Stephen King

yhdysvaltalainen kauhukirjailija
Hakusana ”Richard Bachman” ohjaa tänne. Richard Bachman käsittelee samannimistä jääkiekkomaalivahtia.

Stephen Edwin King (s. 21. syyskuuta 1947 Portland, Maine) on yhdysvaltalainen kauhukirjailija.[1]

Stephen King
Stephen King vuonna 2007.
Stephen King vuonna 2007.
Henkilötiedot
Syntynyt 21. syyskuuta 1947 (ikä 73)
Portland, Maine
Kansalaisuus  Yhdysvallat
Kirjailija
Salanimi Richard Bachman
Tuotannon kieli englanti
Tyylilajit Kauhu, fantasia
Esikoisteos Carrie
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivut
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Kingin esikoisromaani Carrie ilmestyi vuonna 1974, ja hän teki lopullisen läpimurtonsa romaanilla Hohto (1977). Vuonna 2017 Kingiltä oli julkaistu jo yli 50 romaania, joita oli myyty yhteensä 350 000 000 kappaletta.[2]

Tyypillistä Kingin kirjoille on, että niissä tavalliset ihmiset – keskiluokkaiset perheet, lapset, kirjailijat – joutuvat vähitellen yhä kaameampiin tilanteisiin.

Romaanien lisäksi King on kirjoittanut novelleja, pienoisromaaneja, käsikirjoituksia, esseitä ja sarjakuvia.[2]

Elämä ja uraMuokkaa

NuoruusMuokkaa

Stephen Edwin King syntyi 21. syyskuuta 1947 Portlandissa Mainen osavaltiossa. Hänen vanhempansa olivat Donald Edwin King ja Nellie Ruth King (o.s. Pillsbury). Donald, joka ansaitsi elantonsa kaupustelijana, oli syntyjään nimeltään Pollock ennen kuin muutti aikuisiällä sukunimensä Kingiksi.[3][4]

Kingin ollessa kaksivuotias hänen isänsä lähti omille teilleen, eikä Stephen kuullut hänestä sen koommin. Ruth-äiti kasvatti Stephenin ja tämän adoptoidun isoveljen Davidin yksin. Kingit asuivat Portlandista muutettuaan jonkin aikaa Fort Waynessa ja Connecticutin Stratfordissa. Kun Stephen oli 11-vuotias, Ruth King vei perheensä pysyvästi kotikaupunkiinsa, Mainen Durhamiin.[5]

Ruth luki paljon, ja myös Stephen kiinnostui lukemisesta jo pikkulapsena. Hän rakasti erityisesti tieteis- ja kauhusarjakuvia. Vartuttuaan hän alkoi lukea myös kirjoja ja käydä katsomassa tieteis- ja kauhuelokuvia. Yksi hänen varhaisista suosikeistaan oli fantasiakauhukirjailija H. P. Lovecraft.[6]

KouluaikaMuokkaa

King alkoi kirjoittaa 12-vuotiaana omia tarinoita yhdessä kaverinsa Chrisin kanssa. Hän myös toimitti veljensä kanssa korttelilehteä, jolle pojat saivat 20 tilaajaa. King lähetti 13-vuotiaana kirjoittamansa tarinan Spacemen-lehteen, mutta se torjuttiin, kuten muutkin seuraavat tarinat.[7]

Lukiossa King sai kiitettäviä arvosanoja historiasta ja äidinkielestä, mutta heikompia arvosanoja tiedeaineista. Hän oli lukutoukkana aina hiukan ulkopuolinen, vaikkakin pidetty. Hän toimitti koulunsa lehteä ja sen jälkeen omaakin lehteään nimeltä Village Vomit, jossa hän ivasi koulunsa ilmiöitä ja opettajia. Lehtikirjoittelu johti työpaikkaan urheilutoimittajana paikallisessa lehdessä, mikä opetti Kingin kirjoittamaan tiukasti aiheesta ja jättämään sivupolut pois teksteistään. King oli lukioaikoinaan myös kiinnostunut rock and roll -musiikista ja soitti kitaraa MoonSpinners-nimisessä yhtyeessä.[8]

