Rajamäki

kylä Nurmijärvellä
Tämä artikkeli käsittelee Nurmijärven Rajamäkeä. Rajamäki-nimisiä henkilöitä on lueteltu sivulla Rajamäki (sukunimi).

Rajamäki on Nurmijärven kunnan kolmanneksi suurin kylä ja sen kolmesta päätaajamasta pohjoisin. Rajamäen väkiluku on noin 7 500 asukasta. Se on kasvava pohjoisnurmijärveläinen kylä, joka hyötyy erityisesti tehdasteollisuudesta sekä Hyvinkään ja Helsingin läheisyydestä.

Toinen Rajamäen tykkitorneista. Tykkitornit rakennettiin puolustamaan vieressä sijaitsevaa silloisen Alkon (nyk. Anora) viinatehdasta.
Rajamäen kirkon torni.

Teollisuus

muokkaa

Rajamäen historiaan liittyy oleellisesti Alkon (nykyisin Altia) tehtaat. Tehtaiden edeltäjä oli vuonna 1888 perustettu Hyvinkään Tehtaan Osakeyhtiö, josta kehittyi maan suurin hiivatehdas ja viinanpolttimo. Tehdas perustettiin Rajamäelle sen puhtaiden pohjavesien takia. Vuoden 1919 kieltolain seurauksena tehdas siirtyi Suomen valtiolle. Alkoholi- ja hiivateollisuus on ollut keskeinen osa Rajamäen ja koko kunnan historiaa. Hiivateollisuus loppui 1990-luvulla, mutta alkoholitehdas on yhä edelleen Rajamäellä. Nykyisin Altian Rajamäen tehtailla jatkojalostetaan viina, joka on poltettu eli tislattu Koskenkorvan tehtailla Etelä-Pohjanmaan Ilmajoella.[1] Rajamäeltä alkoholi kuljetetaan ympäri maailmaa.

Alkoholitehdas joutui toisen maailmansodan aikana pommituksien kohteeksi. Tavoitteena oli tuhota Suomen viinavarantoja, ja osasyy oli sekin, että tehtailla valmistettiin sodan aikana noin 500 000 molotovin cocktailia. Pommituksia auttoivat pulloissa olleet korkit, joissa luki "Rajamäki". Talvisodan pommituksissa todettiin metsäisen maaston haittaavan ilmatorjuntaa, joten läheiselle mäelle rakennettiin välirauhan aikana kaksi tykkitornia puolustamaan viinatehdasta[2]. Tornit tarjosivat ilmatorjuntatykeille erinomaisen ampuma-alan, ja jatkosodassa tehdas välttyi pommituksilta.

Liikenne

muokkaa

Hangon ja Hyvinkään välinen rautatie kulkee Pohjois-Nurmijärven kautta, mikä on lisännyt yritystoimintaa Rajamäellä. Viinatehtaalta on juomia kulkenut rautateitse ja nykyisin myös rekkalasteissa. Rajamäen pohjoispuolitse kulkee valtatie 25.

Palvelut ja asutus

muokkaa

Rajamäellä sijaitsee peruskoulu, jota käyvät lapset lähialueiltakin. Rajamäen ala-asteella on noin 720 oppilasta, ja yläasteella noin 450. Yhtenä jatko-opintopaikkana heillä on Nurmijärven lukion Rajamäen toimipiste, jossa opiskelee noin 70 opiskelijaa. Rajamäen kyläpäivä järjestetään elokuun viimeisenä lauantaina joka vuosi. Lokakuussa 2018 Rajamäelle valmistui kauppakeskus Lähde.

Rajamäen taajamassa on Nurmijärven kunnan sivukirjasto sekä uimahalli. Hieman taajamasta sivussa on vuonna 1960 käyttöön otettu hautausmaa, jolla on vuonna 1969 valmistunut siunauskappeli.

Rajamäen kirkko on Erkki Huttusen suunnittelema, vuonna 1938 valmistunut kirkkorakennus, jossa on säännöllistä seurakuntatoimintaa. Kirkko tarjoaa messuja sekä päiväkerhotoimintaa.

Suomalaisen jännityselokuvan Yöjuna vuodelta 1996 rautatiekohtauksia on kuvattu Rajamäen rautatieasemalla.

Rajamäellä, entisessä Alkon omistamassa Matkun kartanossa, on vuodesta 1942 lähtien toiminut Työtehoseuran opetuskeskus, jonka yhteydessä toimi Rajamäen metsätyönjohtajakoulu (sittemmin metsäopisto). Hyvinkään kaupunki osti metsäopiston vuonna 1993 ja liitti sen tuolloin perustettuun Uudenmaan maaseutuopistoon. Oppilaitos siirrettiin Hyvinkäälle vuonna 1997. Työtehoseuran päätoimipaikka siirtyi Helsingin Lauttasaaresta Rajamäelle 2000-luvun alussa.

Vuoden 2000 taajamarajauksessa Rajamäki oli kasvanut yhteen Hyvinkään keskustaajaman kanssa, mutta nykyisin se muodostaa jälleen oman taajamansa.[3]

Sääksjärvi ja sen rannalla sijaitseva Sääksin uimaranta sijaitsevat Rajamäen läheisyydessä Kiljavalla, joka kuuluu Rajamäen taajamaan.

Etäisyyksiä Rajamäeltä

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. Pekka Virolainen: Koskenkorva kirkastaa ohran[vanhentunut linkki], Tekniikka & Talous 23.6.2005. Viitattu 21.6.2014.
  2. Eversti Ahti Lappi: Ilmatorjunta Alkon suojana / Ilmatorjunta 2013/3 -lehti, sivu 27
  3. Tilastolliset taajamat 2000, s. 217–234. Helsinki: Tilastokeskus, 2003. ISBN 952-467-135-2.

Kirjallisuutta

muokkaa

Aiheesta muualla

muokkaa