Avaa päävalikko

Nikolai Karotamm (23. lokakuuta 1901 Pärnu21. syyskuuta 1969 Moskova) oli Viron kommunistisen puolueen ensimmäinen sihteeri vuosina 1944–1950, jonka jälkeen hän toimi taloustieteen tutkijana Moskovassa.

Nikolai Karotamm
Viron kommunistinen puolue (EKP), ensimmäinen sihteeri
huhtikuu 1944 – maaliskuu 1950
Edeltäjä Karl Säre
Seuraaja Johannes Käbin
Viron kommunistinen puolue (EKP), toinen sihteeri
heinäkuu 1940 – huhtikuu 1944
Seuraaja Sergei Sazonov
Henkilötiedot
Syntynyt 23. lokakuuta 1901
Pärnu, Viro
Kuollut 21. syyskuuta 1969
Moskova, Neuvostoliitto
Kansalaisuus viro
Tiedot
Puolue Viron kommunistinen puolue (EKP)

Itsenäistyneessä Virossa nuoruutensa viettänyt Nikolai Karotamm kävi vuosina 1919–1920 Rakveren opettajaseminaaria, josta hänet kuitenkin erotettiin. Sen jälkeen hän suoritti asepalveluksen Viron armeijassa vuosina 1921–1923. Hän muutti maaliskuussa 1925 Hollantiin, josta hän muutti elokuussa 1926 Neuvostoliittoon. Hollannissa ollessaan hän oli liittynyt paikalliseen Hollannin kommunistipuolueeseen. Sen jälkeen alkoi ura Neuvostoliitossa ja Neuvostoliittoon liitetyssä Virossa.

Kommunistitoimijana Neuvostoliitossa ja VirossaMuokkaa

Neuvostoliittoon muutettuaan Karotamm opiskeli vuosina 1926–1928 Leningradissa Julian Marchlewski -nimisessä läntisten kansojen yliopistossa. Siirtyessään vuonna 1928 Viroon kommunistien maanalaiseen työhön hän liittyi Viron kommunistipuolueeseen. Hän oleskeli Virossa vuoteen 1929 toimien kommunistipuolueen Tallinnan kaupunkikomitean sihteerinä. Sen jälkeen hän palasi Neuvostoliittoon opiskellen vuosina 1931–1933 Lännen vähemmistökansallisuuksien yliopistossa ja sen jälkeen samassa yliopistossa aspiranttina vuoteen 1935 ja osan ajasta myös opettajana. Sen jälkeen hän siirtyi vuodeksi Kominternin palvelukseen toimien siellä esittelijän tehtävässä vuosina 1935–1936. Seuraavaksi hän oli aikakauslehtitoimittajana Leningradissa vuosina 1936–1937. Vuonna 1937 alkanut Suuri terrori kosketti myös Karotammia, joka pidätettiin, mutta vapautettiin 1938. Sen jälkeen hän toimi Leningradissa kääntäjänä tehden muun muassa venäjä–viro-sanakirjan.[1]

Paluu Neuvosto-Viroon vuosina 1940–1941Muokkaa

Neuvostovallan mukana Karotamm palasi heinäkuussa 1940 Viroon toimien Kommunist-lehden päätoimittajana ja Tartumaan ensimmäisenä sihteerinä ja Viron kommunistipuolueen toisena sihteerinä Karl Sären johtaessa puoluetta. Tästä alkoi Nikolai Karotammin vuosikymmenen kestänyt asema Viron kommunistipuolueen johtotehtävissä. Kun Karl Säre joutui toisen maailmansodan aikana saksalaisten käsiin, neuvostoliittolaiset hylkäsivät hänet epäillen hänen antavan tietoja viholliselle. Puolueen johto siirtyi Nikolai Karotammille.

Sodan aikana Karotamm johti Viron kommunistipuoluetta toimien Viron sosialistisen Partisaaniliikkeen pääesikunnan komentajana. Nikolai Karotammista tuli 28. huhtikuuta 1944 virallisesti puolueen ykkösmies, ensimmäinen sihteeri, vaikka Viro oli vielä saksalaisten hallussa.

