Agent provocateur (monikossa agents provocateurs, ”yllyttävä agentti”; toisinaan suomeksi provokaattori) on ranskankielinen termi, jolla viitataan poliisin tai muun entiteetin väkijoukkoon soluttamaan henkilöön, jonka tarkoituksena on yllyttää muita ihmisiä rikkomaan lakia.

Agent provocateureja käytetään erityisesti Yhdysvalloissa poliittisten radikalistiryhmien vangitsemiseksi, jolloin agent provocateur yllyttää väkivallatonta ryhmää toimimaan laittomasti, esimerkiksi terrori-iskun muodossa. 2000-luvulla useiden eri maiden, muun muassa Yhdysvaltain, Kanadan ja Yhdistyneen kuningaskunnan, on väitetty käyttäneen agent provocateureja suurissa mielenosoituksissa.

Tunnettuja tapauksia muokkaa

  • Genovassa vuonna 2001 pidetyn G8-maiden huippukokouksen aikaan sanomalehti The Guardian raportoi naamioituneiden, mustiin pukeutuneiden miesten liittyneen mustaan blokkiin poliisiautoista jossain vaiheessa mielenosoitusta. Aktivistien mukaan poliisiautoista nousseet henkilöt aiheuttivat tuhoa alueen kiinteistöille ja hyökkäsivät toimittajia vastaan. Paikalliset aktivistit eivät tunteneet yhtäkään autoista nousseista henkilöistä. Italialainen aktivisti Luigi Malabarba kertoi The Guardianin haastattelussa nähneensä poliisiasemalla aktivisteiksi naamioituneita saksalaisia ja ranskalaisia poliiseja, jotka olivat aseistautuneet tiiliskivillä.[1][2]
  • Yhdysvaltain demokraattisen puolueen puoluekokouksessa vuonna 2008 poliisi oli soluttanut väkijoukkoon poliiseja, jotka oli myöhemmin tarkoitus poistaa väkijoukosta ”pidättämällä” nämä. Soluttautumisen jälkeen väkijoukko oli alkanut käyttäytyä aggressiivisesti, minkä takia poliisit käyttivät ihmisiä, mukaan lukien soluttautuneita poliiseja, vastaan muun muassa pippurisumutteita. Tapauksen tultua julki kansalaisoikeuksia ajava American Civil Liberties Union of Colorado syytti poliiseja siitä, että nämä olivat tarkoituksella määränneet soluttautuneet poliisit provosoimaan mielenosoittajia ja poliiseja voimankäyttöön[3]
  • Sittemmin murhatut toimittaja Anna Politkovskaya sekä entinen Venäjän turvallisuuspalvelun agentti Alexander Litvinenko syyttivät Venäjän turvallisuuspalvelua osallisuudesta Moskovan teatterikaappaukseen 2002, jossa heidän mukaansa yllyttäjäagentti Khanpash Terkibayev oli apurin kanssa soluttautuneena tšetšeeniryhmään, joka kaappasi teatterin. Myös Politkovskayan haastattelema Terkibayev kuoli muutama kuukausi haastattelun jälkeen auto-onnettomuudessa.[4][5]
  • Vuonna 2007 poliittisessa mielenosoituksessa Montebellossa Kanadassa kolme poliisia oli mielenosoittajien joukossa anarkisteiksi naamioituneena, kivenmurikat käsissään. Mielenosoittajien huomatessa tämän ajoivat nämä heidät virkapukuisten virkaveljiensä suojiin. Poliisilaitos myönsi myöhemmin tapahtuneen.[6]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Carroll, R.; Vidal, J.; Hooper, J. et al.: Men in black behind chaos World News. 23.7.2001. The Guardian. Viitattu 20.5.2012. (englanniksi)
  2. MEDIA ADVISORY: Media Missing New Evidence About Genoa Violence ((Arkistoitu – Internet Archive)) Activism. 10.1.2003. FAIR. Arkistoitu 14.3.2012. Viitattu 20.5.2012. (englanniksi)
  3. Cardona, F.: ACLU wants probe into police-staged DNC protest News. 6.11.2008. Denver Post. Viitattu 20.5.2012. (englanniksi)
  4. Izmailov, Vyacheslav: ‘Nord-Ost’: unpublished details about the terror act Novaya gazeta. 2007. Nord-Ost. Viitattu 31.12.2014. (englanniksi)
  5. Goldfarb, Alex & Litvinenko, Marina: Death of a Dissident: The Poisoning of Alexander Litvinenko and the Return of the KGB. Simon and Schuster, 2012. ISBN 978-147-110-301-8. Google-kirjat (viitattu 31.12.2014). (englanniksi)
  6. Lambert, Steve: Quebec police admit agents posed as protesters Canada News. 23.8.2007. The Star. Viitattu 31.12.2014. (englanniksi)