Herman (arkkipiispa)

Suomen autonomisen ortodoksisen kirkon arkkipiispa

Herman (siviilinimeltään Herman Aav, 2. syyskuuta 1878 Muhu, Hellamaa, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta14. tammikuuta 1961, Kuopio, Suomi) oli Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa. Hän toimi arkkipiispana vuosina 1925-1960

Herman (Aav)
Arkkipiispa Herman vuonna 1934
Arkkipiispa Herman vuonna 1934
Henkilötiedot
Syntynyt 2. syyskuuta 1878
Muhu, Hellamaa, Liivinmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut 14. tammikuuta 1961 (82 vuotta)
Kuopio, Suomi
Puoliso Ljubov Bobrovskaja (1885-1921)
Lapset Herman (1905-1978)
Sokrates (1907-1965)
Tamara (1909-?)
Ariadne (1911-?)
Juri (1915-1999)
Lucie (1921-1998)
Vanhemmat Vasili Aav ja Maria Ellik
Muut tiedot
Etnisyys virolainen

Varhainen elämäMuokkaa

Herman Aav syntyi Liivinmaan kuvermentin Muhun saarella 2. syyskuuta 1878 kanttori Vasili Aavin ja Maria Ellikin perheeseen. Aav kävi Hellamaan seurakunnan kirkkokoulun, Kuressaaren kaupungin alkeiskoulun ja opiskeli Riian hengellisessä koulussa, josta hän valmistui 1894 sekä Riian hengellisestä akatemiassa, jos hän valmistui vuonna 1900. Vuonna 1904 hän meni naimisiin Ljubov Bobrovskajan kanssa. Jo opiskelunsa aikana hän toimi muun muassa Haapsalun kanttorina sekä diakoni- ja pappisvihkimyksiensä jälkeen 1904 pappina Lellen, Vändran ja Mustjalan seurakunnissa. Hän oli myös Kuresaaren piirinvalvoja. Näiden kirkollisten tehtävien lisäksi hän ehti toimia muun muassa maatalouskomiteoissa, raittiusseuratyössä, toimittajana, opettajana ja erilaisissa luottamustehtävissä hiippakunnassaan. Hän oli myös kohtalaisen tuottelias uskonnollinen kirjailija ja lehtikirjoittaja.

Työ ja kirkolliset tehtävät SuomessaMuokkaa

Vuonna 1922 kirkolliskokous valitsi Aavin apulaispiispaksi, ja hän tuli Suomeen Sortavalan piispaksi. Piispa Herman oli virolainen, hän ei osannut aluksi suomea kovinkaan hyvin. Hänet vihittiin Suomen arkkipiispakunnan apulaispiispaksi Konstantinopolissa 1923, ja vuoden 1924 hiippakunta-asetuksessa piispa Hermanin arvonimeksi tuli Karjalan piispa.

Arkkipiispa Serafim siirrettiin vuoden 1924 alusta alkaen lakkautuspalkalle, ja kirkolliskokous valitsi vuonna 1925 hänen seuraajakseen piispa Hermanin. Tässä yhteydessä arkkipiispanistuin siirrettiin Viipurista Sortavalaan, ja uudeksi arvonimeksi tuli Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa. Uusi piispa sai maahan tullessaan hoidettavakseen työkentän, johon kuului muun muassa vielä käynnissä ollut ajanlaskukiista.

1930-luvun jälkipuolella arkkipiispan apuna toimi hänen nuorin tyttärensä, Virosta Suomeen alle vuoden ikäisenä tullut Lucia Aav, joka jo kouluikäisestä alkaen hoiti isänsä taloutta ja piispan kunnon huonontuessa hoivasi tätä aina hautaan asti. Isä Hermanin hautajaisten jälkeen Lucia Aav siirtyi Kirkollishallituksen palvelukseen loppuiäkseen. Viimeiset vuodet hänen virkanimikkeensä oli kirjaaja.

Jäätyään eläkkeelle vuonna 1977 hän katosi julkisuudesta. Muut arkkipiispa Hermanin lapset perustivat perheen ja heidän jälkeläisiään elää Suomessa edelleen. Myös papillinen sukuhaara jatkuu edelleen tätä kautta; Helsingin pitkäaikainen kirkkoherra, pastori (myöhemmin rovasti) Mikael Kasanko oli arkkipiispan ensimmäinen vävy ja vanhimman tyttären Tamaran puoliso.

Kansallistaja, jälleenrakentaja, eheyttäjä, kirjailijaMuokkaa

Arkkipiispa Hermanin elämä ja toiminta Suomessa oli aktiivista kirkon hengellisen ja aineellisen elämän rakentamisen kautta. Arkkipiispa arvosti Suomea ja Karjalaa, isänmaallisuutta ja kansallisia perinteitä.

Vuoteen 1935 arkkipiispa Herman oli Suomen ainoa ortodoksinen piispa. Vasta silloin löytyi kirkkopoliittisesti sopiva ehdokas auki olevaan Viipurin (1940 alkaen Helsingin) piispan tehtävään. Juuri leskeksi jäänyt Annantehtaan seurakunnan kirkkoherra, rovasti Aleksanteri Karpin, josta tuli KS piispa Aleksanteri. Hänen toimintansa kevensi arkkipiispan työtaakkaa.

