Avaa päävalikko
Wikipedia

Paul Krugman

yhdysvaltalainen taloustieteilijä

Paul Robin Krugman (s. 28. helmikuuta 1953 New York)[1] on yhdysvaltalainen taloustieteilijä. Hän sai vuonna 2008 Nobelin taloustieteen palkinnon kansainvälisen kaupan ja talousmaantieteen tutkimuksen kehittämisestä.[1]

Paul Krugman
Paul Krugman Ruotsin akatemian tiedotustilaisuudessa
Paul Krugman Ruotsin akatemian tiedotustilaisuudessa
Henkilötiedot
Koko nimi Paul Robin Krugman
Syntynyt 28. helmikuuta 1953 (ikä 66)
New York, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Tutkinnot MIT
Yalen yliopisto
Instituutti Princetonin yliopisto
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin taloustieteen palkinto

Krugman on kansantaloustieteen ja kansainvälisten suhteiden emeritusprofessori Princetonin yliopistossa. Hän on kirjoittanut useita kirjoja ja satoja artikkeleita. Lisäksi Krugman on kirjoittanut The New York Timesiin, Fortuneen ja Slateen.[2]

Sisällysluettelo

Elämä ja uraMuokkaa

Krugman suoritti kandidaatin tutkinnon Yalen yliopistossa 1974 ja väitteli tohtoriksi MIT:ssä vuonna 1977.[3]

Krugman työskenteli apulaisprofessorina Yalen yliopistossa 1977–1980 ja MIT:ssä 1980–1984. Vuosina 1982–1983 hän oli Ronald Reaganin hallinnon taloudellisen neuvonantajaryhmän jäsen, minkä jälkeen hän toimi professorina MIT:ssa (1984–1994 ja 1996–2000) ja Stanfordissa 1994–1996 ennen siirtymistään Princetoniin vuonna 2000.[3]

Vuonna 1991 Krugman sai American Economic Associationin myöntämän John Bates Clark -mitalin.[3]

Yhdysvaltain vasemmiston ”keulakuva”Muokkaa

George W. Bushin ensimmäisellä presidenttikaudella Krugmanin arvioitiin nousseen New York Timesin kolumneillaan, kirjoillaan ja puheillaan Yhdysvaltojen opposition keulakuvaksi. ”Demokraattijohtaja John Kerryn esiintuloon 2004 asti Paul Krugmanista oli käytännöllisesti katsoen tullut Amerikan oppositiojohtaja – epätavallinen asema akateemiselle taloustieteilijälle”, arvioi uutistoimisto SBS 31. maaliskuuta 2004.[4]

Krugman arvosteli jatkuvasti muun muassa Bushin talous- ja sosiaalipolitiikkaa. Hänen mukaansa Bushin politiikka suurensi kuilua rikkaiden ja köyhien välillä.lähde? Krugman vaati ”uutta New Dealia”, vähemmän sotilasmenoja ja enemmän sosiaali- ja lääkeohjelmia.[5]

NäkemyksiäMuokkaa

FinanssikriisiMuokkaa

Krugman arvosteli kolumneissaan toistuvasti George W. Bushin hallintoa. Vuonna 2008 puhjenneeseen finanssikriisiin johtaneesta menosta hän varoitteli vuosia etukäteen.[6]

VuokrasääntelyMuokkaa

Krugman pitää vuokrasääntelyä esimerkkinä huonosta taloudenpidosta, joka hyvistä tarkoituksistaan huolimatta johtaa vähäisempään asuntojen rakentamiseen, korkeampiin vuokriin ja rakennusten kurjistumiseen, kun omistajilla ei ole kunnon taloudellista kannustinta pitää huolta vuokra-asunnoista.[7]

YmpäristöMuokkaa

Vieraillessaan Sitran tilaisuudessa Helsingissä syyskuussa 2009 Krugman suhtautui pessimistisesti lähiajan talousnäkymiin, mutta piti yhtä tekijää toivoa herättävänä: jos maailmassa sitouduttaisiin ilmastomuutoksen torjuntaan eli hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen, se saattaisi lisätä investointeja uuteen tekniikkaan ja luoda perustaa talouden elpymiselle.[8]

DemokratiaMuokkaa

Krugmanin mukaan Yhdysvaltojen demokratian perusajatus on kansakunta ilman jyrkkiä luokkaeroja. Se ei tarkoita tasapäisyyttä muttei pyri eliitin ja kansalaisten suureen kuiluun. Keskiluokkainen yhteiskunta ei synny automaattisesti talouskehityksestä vaan se täytyy luoda poliittisin toimin. 1930-luvun laman jälkeen länsimaissa rakennetussa hyvinvointiyhteiskunnassa tuloerot kaventuivat kaikissa ryhmissä, rikkaiden verot, sosiaaliturva, työttömyysturva ja vahva ammattiyhdistys eivät romuttaneet taloutta vaan se johti kestävimpään talousnousuun historiassa.[9]

TuloerotMuokkaa

Krugmanin mukaan suuri tulojen eriarvoisuus yhteiskunnassa johtaa väistämättä suureen sosiaaliseen eriarvoisuuteen. Taloustieteilijöiden tutkimusten mukaan yhdenvertaisuutta ei saavuteta kasvottomilla markkinavoimilla vaan poliittisen vallan tasapainolla.[10]