Kingin ensimmäinen julkaistu tarina oli novelli In a Half-World of Terror (alkuperäinen nimi I Was a Teen-Age Grave-robber), joka julkaistiin Comic Review -lehdessä vuonna 1965.[9]

Yliopisto-opinnotMuokkaa

Valmistuttuaan lukiosta King aloitti syksyllä 1966 opinnot Mainen yliopistossa Oronossa. Hän luki laajasti ja kirjoitti vapaa-aikanaan päivittäin, esimerkiksi paksun romaaniluonnoksen nimeltä The Long Walk sekä sodanvastaisen Sword in the Darkness. Kumpaakaan hän ei saanut julkaistua. King osallistui myös opiskelijamielenosoituksiin Vietnamin sotaa vastaan ja esiintyi kitaransa kanssa kahviloissa esittäen omia kappaleitaan.[10]

King sai kesällä 1969 töitä yliopiston kirjastossa. Siellä hän tapasi toisen työntekijän, Tabitha Sprucen. He alkoivat seurustella ja menivät naimisiin myöhemmin opintojensa jälkeen tammikuussa 1971. Kingin kirjoittamat tarinat käsittelivät usein synkkiä kauhuaiheita, mikä sai jotkut hänen opettajansa ehdottamaan hänelle ”vakavampia” aiheita. Hän kirjoitti yliopiston lehteen kolumnia nimeltä ”King’s Garbage Truck”. Hän otti englannin kielen, amerikkalaisen kirjallisuuden, luovan kirjoittamisen, näytelmätuotannon sekä radio- ja televisiokirjoittamisen kursseja. Hän otti myös kasvatustieteen ja psykologian kursseja tulevaa työuraansa ajatellen siltä varalta ettei menestyisikään kirjailijana. Hän sai myös opettaa yliopistossa populaarikirjallisuuden ja -kulttuurin kurssia vain 21-vuotiaana.[11]

Aloittelevana kirjailijanaMuokkaa

King valmistui yliopistosta keväällä 1970. Hänellä oli kandidaatin tutkinto englannin kielestä ja sivuainetutkinto puheesta sekä lupa opettaa toisen asteen koulussa. Hän ei joutunut valmistumisensa jälkeen armeijaan, sillä hänellä oli korkea verenpaine, huono näkö, lättäjalat ja puhjenneet korvien tärykalvot. Yliopistoaika oli tehnyt Kingistä vahvasti sodanvastaisen liberaalin.[12]

King ei löytänyt valmistumisensa jälkeen aluksi työtä opettajana, joten hän teki sekalaisia töitä huoltoasemalla ja pesulassa ja asui vaimonsa kanssa vuokratussa asuntovaunussa. Hän työsti vapaa-aikanaan Musta torni -romaanin käsikirjoitusta ja lyhyitä tarinoita, joita julkaistiin miestenlehdissä 200–300 dollarin palkkiolla. Perheeseen syntyi tytär kesällä 1971 ja poika Joseph vuotta myöhemmin. King sai töitä opettajana Hampden Academyssä mutta haaveili yhä kirjailijanurasta.[13]

