Avaa päävalikko
Roland Clara

Roland Clara (s. 8. maaliskuuta 1982 Bruneck) on italialainen hiihtäjä.

Claran paras henkilökohtainen saavutus aikuisten arvokilpailuista on yhdistelmäkilpailun viides sija 2009 MM-kisoista Liberecistä. Samoissa kisoissa hän kuului Italian neljänneksi sijoittuneeseen viestijoukkueeseen. Oslon MM-kisoissa 2011 hän oli yhdistelmäkilpailussa seitsemäs. Sotšin olympialaisissa 2014 hän sijoittui viestissä viidenneksi ja 50 kilometrillä 11:nneksi.

Clara on kilpaillut maailmancupissa vuodesta 2005 lähtien. Hän saavutti ensimmäisen palkintosijansa oltuaan kolmas Sjusjøenissä käydyssä 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa marraskuussa 2011. Hän sijoittui toiseksi Canmoren yhdistelmäkilpailussa joulukuussa 2012. Tour de Skin kokonaiskilpailussa hän sijoittui viidenneksi 2011 ja kuudenneksi 2015. Jälkimmäisellä kerralla hän oli päätösetapin nopein.

Clara edustaa seuratasolla Fiamme Gialle -hiihtoseuraa. Hän asuu Risconessa ja on ammatiltaan poliisi.

LähteetMuokkaa