Roland

miehen etunimi

Roland on miehen etunimi, joka on tullut laajalti tunnetuksi keskiaikaisesta ranskalaisesta eepoksesta Rolandin laulu. Runon sankarin, Rolandin esikuvana on tiettävästi ollut Kaarle Suuren veljenpoika, Bretagnen prefekti Roland, joka kaatui vuonna 778 taistelussa baskeja vastaan.[1]

Roland
Nimipäivä  
– suomenkielinen
– ruotsinkielinen 4. syyskuuta
– ortodoksinen
Muunnelmia
Vastineita eri kielissä Rolland, Rowland, Rolando, Orlando
Nimen alkuperä muinaissaksalainen, maine + rohkea, tai kelttiläinen

Nimi Roland on mahdollisesti muinaissaksalaista alkuperää ja yhdistelmä sanoista hruod, maine, ja nand, rohkea, joskin loppuosa saattaa olla myös sana land, maa. Toisaalta nimen on myös arveltu johtuvan kelttiläisestä miekkamiestä tarkoittavasta sanasta.[1]

Suomessa nimi Roland on 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä annettu 1 734 miehelle ja muutamalle naiselle.[2] Nimeä ei ole suomen­kielisessä kalenterissa, mutta suomen­ruotsalaisen kalenterin mukaan Rolandin nimipäivä on 4. syyskuuta.

Tunnettuja Rolandeja muokkaa

 

Kuvitteellisia Rolandeja muokkaa

Roland sukunimenä muokkaa

Nimen muita merkityksiä muokkaa

  • Roland, kaupunki Story Countyssa Iowan osavaltiossa, Yhdysvalloissa
  • Roland, ranskalais–saksalaisen Euromissilen ilmatorjuntaohjusjärjestelmä
  • Roland Corporation, japanilainen elektronisten soitinten valmistaja
  • Roland, Euromissile Roland, lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmä

Lähteet muokkaa

  1. a b Pentti Lempiäinen: Suuri etunimikirja, s. 460. WSOY, 1998. ISBN 951-0-23323-4.
  2. Nimipalvelu Digi- ja väestötietovirasto. Viitattu 4.9.2020.

Aiheesta muualla muokkaa