LäpimurtoMuokkaa

Kingin mieleen oli juolahtanut ajatus koulukiusatusta tytöstä, jolla on telekineettisiä kykyjä. Hän ei kuitenkaan pitänyt kehittelemästään tarinasta eikä uskonut sen kaupalliseen menestykseen, ja aluillaan ollut kertomus päätyi roskakoriin. Kingin vaimo Tabitha löysi tarinan ja rohkaisi Kingiä kirjoittamaan sen loppuun. King viimeisteli Carrien ja lähetti sen Doubleday-kustantamolle. Hän sai kirjasta 2 500 dollarin ennakon, mikä ei ollut paljon romaanista edes vuonna 1973. Kuitenkin vielä vuoden sisällä Signet Books osti Carrien pokkarioikeudet 400 000 dollarin hintaan.[14] King sai rahoista puolet, ja näin köyhästä kirjailijanalusta tuli yhdessä päivässä varakas. Carrie julkaistiin vuonna 1974, ja se myi hitaan alun jälkeen miljoonia. Myös kirjan arvostelut olivat lähes poikkeuksetta kiittäviä.[15]

Kingin äiti kuoli kohtusyöpään pian kirjan myyntiintulon jälkeen, mutta sitä ennen hänen sisarensa Ethelyn ehti lukea Carrien hänelle.[16] King muutti kesällä 1974 perheineen Boulderiin Coloradoon.[17]

Carrien menestys sai Kingin jättämään opettajantyönsä ja ryhtymään kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi. Hänen toinen romaaninsa, vampyyriaiheinen Painajainen (1975) oli esikoisromaaniakin suurempi menestys. Sitä seurasi autiosta hotellista ja hajoavasta perheestä kertova Hohto (1977), joka niin ikään myi enemmän kuin edeltäjänsä.[18]

King sai 1970-luvun puolivälissä valmiiksi kaksi tai kolme käsikirjoitusta vuodessa, mikä oli kustantajalle liikaa. Näin King ryhtyi julkaisemaan osan kirjoistaan salanimellä Richard Bachman, mukaan lukien aiemmin kustantajien hyllyttämän The Long Walkin. Kun kirjailijoiden tyylien samankaltaisuus herätti kysymyksiä, King aina kiisti olevansa Bachman.[19]

Kingin neljäs romaani Tukikohta (1978) rikkoi jälleen Kingin henkilökohtaiset myyntiennätykset. Ennen kirjan julkaisua King muutti kolmilapsiseksi kasvaneen perheensä kanssa kolmeksi kuukaudeksi Englantiin, missä hän suunnitteli kirjoittavansa perinteisen englantilaisen kummitustarinan. Sitä ei syntynyt, joten perhe muutti takaisin Yhdysvaltoihin. Siellä King kirjoitti ensimmäisen tietokirjansa, kauhukirjallisuusoppaan Danse Macabre.[20]

Romaanin Kosketus (1979) päähenkilö näkee tulevaisuuteen. Kirjasta tuli Kingin ensimmäinen listaykkönen The New York Timesin bestsellerlistalla, ja tässä vaiheessa uraansa King oli jo noussut kauhukirjallisuuden johtotähdeksi.[21]

Ura 1980-luvulta eteenpäinMuokkaa

 
Stephen Kingin talo Bangorissa, Mainessa

Kingin perhe osti 1980-luvun alussa talon Bangorista Mainesta ja asettui sinne.[22]

Kingin seuraavia romaaneja olivat Tulisilmä (1980) ja Cujo (1981), jonka tapahtumat sijoittuvat Kosketuksen tavoin jälleen fiktiiviseen mainelaiseen kaupunkiin Castle Rockiin. King julkaisi 1980-luvulla ahkerasti romaaneja ja novelleja, joista tehtiin myös elokuvasovituksia, kuten Stand by Me – viimeinen kesä, Rita Hayworth – avain pakoon ja Vihreä maili. King itse ohjasi omasta käsikirjoituksestaan elokuvan Maximum Overdrive (1986). Samaan aikaan hän kirjoitti romaania Se.[23]

King oli alkanut työstää Musta torni -sarjaansa jo vuonna 1970, kauan ennen Carrien ilmestymistä. Ensimmäinen sarjan romaani nimeltään Revolverimies julkaistiin vuonna 1982. King halusi tehdä Mustasta tornista oman jättiteoksensa, esikuvanaan Tolkienin Taru sormusten herrasta. Toisena esikuvana olivat Sergio Leonen spagettiwestern-elokuvat, kuten Clint Eastwoodin tähdittämä Dollaritrilogia. King sai sarjan päätökseen vuonna 2004, mutta kirjoitti vielä itsenäisen kahdeksannen kirjan vuonna 2012.

