Avaa päävalikko

Panarion

Epifanioksen kirjoittama teologinen teos

Panarion (m.kreik. Πανάριον, ”Lääkelaukku”; lat. Adversus haereses, ”Harhaoppeja vastaan”) on Epifanioksen kirjoittama kristillinen teologinen teos, joka on suunnattu erilaisia harhaoppeja vastaan.[1] Teos on edelleen merkittävä lähde varhaisten harhaoppien ja juutalaiskristillisten evankeliumien tuntemisen kannalta.

Panarion
Πανάριον
Панарион 1544.PNG
Alkuperäisteos
Kirjailija Epifanios
Kieli muinaiskreikka (koinee)
Genre teologia
Julkaistu n. 374–375[1]
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Historia ja merkitysMuokkaa

Epifanios eli ja kirjoitti 300-luvun jälkimmäisellä puoliskolla. Panarion on hänen merkittävin teoksensa. Se on kirjoitettu noin kolmen vuoden aikana alkaen vuodesta 374 tai 375. Teosta voidaan pitää jatkona Epifanioksen teokselle Ankoratos (”Hyvin ankkuroitu”), joka kuvaa, kuinka ”kirkon laiva” voi selvitä harhaoppien ristituulessa oikeaan oppiin ankkuroituna. Ankoratos sisältää Panarionin sisällön yhteenvedon.[1]

Panarion pyrkii kuvaamaan erilaisten ennen Epifaniosta tai hänen aikanaan vaikuttaneiden harhaoppien opit, jotta niihin voitaisiin paremmin vastata. Epifanios perusti teoksensa sekä omiin havaintoihinsa että varhaisempiin kirjallisiin lähteisiin. Edeltäneiden vuosisatojen osalta Epifanios käytti lähteenään muun muassa Irenaeuksen teosta Harhaoppeja vastaan[2] sekä Hippolytoksen teosta Kaikkien harhaoppien kumoaminen.[3] Panarionista on säilynyt nykyaikaan 11 käsikirjoitusta, joista yksikään ei ole kokonainen.[1] Teoksen latinankielinen nimi Adversus haereses on peräisin sen latinankielisestä käännöksestä 1500-luvulta.[4]

Teos on edelleen merkittävä lähde varhaisten harhaoppien tuntemisen kannalta, ja merkittävä lähde muun muassa juutalaiskristillisiin evankeliumeihin, kuten Ebioniittien evankeliumiin ja Heprealaisten evankeliumiin. Kaikissa tapauksissa Epifanioksen nimeämät lahkot eivät kuitenkaan välttämättä ole mitään organisoituneita, nimeltä tunnettuja lahkoja, vaan Epifanios on keksinyt itse nimitykset tunnistamilleen opeille tai teologisille virtauksille.[1]

SisältöMuokkaa

Epifanioksen teos käsittää kolme kirjaa. Sisällöltään teosta voidaan pitää eräänlaisena harhaoppien ja niiden kumoamisen ensyklopediana. Teos käsittelee yhteensä 80 eri lahkoa ja filosofiaa alkaen Aadamista ja päättyen 300-luvun lopulle, esittelee niiden historiat ja kumoaa niiden opit.[1]

Epifanioksen ajatus 80:stä harhaoppien lahkosta perustuu Laulujen lauluun, jonka eräässä kohdassa sanotaan:

»[...] Olkoon kuninkaalla kuusikymmentä vaimoa, olkoon kahdeksankymmentä sivuvaimoa ja nuoria neitoja luvuton joukko --

yksi on minun kyyhkyni, kaikkeni, emonsa ainokainen, äitinsä päivänpaiste. [...][5]»

Epifanios tulkitsi 60 vaimoa sukupolviksi Aadamista Jeesukseen, 80 sivuvaimoa harhaopeiksi, kyyhkyn lailliseksi vaimoksi eli kirkoksi, ja luvuttomat nuoret neidot kristinuskoon liittymättömiksi filosofioiksi.[1]

Epifanioksen teoksen alussa on kaksi esipuhetta, joista ensimmäinen muodostaa sisällysluettelon ja toinen kuvaa teoksen tarkoituksen. Harhaoppien kuvauksen aluksi Epifanios esittelee 20 harhaoppia ajalta ennen Jeesusta. Tämän jälkeen hän kuvaa 60 kristinuskon lahkoa. Varsinaisia harhaoppien lahkoja on kuitenkin 80:n sijasta 77, sillä ensimmäisestä 20:stä kolme on yleisnimiä: hellenismi eli antiikin kreikkalais-roomalainen uskonto, samarialaisuus ja juutalaisuus. Panarionin laitoksissa harhaopit on yleensä numeroitu, ja siksi teokseen viitataan usein käyttäen sen nimeä ja harhaopin numeroa (esim. Epifanios, Haer. 7). Kunkin harhaopin kuvaus sisältää yleensä, joskaan ei aina, seuraavat neljä osaa: lahkon suhde aiemmin mainittuihin lahkoihin; kuvaus lahkon opeista; oppien kumoaminen hyödyntäen Raamattua sekä reductio ad absurdum -menetelmää; sekä lahkon vertailu johonkin vastenmieliseen eläimeen, kuten käärmeeseen.[1]

