Avaa päävalikko

Paavali (arkkipiispa)

Lapsuus ja koulunkäyntiMuokkaa

Yrjö Paavali Gusev syntyi asessori Alvi Gusevin ja hänen vaimonsa Annan (o.s. Vodomensky) perheeseen. Perhe muutti vallankumouksen jaloista Viipuriin ja muutti sukunimensä suomalaiseksi Olmariksi.

Olmari kävi koulunsa Viipurissa ja suoritti vuonna 1936 pappisseminaarin Sortavalassa, jonka jälkeen hän siirtyi vuonna 1937 Laatokan Valamon luostariin. Hänet vihittiin pappismunkiksi 23-vuotiaana vuonna 1938 ja hän sai vihkimyksessä nimen Paavali.

Sotien aikaMuokkaa

Sotien aikana Paavali toimi ensin talvisodassa sotilaspastorina Valamon ja Mantsin lohkoilla ja osallistui Vanhan Valamon evakuointiin. Hänen oli määrä ryhtyä Petsamon luostarin johtajaksi, mutta välirauha ja jatkosota muuttivat suunnitelmat. Jatkosodan alussa hän toimi sotilaspastorina valloitetulla alueella, josta hänet karkotettiin pois muun muassa alueen suomalaistajien ärsyyntyessä hänen kasteistaan, joita hän suoritti paikallisille ortodokseillelähde?. Hänet määrättiin sotavankien sielunhoitajaksi, minkä jälkeen hän toimi opettajana Itä-Karjalan sotilashallinnon esikunnan opettajaleirillä. Tästäkin tehtävästä hänet vapautettiin lähinnä poliittisista syistälähde?.

Sotien jälkeinen aikaMuokkaa

Sotien jälkeen hän toimi Suomen ortodoksisen kirkon palveluksessa muun muassa kanttorina, Ortodoksisen Kirjallisuuden Julkaisuneuvoston tehtävissä ja ortodoksisen kirkon äänenkannattajan Aamun Koitto –lehden päätoimittajana. Vuonna 1955 Paavali valittiin kirkkokunnan apulaispiispaksi ja vuonna 1960 Karjalan ja koko Suomen arkkipiispaksi, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1987.

Huolen aikojaMuokkaa

Arkkipiispa sairastui vakavasti vuonna 1972, mutta ei halunnut jäädä eläkkeelle ennen kuin viisitoista vuotta myöhemmin. Hän joutui kuitenkin useinkin delegoimaan muille oman Hymnodia-kuoronsa johtamisen.

Varsinaisia piispallisia palveluksia Karjalan hiippakunnassa toimitettiin tänä ajanjaksona vain suurimpina juhlapyhinä. Tilanne parani olennaisesti vuonna 1979, kun isä Paavali sai avukseen apulaispiispan.

Liturginen uudistusMuokkaa

Paavalin kädenjälki jumalanpalvelusuudistuksessa näkyy ehkä eniten siinä, että pitkään papin liturgiassa itsekseen lukemat salaiset rukoukset alettiin jälleen lukea ääneen, vakka käytäntöä myös vastustettiin voimakkaasti. Paavali palautti käyttöön myös alkukristillisen kasteliturgianlähde?

Arkkipiispana Paavali kiinnitti huomiota paljon myös Uuden Valamon luostariin, joka kehittyi hänenkin toimintansa auttamana monipuoliseksi ortodoksiseksi kulttuurikeskukseksi, jossa toimivan luostarin lisäksi oli nykyaikainen ortodoksinen kulttuuri- ja tutkimuslaitos.

Kirjallinen toimintaMuokkaa

Arkkipiispa Paavali on toimittanut ja kääntänyt useita ortodoksisesta hengenelämästä kertovia julkaisuja (muun muassa Erämaan hedelmälliset puutarhat, Abba Doroteoksen opetuspuheet, Valamon vanhuksen kirjeitä, Vaeltajan kertomukset). Hänen viimeiset itse kirjoittamansa kirjat olivat Miten uskomme ja Uskon pidot (WSOY). Elina Karjalainen on kirjoittanut hänestä kirjasarjassa Legenda jo eläessään (WSOY). Vuonna 1979 julkaistiin hänen 65-vuotisjuhlakirjansa nimellä Isä Kristuksessa (OPL) ja vuonna 1989 muistokirja Ollos iäti muistettu arkkipiispamme Paavali (WSOY).

Vuonna 1967 arkkipiispa Paavali kutsuttiin Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan kunniatohtoriksi ja samana vuonna hänet valittiin Leningradin hengellisen akatemian kunniajäseneksi. Arkkipiispa Paavali on haudattu Uuden Valamon luostarin hautausmaalle Heinävedelle.

TeoksetMuokkaa

  • pappismunkki Paavali: "Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä" : Luuk. 17:21. Erip. Aamun koitosta. Kuopio: kustantaja tuntematon, 1940.
  • pappismunkki Paavali: Ortodoksinen laulukirja. Helsinki: tuntematon julkaisija, 1944.
  • pappismunkki Paavali: Pyhä kirkkomme. Joensuu: Ortodoksinen veljestö, 1945.

Kunniamerkit ja huomionosoituksetMuokkaa

  • Vapaudenristin ritarikunnan 4.luokan Vapaudenristi miekkojen kera
  • Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. luokan komentajamerkki (1964)
  • Suomen Leijonan ritarikunnan suurristi (1979)
  • Kreikan tasavallan Fenixin ritarikunnan suurristi (1972)
  • Sotilasansiomitali (1980)
  • Pyhän Karitsan ritarikunnan suurristi (1960)
  • Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnan hopeinen ansiomerkki (1964)
  • Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunnan kultainen ansiomerkki (1985)
  • Georgian ortodoksisen kirkon Pyhän Georgioksen kunniamerkki (1967)
  • Venäjän ortodoksisen kirkon Pyhän Vladimirin 1.luokan kunniamerkki (1967)
  • Kreikan ortodoksisen kirkon Pyhän Apostoli Paavalin ritarikunnan suurristi (1972)
  • Puolan ortodoksisen kirkon Pyhän Maria Magdalenan ritarikunnan 1. luokan kunniamerkki
  • Helsingin yliopiston Teologian kunniatohtori 1967
  • Leningradin Hengellisen Akatemian kunniajäsen 1967 (Neuvostoliitto)
  • Pyhän Vladimirin seminaari Teolgian kunniatohtori 1978 (Yhdysvallat) [2]

LähteetMuokkaa

  1. a b Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1968, osa 6, palsta 811
  2. http://www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/3063/

Aiheesta muuallaMuokkaa