King käytti 1980-luvulla paljon alkoholia ja huumeita. Hän pääsi riippuvuuksistaan lopulta eroon.[24]

Kun King oli kirjoittamassa romaania Piina (1987), joka oli tarkoitus julkaista Richard Bachmanin nimellä, salanimi paljastui, ja King julkaisi sen loppujen lopuksi omalla nimellään. Paljastumisen seurauksena ensimmäiset Bachmanin nimellä kirjoitetut kirjat (Raivo, Pitkä marssi, Vimma ja Juokse tai kuole) julkaistiin vuonna 1985 uudelleen kokoelmana The Bachman Books, jonka kirjoittajaksi nimettiin King itse[25].

King perusti vuonna 1992 muutaman muun kirjailijan kanssa rockyhtyeen nimeltä Rock Bottom Remainders, jossa hän itse soitti kitaraa ja lauloi. Yhtye teki kiertueen ja antoi lipputulot hyväntekeväisyyteen.[26] King on lahjoittanut rahaa muun muassa nuorten baseballille ja muille oman kotiseutunsa kohteille.[27]

Kesäkuussa 1999 pakettiauto törmäsi Kingiin hänen ollessaan kävelyllä. King sai lukuisia luunmurtumia ja joutui sairaalaan kolmeksi viikoksi. Senkin jälkeen hänelle tehtiin useita leikkauksia. Toipuminen oli hidasta ja kivuliasta, mutta hän pääsi jaloilleen ja jatkoi kirjoittamista. Hän alkoi julkaista tarinoitaan myös Internetin kautta. Vuonna 2003 hän kertoi toipuneensa jo 75-prosenttisesti.[28]

Ensimmäinen onnettomuuden jälkeen julkaistu romaani oli vuonna 2001 ilmestynyt Unensieppaaja, jonka kohdalla King myönsi antamassaan vuoden 2014 Rolling Stone -lehden haastattelussa kirjoittaneensa kirjan oksikodonin vaikutuksen alaisena kipujensa lieventämiseksi.[29]

King ottaa poliittisesti kantaa ja tukee demokraatteja. Hän on muun muassa vaatinut presidentti Donald Trumpin eroa.[2]

TunnustuksiaMuokkaa

Kingille on myönnetty uransa varrella useita kirjallisuuspalkintoja, kuten Bram Stoker Award, World Fantasy Award, British Fantasy Society Award, Locus Award ja Horror Guild Award. Vuonna 2004 hänelle myönnettiin World Fantasy Award – Life Achievement -elämäntyöpalkinto.[30] Vuonna 2014 hänelle myönnettiin National Medal of Arts -mitali kirjailijantyöstään.[31]

BibliografiaMuokkaa

Suomennetut teoksetMuokkaa

Musta torni -sarjaMuokkaa

Richard Bachmanin nimelläMuokkaa

Suomentamattomat teoksetMuokkaa

  • Danse Macabre (1981)
  • Nightmares in the Sky: Gargoyles and Grotesques (1988)
  • Riding the Bullet (e-kirja, 2000; suomennettuna teoksessa Maantievirus matkalla pohjoiseen)
  • The Plant (e-kirja, 2000)
  • Faithful (2004; kirjoitettu Stewart O'Nanin kanssa)
  • The Colorado Kid (2005)
  • Blaze (2007; kirjoitettu Richard Bachmanin nimellä)
  • Ur (e-kirja, 2009)
  • Blockade Billy (2010)
  • Mile 81 (e-kirja, 2011)
  • A Face in the Crowd (e-kirja, 2012; kirjoitettu Stewart O'Nanin kanssa)
  • Guns (e-kirja, 2013)
  • The Bazaar of Bad Dreams (2015)
  • Gwendy's Button Box (2017; kirjoitettu Richard Chizmarin kanssa)
  • If It Bleeds (2020)

