Uimahalli

rakennus jossa on suljettu ja katettu uima-allas

Uimahalli on uintiin ja muuhun vesiliikuntaan tarkoitettu rakennus,[1] jossa on yksi tai useampi katettu uima-allas. Katetut uimahallit ovat tavallisia kylmän ilmaston maissa, kun taas lämpimässä ilmastossa suositaan kattamattomia ulkoaltaita ja niistä muodostuvia maauimaloita. Uimahallit ovat usein kunnan tai muun julkisen organisaation ylläpitämiä liikuntapalveluja, joissa käynti on julkisin varoin tuettuna edullista tai jopa ilmaista. Runsaammin viihde- ja hoitavia oheispalveluja tarjoavia uimalaitoksia kutsutaan kylpylöiksi.

National Swimming Academyn uimahalli skotlantilaisen Stirlingin yliopiston kampuksella, kuvassa 50 metrin uima-allas.

Usein uimahalleissa on ainakin kaksi uima-allasta, joista toinen on matala ja tarkoitettu lähinnä uimaan opetteleville lapsille. Lastenallas on matalampi ja yleensä myös lämminvetisempi kuin muut altaat. Useissa uimahalleissa isoin allas on 25 metriä tai 50 metriä pitkä. Uimahallissa voi olla myös noin viisi metriä syvä hyppyallas hyppytelineineen ja kylmävesiallas, jonka lämpötila on 4–17 astetta. Tällä simuloidaan avantoa. Uimahalleissa on usein vesihierontalaitteita.

Pohjois-Euroopan maissa uimahalliin kuuluu yleensä yksi tai useampi sauna, jossa ihmiset voivat lämmitellä ennen ja jälkeen uinnin. Saunat lämpiävät lähes aina sähkökiukaan avulla. Joissakin uimahalleissa on höyrysaunat (turkkilaiset saunat). Näissä lämmitys tapahtuu (noin 40 asteeseen) kuumalla höyryllä. Suomen vanhimmassa uimahallissa Yrjönkadun uimahallissa on sähkö- ja höyrysaunojen lisäksi puukiuassauna. Saunojen yhteydessä on myös suihkut, joissa tulee peseytyä ennen uimaan menoa. Suomen uimahallisaunoissa ei yleensä saa käyttää uima-asuja allashygienian vuoksi, mutta paperinen tai kankainen istuinalunen on suositeltava[2]. Tiukemman alastomuuskulttuurin maissa suositaan pyyhettä tai muuta kevyttä saunavaatetta.

Uimahallin yhteydessä voi olla kuntosali. Muita uimahallin mahdollisesti tarjoamia palveluja ovat solariumit ja hieronta- ja muut fysikaaliset hoidot. Uimahallien yhteydessä on usein kahvio, josta voi ostaa juotavaa ja pientä syötävää. Uimahalleissa on yleensä uintirajoitus, mikä tarkoittaa, että uimisaikaa on esimerkiksi vain 2 tuntia. Uimahalleihin saa tavallisesti ostaa sarjalippuja ja kausikortteja.

Uimahallien vettä puhdistetaan kloorilla tai otsonilla. Kloori saattaa aiheuttaa yliherkkyyttä joillekin ihmisille. Saunoja puhdistetaan päivittäin muun muassa jalkasienen leviämisen estämiseksi.

Uimahallit, kylpylät ja maauimalat Suomessa

muokkaa

Suomen ensimmäinen uimahalli oli Yrjönkadun uimahalli Helsingissä, joka valmistui vuonna 1928. Seuraavat valmistuivat 1950-luvun puolessavälissä: Turun uimahalli 1954, Jyväskylän uimahalli 1955, Tampereen Pyynikin uimahalli 1956 ja Lahden uimahalli 1956.[3] Pääkaupunkiseudun ensimmäinen uimahalli Yrjönkadun jälkeen oli marraskuussa 1965 käyttöön otettu Tapiolan uimahalli, jonka odotettua suurempi suosio vaikutti Espoon kauppalan päätökseen rakentaa toinen uimahalli Leppävaaraan (valm. 1969).[4]

