology and immunology, 1981, nro 25 (10), s. 1025–1035. (englanniksi)
  116. ↑ Vesikari, T., Isolauri, E., Delem, A. ym.: Clinical efficacy of the RIT 4237 live attenuated bovine rotavirus vaccine in infants vaccinated before a rotavirus epidemic. Journal of Pediatrics, 1985, nro 107 (2), s. 189–194. (englanniksi)
  117. ↑ Rotavirus vaccine for the prevention of rotavirus gastroenteritis among children. Recommendations of the Advisory Committee on Immunization Practices (ACIP). MMWR. Recommendations and reports : Morbidity and mortality weekly report. Recommendations and reports / Centers for Disease Control, 1999, nro 48 (RR-2), s. 1–20. (englanniksi)
  118. ↑ Kapikian, A. Z.: A rotavirus vaccine for prevention of severe diarrhoea of infants and young children: development, utilization and withdrawal. Novartis Foundation symposium, 2001, nro 238, s. 153–171; keskustelu 171–179. (englanniksi)
  119. ↑ Bines, J. E.: Rotavirus vaccines and intussusception risk. Current opinion in gastroenterology, 2005, nro 21 (1), s. 20–25. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
  120. ↑ Bines, J.: Intussusception and rotavirus vaccines. (10.1016/j.vaccine.2005.07.031) Vaccine, 2006, 24. vsk, nro 18. ISSN 1609-9078. (englanniksi)
  121. ↑ Rotavirusrokotteen halpeneminen pelastaa miljoonia lapsia Yle Uutiset. 10.4.2012, päivitetty 28.4.2012. Yle. Viitattu 28.6.2012.

Aiheesta muualla muokkaa

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rotavirus&oldid=21064675”