FilmatisoinnitMuokkaa

Kingin tuotannosta on valmistunut yli sata elokuvaa ja lukuisia tv-sarjoja.[2] ja ne ovat käsittäneet mm. kauhun, draaman ja scifin piiriin kuuluvia tarinoita. Hän on myös itse käsikirjoittanut elokuvia sekä omiin romaaneihinsa perustuvia teleivisiosarjoja.

Frank Darabontin ohjaama Rita Hayworth – avain pakoon sai seitsemän Oscar-ehdokkuutta, mutta ei voittanut yhtäkään. Myös toinen Frank Darabontin ohjaama King-sovitus, Vihreä maili, sai enimmäkseen myönteiset arvostelut, ja se sai myös kolme Oscar-ehdokkuutta. Darabontin kolmas Kingin tarinaan perustuva elokuva, novelliin pohjautuva The Mist – usva, oli samalla ensimmäinen Darabontin ohjaama Kingin kauhutarinaan perustuva elokuva.

Rob Reinerin ohjaamat Kingin tarinoihin perustuvat elokuvat ovat myös saaneet hyvän vastaanoton. Näitä ovat novelliin perustuva nuorisokuvaus Stand by Me – viimeinen kesä, jolla on 91 prosentin hyväksyntäaste Rotten Tomatoes -kritiikkisivustolla[32], ja samannimiseen romaaniin perustuva Piina (Misery), jolla on vastaavalla sivustolla 90 prosentin hyväksyntä[33].

King-filmatisointien taso vaihtelee. Luultavasti tunnetuinta, Hohdosta tehtyä Stanley Kubrickin ohjaamaa elokuvatulkintaa, King itse pitää surkeana,[2] vaikkakin sitä pidetään yleisesti yhtenä onnistuneimmista kauhuelokuvista. Myös Piinaa arvostetaan Kathy Batesin loistavan roolisuorituksen ansiosta (Bates palkittiin roolistaan Oscarilla). Sitä vastoin esimerkiksi Maissilapset-elokuva ja sen jatko-osat, jotka eivät perustu Kingin tuotantoon, ovat menestyneet kehnosti sekä kriitikoiden että yleisön silmissä. Kingin kirjoihin perustuvia töitä on ollut myös tieteistoimintaelokuva Juokse tai kuole, jonka pääosassa oli Arnold Schwarzenegger; Hohdon tavoin King on myös suhtautunut elokuvaan hyvin nuivasti.[34]

King on tehnyt monissa kirjoihinsa perustuvissa elokuvissa myös cameorooleja. Esimerkiksi elokuvassa Uinu, uinu lemmikkini King näytteli pappia[2] ja elokuvassa Creepshow hän esitti farmaria. Se – Toinen luku -elokuvassa King esitti panttilainaamon omistajaa.[35]

Stephen King on myös ohjannut itse oman tarinansa pohjalta elokuvan Maximum Overdrive, joka ei kuitenkaan menestynyt kaupallisesti ja kriitikot tyrmäsivät sen. Elokuvan soundtrackina toiminut AC/DCn Who Made Who -levy sitä vastoin menestyi hyvin.

SovituksetMuokkaa

  • Tukikohta (Stephen King's The Stand), neliosainen televisiosarja – perustuu kirjaan Tukikohta
  • Hopealuoti (Stephen King's Silver Bullet), elokuva – perustuu kirjaan Ihmissuden vuosi
  • Peter David, Robin Furth & Jae Lee: Musta torni 1–7, sarjakuva

Viittauksia ja linkittymiäMuokkaa

Monet Kingin kirjoittamat kertomukset sisältävät viittauksia muihin hänen tarinoihinsa. Tarinoissa saattavat esiintyä esimerkiksi toisista tarinoista tutut paikat, esineet tai asiat. Enimmäkseen kyseessä ovat hahmot; esimerkiksi Tukikohdassa esiintyvän Randall Flaggin voi tavata niin Lohikäärmeen silmissä kuin myös Mustassa tornissa.