Teoksen teksti pitää sisällään seitsemän yhteenvetoa (anakefalaiosis) teoksen sisällöstä. Niiden kautta teos voidaan jakaa seitsemään osaan. Ne vaikuttavat kuitenkin olevan myöhempiä lisäyksiä. Yhteenvetojen kokoelma vaikuttaa myöhemmin toimineen teoksen erillisenä tiivistelmänä.[1]

OsatMuokkaa

Osan I aiheena ovat kristinuskoa edeltävältä ajalta sekä antiikin kreikkalaisen ajattelun puolelta barbarismi, skyyttiläisyys, hellenismi, stoalaisuus ja platonismi. Lisäksi aiheena on juutalaisuus sekä sen eri lahkot, mukaan lukien samarialaiset, essealaiset, saddukeukset, kirjanoppineet, farisealaiset, hemerobaptistit, nasarealaiset ja herodiaanit.[6]

Osan II aiheena ovat Simon Magus ja simonialaisuus, Menandros, Satorneilos, Basilides, nikolaiitat, gnostilaisuus, karpokratiaanit, Kerinthos ja kerinthoslaisuus, nasorealaisuus, ebioniitit, valentinolaisuus, secundialaisuus, sekä Ptolemaios ja ptolemaioslaisuus.[7]

Osan III aiheena ovat Markos ja markosiaanit, Kolorbasos ja kolorbasiaanit, herakleoniitit, ofiitit, kainiitit, setiläiset, arkhontikit, Kerdon ja kerdonlaiset, Markion ja markioniitit, lukianistit, Apelles ja apelleslaiset, severiaanit, sekä Tatianos ja tatianoslaiset.[8]

Osan IV aiheena ovat enkratiitit, fryygialaiset (eli montanolaiset tai tascodrugialaiset), quintillianistit (eli pepuziaanit tai priscillianistit), kvartodesimaanit, lahko joka ei hyväksynyt Johanneksen evankeliumia ja hänen Ilmestystään, adamiitit, sampsaiaanit, Theodotos Byzantionlainen ja theodotianismi, melkisedekiitit, Bardesanes ja bardesaniitit, Noetos ja noetianismi, valesianismi, kataarit, apostolikit, sabellianistit, sekä Origenes ja origenesläisyys.[9]

Osan V aiheena ovat Paavali Samosatalainen, manikealaisuus, Hierakas ja hierakiitit, Melitios Egyptiläinen, sekä areiolaisuus.[10]

Osan VI aiheena ovat audianismi, Foteinos, Markellos Ankyralainen ja markellianismi, semi-areiolaisuus, pneumatomakianismi, Aerios, sekä anhomoijit.[11]

Osan VII aiheena ovat antidikomarianiitit, kollyridianistit, sekä massalialaiset. Teos päättyy oikeaoppisen, katolisen ja apostolisen uskon esitykseen. Tästä osasta käytetään joskus nimeä De fide ("Uskosta").[1][12]

LähteetMuokkaa

  1. a b c d e f g h i j Williams, Frank: "Introduction". Teoksessa Williams, Frank (toim.): The Panarion of Epiphanius of Salamis, s. ix–x, xvi–. Book I (Sects 1–46)]. Leiden: E. J. Brill, 1987. ISBN 90-04-07926-2. Teoksen verkkoversio.
  2. Saltet, Louis: Epiphanius of Salamis Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
  3. Häkkinen, Sakari: Ebionit alkuseurakunnan perillisinä (The Ebionites as Heirs of the Primitive Community). Teologinen Aikakauskirja, 2002, 107. vsk, s. 493–507.
  4. Pearse, Roger: Epiphanius of Salamis (Excerpts on the Council of Nicaea) Tertullian.org. Viitattu 17.12.2013.
  5. Laul. l. 6:8–9
  6. Epifanios: Panarion I.
  7. Epifanios: Panarion II.
  8. Epifanios: Panarion III.
  9. Epifanios: Panarion IV.
  10. Epifanios: Panarion V.
  11. Epifanios: Panarion VI.
  12. Epifanios: Panarion VII.

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Holl, Karl: Epiphanius I: Panarion haer. 1–33. Rev. ed Jürgen Dummer. Berlin: Akademie Verlag, 19??. Kreikankielinen alkuteksti.
  • Holl, Karl: Epiphanius II: Panarion haer. 34–64. Rev. ed Jürgen Dummer. Berlin: Akademie Verlag, 1980. Kreikankielinen alkuteksti.
  • Holl, Karl: Epiphanius III: Panarion haer. 65–80, De Fide. Rev. ed Jürgen Dummer. Berlin: Akademie Verlag, 1985. Kreikankielinen alkuteksti.
  • Williams, Frank (toim.): The Panarion of Epiphanius of Salamis. Book I (Sects 1–46). Leiden: E. J. Brill, 1987. ISBN 90-04-07926-2. Teoksen verkkoversio.
  • Williams, Frank (toim.): The Panarion of Epiphanius of Salamis. Book II and III (Sects 47–80, De Fide). Leiden: E. J. Brill, 1994. ISBN 90-04-07926-2. Teoksen verkkoversio.
  • The Panarion of St. Epiphanius, Bishop of Salamis. Käännös Philip R. Amidon. New York: Oxford University Press, 1990. ISBN 0-19-506291-4. Valikoima.

Aiheesta muuallaMuokkaa