Avaa päävalikko
Roman Malinovski

Roman Vatslavovitš Malinovski (18. maaliskuuta 1876 Płockin kuvernementti, Kongressi-Puola, Venäjän keisarikunta5. marraskuuta 1918 Pietari, Neuvosto-Venäjä)[1][2] oli venäläinen bolševikkeja edustanut poliitikko, joka toimi vuosina 1912–1914 bolševikkipuolueen keskuskomitean jäsenenä ja parlamenttiryhmän johtajana valtakunnanduumassa. Myöhemmin paljastui, että hän oli ollut koko ajan tsaarin salaisen poliisin Ohranan agentti. Bolševikkien noustua valtaan Malinovski palasi vuonna 1918 Venäjälle, jossa hänet tuomittiin kuolemaan petturina ja teloitettiin.

ElämäMuokkaa

Malinovski syntyi puolalaiseen maanviljelijäperheeseen, mutta jäi varhain orvoksi. Hän vietti nuoruudessaan kolme vuotta vankilassa jäätyään kiinni murtovarkaudesta. Vapauduttuaan hän palveli 1902–1906 sotilaana Henkikaartin Izmailovon rykmentissä ja työskenteli sen jälkeen sorvaajana pietarilaisessa tehtaassa. Hän pääsi metallityöläisten ammattiliiton sihteeriksi, liittyi bolševikkeihin ja osallistui työväen järjestäytymiseen vuoden 1905 vallankumouksen aikana. Viranomaiset karkottivat Malinovskin Pietarista vuonna 1909 ja seuraavana vuonna hänet vangittiin Moskovassa. Tällöin hän suostui ryhtymään Ohranan salaiseksi tiedottajaksi. Hän sai kuukausittain sadan ruplan palkkion raportoimalla tarkkaan bolševikkien maanalaisesta toiminnasta ja siinä mukana olevista henkilöistä.[1] Hänen koodinimekseen annettiin Portnoi, ’räätäli’.[2]

Vuodesta 1911 Malinovski työskenteli Ohranan päällikön Stepan Beletskin suorassa ohjauksessa ja hänen palkkansa kasvoi 6 000 ruplaan vuodessa.[1] Hän sai ohjeekseen pyrkiä edistämään hajaannusta sosiaalidemokraattisessa puolueessa. Hän tutustui bolševikkien johtajaan Vladimir Leniniin vuoden 1912 Prahan puoluekokouksessa ja teki tähän vaikutuksen puhujanlahjoillaan. Leninin aloitteesta Malinovski valittiin bolševikkipuolueen keskuskomiteaan ja asetettiin ehdolle lokakuun 1912 duumanvaaleissa. Ohrana varmisti, että Malinovskin rikosrekisteri ei muodostaisi estettä ehdokkuudelle. Tultuaan valituksi Malinovskista tuli myös bolševikkien kuusihenkisen edustajaryhmän puheenjohtaja.[1][3] Monet puolueen sisäpiiriläiset, muun muassa Nikolai Buharin, alkoivat epäillä Malinovskia vakoojaksi, koska hänen ympärillään tapahtui paljon maanalaisten puoluetyöntekijöiden pidätyksiä. Maanpaossa asunut Lenin kuitenkin luotti täydellisesti Malinovskiin ja suojeli häntä. Buharin olisi halunut tuoda epäilynsä keskuskomitean käsittelyyn, mutta joutui luopumaan ajatuksesta Leninin uhattua järjestää hänet erotetuksi puolueesta. Eräät menševikkien johtajat syyttivät julkisesti Malinovskia petturiksi, mutta Lenin piti väitettä vain propagandana.[1] Malinovski kavalsi Ohranalle lähes kaikki Venäjällä oleskelleet keskuskomitean jäsenet, muun muassa Josif Stalinin ja Jakov Sverdlovin, jotka molemmat karkotettiin Siperiaan.[4]

Jotkut tutkijat ovat spekuloineet Leninin aavistaneen Malinovskin alusta alkaen Ohranan agentiksi ja käyttäneen tätä tarkoituksella hyväkseen. Malinovski auttoi Pravda-lehden perustamisessa vuonna 1912 ja toimi sen ensimmäisenä varainhoitajana, joten lehti sai viranomaisten hyväksynnän ja alussa mahdollisesti jopa salaista rahoitusta Ohranalta. Bolševikkien ja menševikkien välisen hajaannuksen edistäminen oli myös Leninin pyrkimys, joten hän saattoi joka tapauksessa hyödyntää Malinovskia sosiaalidemokraattien duuma-ryhmän hajottamiseen ollessaan itse maanpaossa.[3]

Vuonna 1914 uusi apulaissisäministeri Vladimir Džunkovski vaati lopettamaan valtion palkkaaman agent provocateurin pitämisen duumassa ja kertoi totuuden duuman puhemiehelle Mihail Rodzjankolle.[3] Paljastumisen uhatessa Malinovski erosi vastoin puolueensa ohjeita duuman jäsenyydestä.[2] Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä hän liittyi Venäjän armeijaan ja jäi saksalaisten sotavangiksi 1915. Bolševikit olivat tuominneet hänet puolueen käskyjen rikkomisesta, mutta joulukuussa 1916 hänet ilmoitettiin puolueen lehdessä rehabilitoiduksi. Malinovskin petturuus paljastui bolševikeille lopullisesti helmikuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1917, kun Venäjän väliaikainen hallitus julkisti Ohranan salaisia asiakirjoja. Vapauduttuaan sotavankileiriltä Malinovski saapui marraskuussa 1918 Neuvosto-Venäjälle ja pyrki Pietarissa tapaamaan Leniniä. Grigori Zinovjev näki ja tunnisti hänet ja määräsi hänet pidätettäväksi. Malinovskille järjestettiin oikeudenkäynti, jonka syyttäjänä toimi Nikolai Krylenko. Malinovski tunnusti oikeuden edessä kaiken ja väitti kertoneensa totuuden Leninille jo vuonna 1914. Hänet todettiin syylliseksi, tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin vielä samana iltana.[1]

Katso myösMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f Roman Malinovsky (englanniksi) Spartacus Educational. Viitattu 2.11.2016.
  2. a b c Малиновский Роман Вацлавович (venäjäksi) Hrono.ru. Viitattu 2.11.2016.
  3. a b c Richard Pipes: The Russian Revolution 1899–1919, s. 373–375. The Harvill Press 1990.
  4. Simon Sebag Montefiore: Nuori Stalin, s. 262–265 (suom. Seppo Hyrkäs). WSOY, Helsinki 2008. (alkuteos Young Stalin. Alfred A. Knopf, New York 2007)