Sortavalaan valmistui uusi kirkkokunnan keskustalo ja pappisseminaarin kirkko. Seurakuntia yhdistettiin ja pakkoliitettiin toisiin seurakuntiin. Toisen maailmansodan kynnyksellä Suomen ortodoksinen väestö oli noin 82 000 henkeä, joista sitten sotien seurauksena 55 000 joutui evakkoon ja 90 prosenttia kirkon omaisuudesta menetettiin. Suuri menetys oli se, että merkittävä osa kirkonkirjoista ja muista kirkollisista arkistoista menetettiin.

Sotien jälkeinen aika ja kuolemaMuokkaa

Kirkon hallinto sijoittui Kuopioon, ja jäsenistö hajaantui ympäri Suomea. Arkkipiispan toimintakenttä laajeni ja vaikeutui samalla huomattavasti. Papit polkupyörillä pitäjiä kierrellen etsivät hajalleen joutuneita seurakuntalaisiaan ja kirjasivat löydetyt vihkoihin. Näin ortodoksiset seurakunnat hiljalleen muodostuivat uudelleen.

Vuonna 1955, kun Herman jo vakavasti harkitsi eläkkeelle jäämistä, hän suostui jäämään vielä joksikin aikaa palvelukseen, koska kirkolliskokous valitsi hänelle apulaispiispan. Tehtävään valittiin yksimielisesti pappismunkki Paavali, Aamun Koitto -lehden pitkäaikainen päätoimittaja, josta sittemmin tuli seuraava arkkipiispa. Sama toistui kaksi vuosikymmentä myöhemmin, kun Paavali sai oman apulaispiispan.

Arkkipiispa Herman luopui tehtävistään vuonna 1960 ja siirtyi viettämään eläkepäiviään Kuopiossa. Hän kuoli 14. tammikuuta 1961. Hänen viimeinen paimenkirjeensä elokuussa 1960 julkaistiin lehdissä ja aikanaan myös elämäkertateoksessa.[1] Hänet on haudattu Kuopion isolle hautausmaalle.

KunnianosoituksetMuokkaa

Arkkipiispa Hermanille on myönnetty muun muassa seuraavat ansio- ja kunniamerkit:

TeoksetMuokkaa

  • Lähentäkää lapsenne kirkkoon, kirkko lapsiinne. Sortavala: Pyhien Sergein ja Hermanin Veljeskunta, 1929.
  • Arkkipiispa Hermanin paimenkirje Karjalan lapsille. Sortavala: (kustantaja tuntematon), 1933.
  • Elämän myrskyssä. Savonlinna: Savonmaan Kirjapaino, 1940.
  • Rakkaat kristityt, paljon kärsivä siirtoväki, arvoisat kansalaiset : Kristus nousi kuolleista! : huhtikuun 28 p:nä 1940 pidetty radiopuhe. Kuopio: Tekijä, 1940.
  • Elämään matkaajille. Ortodoksiselle nuorisolle ilmaiseksi jaettava julkaisu. Kuopio: Tekijä, 1941.
  • Julkaisu kansan yhteislaulua varten Suomen kreikkalais-katolisissa seurakunnissa. 2 osaa. Kuopio: Tekijä, 1941.
  • Naisen voima. Kuopio: Tekijä, 1942.
  • Taivaan esikartano. Kuopio: Tekijä, 1943.
  • Arkkipiispa Herman (toim.): Veisatkaa Herralle. Kuopio: Tekijä, 1943.
  • Arkkipiispa Herman (toim.): Kirkkojuhlia. Kuopio: Tekijä, 1945.
  • Raittius on hyveitten ovi. Suomen 61. yleisessä raittiuskokouksessa Joensuussa 12.6.1948 pidetty juhlapuhe. Helsinki: Raittiuden Ystävät, 1949.
  • Ahdistuksessa kärsivällisinä: lohdutusta ja mietiskelyä siirtolaisten kilvoitustiellä. 1. osa. Jyväskylä: Karjalan kirja, 1950.
  • Loistakoon valonne! Mietteitä pastoraalisesta palvelustoimesta vv. 1923-1950. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1951.
  • Vihollinen n:o 1. Viisi lukua raittiudesta. Kuopio: Tekijä, 1951.
  • Ahdistuksessa kärsivällisinä: lohdutusta ja mietiskelyä siirtolaisten kilvoitustiellä. 2. osa. Kuopio: Tekijä, 1953.
  • Katoamaton nuoruus. Opetuspuheita ja tervehdyskirjeitä kirkkoni nuorille. Kuopio: Tekijä, 1959.
  • Eukaristia. Säv. arkkipiispa Herman. Kuopio: Tekijä, 1959.

LähteetMuokkaa

  1. Aamun Koitto 1/1961, isä arkkipiispan kuolinuutinen
  2. www.president.ee

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Jyrki Loima: Esipaimen siunaa: Suomen ortodoksiset piispat 1892-1988. Kuopio: Pyhäin Sergein ja Hermanin veljeskunta, 1999. ISBN 951-98090-0-7.
  • Veikko Purmonen: Arkkipiispa Hermanin elämä: ortodoksisen kirkon vaiheita Virossa ja Suomessa. Kuopio: Ortodoksisten pappien liitto, 1986. ISBN 951-95582-3-3.

Aiheesta muuallaMuokkaa