Toisinaan Kingin kirjoihin on piilotettu viittauksia Musta torni -sarjaan, esimerkkeinä laulavat ruusut, Säteet, Flagg, Roland ja Purppurakuningas. Monessa kertomuksessa viittaukset ovat varsin huomaamattomia, poikkeustapauksina Uneton yö, Pedon sydän, Pimeyden talo ja lyhytnovelli Elurian pikkusisaret, joissa viittaukset Mustaan torniin ovat näkyviä.

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Otavan kirjallisuustieto. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-09209-X.
  2. a b c d e f Kauhun kuningas heitti esikoiskirjansa roskiin – tiesitkö nämä 10 asiaa Stephen Kingistä? Ylen uutiset 21.9.2017
  3. Stephen King’s Mystery Solved Maine Crime Writers. Viitattu 21.9.2019. (englanniksi)
  4. Donald Edwin King (1914-1980) - Find A Grave Memorial images.findagrave.com. Viitattu 3.2.2020. (englanniksi)
  5. StephenKing.com/Biography web.archive.org. Viitattu 26.11.2007. (englanniksi)
  6. Whitelaw 2006, s. 10–24.
  7. Whitelaw 2006, s. 25–28.
  8. Whitelaw 2006, s. 28–31.
  9. King 2000, s. 31
  10. Whitelaw 2006, s. 35–42.
  11. Whitelaw 2006, s. 43–48.
  12. Whitelaw 2006, s. 46–47.
  13. Whitelaw 2006, s. 48–52.
  14. King 2000, s. 77–85.
  15. Whitelaw 2006, s. 52–57.
  16. King 2000, s. 86–87.
  17. Whitelaw 2006, s. 59.
  18. Whitelaw 2006, s. 58–61.
  19. Whitelaw 2006, s. 61–63.
  20. Whitelaw 2006, s. 64–67.
  21. Whitelaw 2006, s. 69–71.
  22. Whitelaw 2006, s. 85.
  23. Whitelaw 2006, s. 73–101.
  24. Whitelaw 2006, s. 77–79.
  25. Whitelaw 2006, s. 86–87.
  26. Whitelaw 2006, s. 95–96.
  27. Whitelaw 2006, s. 98–99.
  28. Whitelaw 2006, s. 105–111.
  29. Page 4 of Stephen King: The Rolling Stone Interview - Rolling Stone Rolling Stone. Viitattu 25.7.2019. (englanniksi)
  30. Whitelaw 2006, s. 117.
  31. President Obama to Award 2014 National Medals of Arts 3.9.2015. National Endowment for the Arts. Viitattu 25.9.2020.
  32. Stand By Me Rottentomatoes.com. Viitattu 23.11.2011. (englanniksi)
  33. Misery Rottentomatoes.com. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  34. Kennedy, Michael: Why Stephen King Disliked Arnold Schwarzenegger's Running Man Movie. Screenrant, July 26, 2020.
  35. IT Chapter Two's Massive Cameo Explained (englanniksi) Screenrant.com. Viitattu 21.9.2020.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Vain paljaat luut: Stephen King ja kauhun anatomia. Toimittaneet Tim Underwood ja Chuck Miller. Mabuse, 1991.
  • Ulkomaisia nykykertojia 2. Toimittaneet Ritva Aarnio ja Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu, 1998.
  • Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Toimittaneet Jukka Halme ja Juri Nummelin. BTJ Kirjastopalvelu, 2005.

Aiheesta muuallaMuokkaa