Avaa päävalikko

Euromissile Roland on lyhyen kantaman ilmatorjuntaohjusjärjestelmä. Se kehitettiin yhteistyönä Ranskan ja Saksan keskinäisesti. Myös Yhdysvallat hyväksyi tämän asejärjestelmän omaan käyttöönsä Kansalliskaartille. Ensilinjan rintamakäyttö sen sijaan hylättiin. Tyypiksi olisi tullut MIM-115.[1]

Roland
XMIM-115A:n eli Roland-ohjuksen laukaisu.
XMIM-115A:n eli Roland-ohjuksen laukaisu.
Tyyppi ilmatorjuntaohjus
Valmistushistoria
Valmistaja Euromissile (MBDA)

Prototyyppiversio valmistui vuonna 1973. Käyttöönotto tapahtui 1977. Roland I oli selkeässä säässä/päiväkäyttöön tarkoitettu versio, jonka kehityksen vetovastuu oli Ranskan Aerospatialella. Saksalainen MBB-konsortio otti vastuulleen hoitaa jokasään torjuntaohjustyypin, Roland II:n kehittelyn. Viimeisin paranneltu ja suuremman tuhovaikutuksen omaava malli oli Roland III.[2]

Ohjustyyppiä käytettiin useassa Nato-maassa. Yhdysvaltain oma Mauler-projekti keskeytettiin, sen osoittautuessa epäonnistuneeksi. Yhdistyneen Kuningaskunnan vastaava verrokki samalta aikakaudelta lienee Rapier. Ranskassa valmistettu Crotale NG oli ulottuvampi, ja myöhempänä osaltaan korvasi tämän ohjustyypin.

LähteetMuokkaa

  • Lappi, Ahti: Ilmatorjunta Kylmässä Sodassa, Ilmatorjuntasäätiö, 2003 (s. 234-246)

ViitteetMuokkaa

Aiheesta muuallaMuokkaa