Eniten uimahalleja Suomeen rakennettiin 1960-luvun lopulta 1970-luvulle[5]. 1960-luvun keskivaiheilla naapurimaassa Norjassa oli jo pari sataa uimahallia, useimmat niistä pienellä 12,5 metrin altaalla varustettuja ja koulujen yhteydessä. Suomessa yleisimmäksi tyypiksi tuli isompi 25 metrin altaalla varustettu halli, joita kunnat alkoivat rakentaa kiihtyvällä tahdilla ja veikkausvoittovarojen tukemana.[4] Vuonna 1970 Suomessa oli 41 uimahallia, vilkkaimpina 50 metrin altaalla varustettu Tikkurilan uimahalli Helsingin maalaiskunnassa (381 000 kävijää v. 1969) ja Pirkkolan liikuntapuiston uimahalli Helsingissä (290 000 kävijää v. 1969)[3]. Hallit olivat valtaosin betonirakenteisia, mutta Kokkolassa 1 260 neliömetrin kuplahalli toimi uimahallina vuosina 1970–1985.[6][7] Ensimmäisiä kallion sisään louhittuja uimalaitoksia olivat Mikkelin Naisvuoren uimahalli (1971) ja Tampereen Hervannan uimahalli (1978).

Vuonna 2005 Suomessa oli 264 uimahallia, joista 149 oli pieniä (vesipinta-ala alle 250 neliömetriä, alle 50 000 kävijää vuosittain). Keskisuuria uimahalleja oli 90 ja suuria 25 (vesipinta-ala yli 500 neliömetriä, vähintään 300 000 kävijää vuodessa). Uimahallikäyntejä oli suomalaishalleissa kaikkiaan 24 miljoonaa. Uimahallien lisäksi Suomessa oli 46 kylpylää, joista suurin osa on rakennettu 1980- ja 1990-luvulla.[8] Ulkoaltaisiin perustuvia maauimaloita on Suomessa parikymmentä eri puolilla maata; niistä suurin ja tunnetuin on Helsingin uimastadion.

Lähteet

muokkaa
  1. Uimahalli TEPA-termipankki, Sanastokeskus. Viitattu 28.12.2022.
  2. Koskinen, Marita: ”3.2.4. Asiakkaat mikrobien levittäjinä ja vastaanottajina”, Pintahygienia osana uimahallihygieniaa ja uimahallien palveluliiketoimintaa, s. 36. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, 2012. Opinnäytetyö verkossa (PDF) (viitattu 28.12.2022).
  3. a b Varpaallinen vettä jokaiselle suomalaiselle. Sadalla miljoonalla tehty 41 uimahallia. Helsingin Sanomat, 24.5.1970, s. 35.
  4. a b Salmenkylä, Matti: On tullut uimahallien aika. Viikkosanomat, 15.7.1966, s. 5–8.
  5. Kaakinen, Elina: Vuosi 1970 oli uimahallien rakentamisen hullu vuosi pohjalaiskunnissa Yle Uutiset. 2.3.2016. Viitattu 4.1.2018.
  6. Salokorpi, Sinikka (toim.): Uima-altaat, s. 128–131. Espoo: Weilin + Göös, 1970.
  7. Petra Haavisto, Kreeta-Maria Kivioja: Kuplahallissa suukko suli suuhun ja ovi jäätyi kiinni 19.3.2013. Yle Uutiset. Viitattu 26.5.2019.
  8. Tampereen uintikeskus. Rakennushistoriallinen selvitys. Arkkitehtitoimisto Seija Hirvikallio, 2008. Viitattu 3.1.2017. (PDF)

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Hakala, Sampsa: Uimahallit Suomessa. [Riihimäki]: Uimahalli- ja kylpylätekninen yhdistys ry, 2019. ISBN 978-952-94-1874-9
  • Uimahallirekisteri (luettelo Suomen uimahalleista, PDF), Uimahalli- ja kylpylätekninen yhdistys ry