Haufiku Paulus Hamutenya (s. n. 1884 Oukwanyama, Portugalin Länsi-Afrikka, k. 12. syyskuuta 1932[1]) oli yksi ensimmäisestä seitsemästä ambolaisesta, jotka lähetysjohtaja Matti Tarkkanen vihki Oniipassa Ambomaalla papiksi vuonna 1925 Tampereen piispan antamalla valtuutuksella.[2]

Hamutenyan vanhemmat olivat Hamutenya gwaNghililewanga and Ndayapi yaKavengula. Hän syntyi n. vuonna 1884, ja hänet kastettiin vuonna 1919 Onandjokwella.[1]

Hamutenya oli heimoltaan oukwanyamalainen. Peltola sanoo hänen olleen “entinen suurmies”. Hän näyttäisi kääntyneen kristityksi Ondjivassa Reinin Lähetysseuran toiminnan tuloksena. Kun saksalaiset joutuivat jättämään lähetysasemansa Angolassa ensimmäisen maailmansodan seurauksena, Hamutenya muutti Lounais-Afrikan puolellee, missä hän rakensi uuteen kotikyläänsä Edundjaan kirkon, joka valmistui vuonna 1922 eli kolme vuotta ennen hänen pappisvihkimystään. Edundjasta tuli sittemmin Engelan seurakunnan kappeliseurakunta.[3][4]

Vuonna 1922 Hamutenya aloitti pappisopinnot Oniipan pappisseminaarissa. Samaan aikaan alkoi opintonsa myös toinen Ondijvasta kotoisin ollut mies, Simson Shituwa. Shituwa oli myös niiden seitsemän miehen joukossa, jotka vuonna 1925 vihittiin papeiksi.[4]

Pappisvihkimyksen jälkeen Hamutenya palasi Oukwanyamaan ja työskenteli pappina Edunjassa vuosina 1925–29,[1] mutta tuon seudun käytyä ahtaaksi siellä asuneille oukwanyamalaisille, hän perusti vuodenvaihteessa 1929–30 asutuksen metsään, n. 60 km itään Engelasta, alueelle, jonne oli alkanut siirtyä oukwanyamalaista ovamboväkeä etenkin Angolan puolelta. Paikan nimeksi tuli Eenhana (ääntämys: [ɛːˈn̥ana]). Lounais-Afrikan hallitus asetti Hamutenyan itäisen Oukwanyaman päämieheksi.

Vuonna 1932 Eenhanaan valmistui Hamutenyan rakentama kirkko, mutta jo samana vuonna hän kuoli lyhyen sairauden jälkeen. “Mitä muusta, kun vain saa kuolla Herran työssä”, kerrotaan Hamutenyan sanoneen ennen kuolemaansa.[5]

Vuonna 1936 Eenhanasta tuli Suomen Lähetysseuran toinen lähetysasema Oukawanyamassa, kun sairaanhoitaja Linda Helenius muutti sinne ja aloitti työnsä aseman poliklinikalla. Heleniuksen työpariksi saapui pian opettaja Suoma Hirvonen.[6]

Hamutenya meni naimisiin Emma lyaNangonyan kanssa vuonna 1920, ja he saivat kaksi poikaa ja kaksi tytärtä.[1]

Lähteet

muokkaa
  • Nambala, Shekutaamba V. V.: Onjokonona yaasita naateolohi, s. 192. (Namibian Evankelis-Luterilaisen kirkon teologimatrikkeli) Oniipa: ELCIN, 1995.
  • Peltola, Matti: Sata vuotta suomalaista lähetystyötä 1859–1959. II: Suomen Lähetysseuran Afrikan työn historia. Helsinki: Suomen Lähetysseura, 1958.

Viitteet

muokkaa
  1. a b c d Nambala, Shekutaamba V. V.: Onjokonona yaasita naateolohi, s. 81. (Namibian Evankelis-Luterilaisen kirkon teologimatrikkeli) Oniipa: ELCIN, 1995.
  2. Peltola 1958, s. 212.
  3. Peltola 1958, s. 210–211, 232, 303.
  4. a b Gerhard Buys ja Shekutaamba Nambala: Simson Shituwa and Wilhelm Kafita Dictionary of African Christian Biography. 2003. Arkistoitu 22.5.2015. Viitattu 21.5.2015. (englanniksi)
  5. Peltola 1958, s. 212, 232.
  6. Peltola 1958, s. 232.

Aiheesta muualla

muokkaa
  • Linda Helenius: ”Sillä pimeys katoaa …”: ambopastori Paulus Hamutenjan elämästä ja evankeliumin leviämisestä Uukuanjamaassa. Suomen Lähetysseura, Helsinki 1942.


Tämä Afrikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.