Kivijoki

kylä Hattulassa
Tämä artikkeli kertoo kylästä. Muita merkityksiä on täsmennyssivulla.

Kivijoki on kylä Hattulan kunnassa Kanta-Hämeessä. Kylä sijaitsee Tömäjärven etelärannalla järveen laskevan Kiviojan sekä yhdystien 2855 varrella, noin kymmenen kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustan länsipuolella ja noin kahdeksan kilometrin päässä Hattulan keskustaajamasta. Pari kilometriä Kivijoesta Hämeenlinnaan päin on alueen korkein kohta, Kirkkomäki, johon perinnetiedon mukaan aiottiin aikoinaan rakentaa Hattulan kirkko. Kivijoen alueella on perinteistä maaseutuasutusta, mutta alueella on myös useita uudempia omakotitaloja. Kivijoen kylästä pääse Renkovahantietä valtatie 10:lle Hämeenlinnan ja Rengon puoliväliin. Hieman pitemmältä pääsee Hyrvälän kylän kautta vanhalle Tampereen pikatielle. Renkovahan ja Hyrvälän (Takajärventie) tiet kuuluvat vanhaan tieverkostoon, joka liittyi kiinteästi ikivanhaan Hämeen Härkätiehen. Lähellä Kivijokea sijaitsee tunnettu Inkalan kartano.

Kivijoki

Kivijoki
Valtio  Suomi
Maakunta Kanta-Hämeen maakunta
Seutukunta Hämeenlinnan seutukunta
Kunta Hattula


















Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.