Sodan jälkeen Neuvosto-Viron ykkösmiesMuokkaa

Puna-armeijan vallattua syyskuussa 1944 Tallinnan siirtyi Karotamm Neuvosto-Viron ykkösmiehenä kotimaahansa. Ensimmäinen neuvostovallan aika kesästä 1940 kesään 1941 oli ollut niin lyhyt, että kommunistijärjestelmän mukaiset muutokset olivat jääneet kesken. Nyt oli siis niiden aika eli hallintorakenteiden, talouden ja kaiken jokapäiväisen elämän yhdenmukaistaminen muun Neuvostoliiton kaltaiseksi. Maahan tuli tässä yhteydessä tuhansia venäläisiä ja venäjänvirolaisia kommunistijärjestelmän pystyttämiseksi. Karotamm valittiin vuosiksi 1946–1954 Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäseneksi.

Neuvosto-Viron maatalouden kollektivisointi tapahtui 1940-luvulla Moskovan keskusjohdon mukaan hitaasti. Karotamm kirjoitti tammikuussa 1949 generalissimus Stalinille, että kollektivisointiin menisi kahdesta kolmeen vuotta. Tyytymättömänä kehitykseen Neuvostoliiton ministerineuvoston päätöksellä pantiin käyntiin maaliskuussa 1949 joukkokyyditykset, joiden uhreiksi joutui yli 20 000 virolaista. Maaliskuussa 1949 alkanut kollektivisointi näyttää olleen Karotammille yllätys. Kollektivisoinnin vauhti oli paljon nopeampi kuin hänen Stalinille esittämät suunnitelmat olivat esittäneet.[2]

Keväällä 1949 alkoi Neuvosto-Viron lehdistössä myös ankara hyökkäys ”porvarillis-estetisoivaa, epäisänmaallista” kulttuuria ja monia sen edustajia vastaan. Lopputuloksena oli se, että puolueen ensimmäinen sihteeri Nikolai Karotamm erotettiin puolueen johdosta 8. keskuskomitean täysistunnossa maaliskuussa 1950. Erottamisten takana oli Neuvostoliiton keskusjohto ja Karotammin tilalle valittiin Ivan Käbin, puolueen silloinen ideologiasihteeri, joka oli uutterasti paljastanut ”porvarillisia nationalisteja”. Epäilemättä Karotammin syrjäyttämisen päätekijöitä oli ollut tyytymättömyys maatalouspolitiikkaan eli Karotammin alkuperäisten suunnitelmien mukaisen kollektivisoinnin hitaus.[3]

Tiedemieheksi Moskovaan 1950-luvullaMuokkaa

[1]

Vaikka Karotamm menetti johtavan asemansa Viron kommunistipuolueessa, hän säilytti henkensä eikä joutunut edes vankeuteen, mikä 1930-luvun lopulla ei olisi ollut välttämättä mahdollista tällaisissa tilanteissa. Hän siirtyi Moskovaan taloustieteen tutkijaksi. Hän toimi aluksi vuosina 1950–1951 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen yhteiskuntatieteen akatemiassa, sitten vuosina 1951–1959 Neuvostoliiton tiedeakatemian talousinstituutin vanhempana tutkijana ja edelleen vuosina 1959–1967 tiedeakatemian maatalouden taloudellisuutta tutkineen sektorin johtajana Vuonna 1964 Nikolai Karotamm saavutti taloustieteen tohtorin arvon ja toimi vuodesta 1966 alkaen professorina. Vuosina 1967–1969 eli ennen kuolemaansa Karotamm toimi Neuvostoliiton tiedeakatemian talousinstituutin vanhempana tutkijana.

LähteetMuokkaa

  1. a b Käsikirja kommunistisen puolueen ja Neuvostoliiton historiasta 1898–1991 knowbysight.info. Viitattu 23.1.2010.
  2. Raun, Toivo U.: ”Stalinin jälkeinen aika”, Viron historia, s. 222. Suomentanut Järvenpää, Heidi. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1989. ISBN 951-1-10610-4.
  3. Zetterberg, Seppo: ”Sirpin ja vasaran otteessa (1944–1991)”, Viron historia, s. 668–669. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-520-5.
Tämä poliitikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.