Herunen

asuinalue Suomessa

Herunen on taajama Nurmijärven kunnan pohjoisosassa. Vuoden 2011 lopussa tässä kuntarajan yli jatkuvassa taajamassa oli 535 asukasta,[1] joista 531 asui Nurmijärvellä ja 4 Hyvinkäällä.[2] Herunen sijaitsee Lohjanharjulla noin 120 metriä merenpintaa korkeammalla. Taajaman lähellä ovat laskujoettomat Herusten järvet sekä isot sorakuopat, joiden uudelleen käyttöön ottoa on vastustettu.

Herusten kylää Herustentien varrella

Herusten taajamaa kutsutaan puhekielessä joskus Herkaksi. Paikallisten keskuudessa Herunen on jaettu kahteen alueeseen, jotka ovat Ala-Herunen ja Ylä-Herunen. Ala-Herusten alue rajautuu etelässä valtatie 25:n siltaan ja Hyvinkäälle päin mentäessä Hyvämäkeen. Ylä-Herunen rajautuu edellä mainittuun Hyvämäkeen ja pohjoisessa Hyvinkään puolella sijaitsevaan Nopon taajamaan.

Toisen maailmansodan aikaan Herusta pommitettiin, koska se sijaitsee Hanko–Hyvinkää-radan varrella ja läheisellä Rajamäen viinatehtaalla valmistettiin kemikaaleja räjähteisiin. Herusten kylälle on 2000-luvun alussa rakennettu suuri määrä uusia taloja.

Kylässä ei ole omaa koulua ja päiväkotia, vaan lapset käyvät koulua Rajamäellä. Nurmijärven seurakunta vuokraa Herusten entistä kioskia urheiluseuralta, ja järjestää kioskilla kerhotoimintaa. Kioskin vierestä lähtevät Kiljavannummen urheilualueen vaellusreitistöt. Kioskilta on noin seitsemän kilometrin matka Kytäjällä sijaitsevaan golfkeskukseen.

Kulkuyhteydet Herusista ovat kohtalaisen hyvät. Herustentietä koilliseen Hyvinkäälle päin mennessä tulee vastaan vanha Helsinki–Hämeenlinna-tie eli nykyinen seututie 130. Etelään Rajamäkeen päin mennessä tulee vastaan valtatie 25, jota pitkin pääsee Hankoon ja Hyvinkäälle. Kylän läpi ajaa eri yhtiöiden linja-autoja.

Herusten alueella toimiva Herusten asukasyhdistys. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa Herusten taajamasta valittiin kolme valtuutettua Nurmijärven kunnanvaltuustoon. Ensikertalaisina valtuustoon pääsivät Maiju Tapiolinna (ps.) ja Pirkko Vertti (vas.) sekä konkarina kolmannelle valtuustokaudelle valittu Merja Åstedt (kok.).

Kevään ja kesän 2018 aikana Herusten alueelle valmistui uusi täysimittainen 18-väyläinen frisbeegolfrata, joka otettiin käyttöön syksyllä.[3]

Lähteet muokkaa

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 22.3.2013. [vanhentunut linkki]
  2. Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Arkistoitu 9.12.2015. Viitattu 22.3.2013.
  3. Jokinen, Riikka: Nurmijärvi sai upouuden frisbeegolfradan – 18-väyläinen rata valmistui Herusiin Nurmijärven Uutiset. 20.9.2018. Viitattu 30.9.2018.

Aiheesta muualla muokkaa