Pekola

kaupunkialueen tai taajaman osa Hattulassa
Tämä artikkeli kertoo kylästä Hattulassa. Pekola on myös Tampereen seudun opiskelija-asuntosäätiön (TOAS) asuntokohde Petsamon kaupunginosassa Tampereella.

Pekola on kylä Hattulan kunnassa Kanta-Hämeessä. Pekolan halki kulkee Aulangontie, jonka varteen koko kylä on rakentunut. Kylä rajoittuu maantieteellisesti Vanajaveteen, Rahkoilan kylään ja Aulangon kansalliseen kaupunkipuistoon, joka on Hämeenlinnan kaupunkia. Pekolan koululta, jota voidaan pitää kylän keskuksena, kertyy matkaa Aulangon kylpylähotellille alle kolme kilometriä ja Hämeenlinnan torille noin 7,5 kilometriä. Myös Hattulan kunnan keskustaajamaan, Parolaan on noin seitsemän kilometriä. Aulangontietä pitkin kulkevat linja-autot 620, 621, 622 ja 656. Linja-autot liikennöivät maanantaista lauantaihin. Pekolan kylä jakautuu lukuisiin pienempiin osiin, joita ovat muiden muassa Ellilä, Keltomäki, Kärjenmäki, Metsänkylä, Moosenmäki ja Poransaari.

Pekolan koulu perustettiin vuonna 1909. Hugo Standertskjöld, Aulangon puiston perustaja, lahjoitti maat ensimmäistä koulurakennusta varten. Historialliset Ahlbackan ja Metsänkylän kartanot sijaitsevat Pekolassa. Siellä on myös pieni kahvila ja kioski. Pekolan tanssilavan vieressä on jalkapalloilijoille tarkoitettu nurmikenttä ja koulun pihassa on hiekkakenttä, jossa on talvisin luistelurata. Kylässä toimii urheiluseura Pekolan Isku. Pekolalla on oma postinumero, joka on 13900.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.