Ohjeet toimittajilleMuokkaa

Teoksen The Great Unraveling: Losing Our Way in the New Century johdannossa on Rules of reporting eli toimitusperiaatteet: Miten kertoa tarina? Periaatteita voivat käyttää kaikki, jotka pyrkivät ymmärtämään uutisia. Krugmanin ohjeet toimittajille:[11]

  1. Älä oleta, että poliittisissa ehdotuksissa on järkeä suhteessa väitettyihin tavoitteisiin. Todellisten päämäärien tutkimisessa ei ole mitään hullua. Vehkeily ei ole epärealistista, vaikka päämäärät olisivat melko avoimia.
  2. Älä oleta tavallista poliittista sääntöjenmukaisuutta. Valta pyrkii hallitsemaan mediaa puheenaiheita manipuloimalla. Koska valta ei hyväksy järjestelmää, se ei hyväksy muiden oikeutta kritiikkiin. Ilman kritiikkiä ei ole vapaita vaaleja eikä sananvapautta.
  3. Oleta vastahyökkäys kritiikkiin.
  4. Älä usko, että tavoitteilla on rajat.

Suomennetut teoksetMuokkaa

  • Satunnainen teoreetikko ja muita viestejä synkeän tieteen saralta. (The accidental theorist and other dispatches from the dismal science, 1998.) Suomentanut Heikki Eskelinen. Helsinki: Tietosanoma, 1999. ISBN 951-885-172-7.
  • Lama - talouskriisin syyt, seuraukset ja korjauskeinot. (The Return of Depression Economics and the Crises of 2008) Suomentanut Jyri Raivio. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2009. ISBN 978-952-5557-27-5.

LähteetMuokkaa

  1. ↑ a b Plaul Krugman Nobelprize.org. Viitattu 12.1.2016. (englanniksi)
  2. ↑ Paul R. Krugman Woodrow Wilson School of Public & International Affairs. Viitattu 12.1.2016. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Curriculum Vitae: Paul Krugman Princeton University. Viitattu 12.1.2016. (englanniksi)
  4. ↑ Paul Krugman - The Fly in Bush’s Ointment ("Until the emergence of Democrat leader John Kerry, Paul Krugman had virtually become the leader of the opposition in America, an unusual position for an academic economist.") 31.3.2004. SBS. Viitattu 12.1.2016. (englanniksi)
  5. ↑ The Conscience of a Liberal: New York Times Columnist Paul Krugman on Healthcare, Tax Cuts, Social Security, the Mortgage Crisis and Alan Greenspan Democracy Now!. 17.10.2007. Viitattu 12.1.2016. (englanniksi)
  6. ↑ Timo Hakkarainen: Seppänen listaa lamasyylliset Iltalehti.fi. 30.1.2009. Viitattu 31.1.2009.
  7. ↑ Reckonings; A Rent Affair query.nytimes.com. June 7, 2000.
  8. ↑ Juhana Rossi: Krugman: Elpyminen voisi alkaa ilmastonmuutoksen torjunnasta Helsingin Sanomat. 21.9.2009. Viitattu 22.9.2009.
  9. ↑ Paul Krugman: The Conscience of liberal, WW Norton 2007, s. 246, 17, 62.
  10. ↑ Paul Krugman: The Conscience of a Liberal, WW Norton 2007, s. 246 ja 46.
  11. ↑ The Great Unraveling: Losing Our Way in the New Century, 2003, s.13-19.

Aiheesta muuallaMuokkaa

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Paul Krugman.
Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinnon saajat

1969: Frisch, Tinbergen 1970: Samuelson 1971: Kuznets 1972: Hicks, Arrow 1973: Leontief 1974: Myrdal, Hayek 1975: Kantorovitš, Koopmans 1976: Friedman 1977: Ohlin, Meade 1978: Simon 1979: Schultz, Lewis 1980: Klein 1981: Tobin 1982: Stigler 1983: Debreu 1984: Stone 1985: Modigliani 1986: Buchanan 1987: Solow 1988: Allais 1989: Haavelmo 1990: Markowitz, Miller, Sharpe 1991: Coase 1992: Becker 1993: Fogel, North 1994: Harsanyi, Nash, Selten 1995: Lucas 1996: Mirrlees, Vickrey 1997: Merton, Scholes 1998: Sen 1999: Mundell 2000: Heckman, McFadden 2001: Akerlof, Spence, Stiglitz 2002: Kahneman, Smith 2003: Engle, Granger 2004: Kydland, Prescott 2005: Aumann, Schelling 2006: Phelps 2007: Hurwicz, Maskin, Myerson 2008: Krugman 2009: Ostrom, Williamson 2010: Diamond, Mortensen, Pissarides 2011: Sargent, Sims 2012: Roth, Shapley 2013: Fama, Hansen, Shiller 2014: Tirole 2015: Deaton 2016: Hart, Holmström 2017: Thaler 2018: Nordhaus, Romer

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Paul_Krugman&oldid=17970534”