Muhammad Zahir Šah
Muhammad Zahir Šah (15. lokakuuta 1914 – 23. heinäkuuta 2007) oli Afganistanin kuningas vuosina 1933–1973. Zahir Šah hallitsi aluksi setiensä varjossa, mutta vuonna 1963 hän muuttui maansa hallituksen keulakuvaksi ja johti maatansa kohti demokratiaa uuden perustuslain siivittämänä. Maan sisäiset jännitteet johtivat kuitenkin lopulta vallankaappaukseen vuonna 1973. Afganistan julistettiin tasavallaksi ja Zahir Šahin serkku Muhammad Daud Khan sen presidentiksi. Tuolloin Italiassa matkustamassa ollut Zahir Šah luopui kruunusta ja jäi Roomaan. Kruunusta luopuminen päätti Afganistania 226 vuotta hallinneen Dorrani-dynastian vallan.
| Muhammad Zahir Šah | |
|---|---|
 Zahir Šah valokuvassa vuodelta 1963. | |
| Afganistanin kuningas | |
| Valtakausi | 8. marraskuuta 1933 – 17. heinäkuuta 1973 |
| Edeltäjä | Muhammad Nadir Šah |
| Syntynyt |
15. lokakuuta 1914 Kabul, Afganistan |
| Kuollut |
23. heinäkuuta 2007 (92 vuotta) Kabul, Afganistan |
| Puoliso | Humaira Begum |
| Lapset |
Bilqis Begum Muhammed Akbar Khan Ahmad Shah Khan Maryam Begum Muhammed Nadir Khan Shah Mahmoud Khan Muhammed Daoud Pashtunyar Khan Mir Wais Khan |
| Suku | Barakzai |
| Isä | Muhammad Nadir Šah |
| Äiti | Mah Parwar Begum |
| Uskonto | sunnalaisuus |
| Nimikirjoitus |
 |
Zahir Šah palasi Afganistaniin vuonna 2002 Taliban-hallinnon kukistumisen jälkeen, ja hän kuoli Kabulissa vuonna 2007.
Elämäkerta muokkaa
Valtaannousu muokkaa
Muhammad Zahir Šah syntyi Kabulissa 15. lokakuuta 1914.[1] Hänen isänsä Afganistanin kuningas Muhammad Nadir Šah (1929–1933) kuului Barzakai-klaanin Mosaheban-perheeseen.[2] Muhammad Zahir sai ranskankielisen koulutuksen. Hän opiskeli myös Ranskan Pasteur-instituutissa ja Montpellier’n yliopistossa. Ranskan ohella hän puhui sujuvasti paštua ja laajasti hallintokielenä Afganistanissa käytettyä persiaa. Muhammad Zahirin isän Nadir Šahin valtakausi jäi lopulta vain nelivuotiseksi. Marraskuussa 1933 hän joutui nuoren opiskelijan murhaamaksi Kabulissa. Kuninkaalla ei ollut selvää seuraajaa, ja maata uhkasi sen historialle tyypillinen sisällissota vallantavoittelijoiden välillä. Tällä kertaa kuninkaan Mosaheban-veljet muodostivat kuitenkin yhteisen rintaman sisällissodan sijaan. Valtaan nostettiin yhteisymmärryksellä kuninkaan poika Muhammad Zahir, vaikkakin suuren osan uuden kuninkaan valtakaudesta todellista valtaa Afganistanissa käyttivät hänen setänsä.[3]
Mosaheban-veljekset muokkaa
Mosaheban-veljekset noudattivat pääministeri Muhammad Hašim Khanin johdolla puolueettomuuspolitiikkaa. Kansainliittoon Afganistan hyväksyttiin vuonna 1934. Toisen maailmansodan syttyminen vuonna 1939 koetteli Afganistanin puolueettomuuspolitiikkaa. Liittoutuneet vaativat lokakuussa 1941 maata karkottamaan akselivaltojen kansalaiset. Tilanne oli vaarallinen. Esimerkiksi Iranin Reza Pahlavi oli syrjäytetty hitaan taipumisen jälkeen vastaavassa tilanteessa. Lopulta Afganistan päätti karkottaa tasapuolisesti kaikkien sotaa käyvien maiden kansalaiset. Toinen ulkopoliittinen ongelma maalle oli Brittiläisen Intian jakautuminen Intiaan ja Pakistaniin vuonna 1947. Niin sanotun Durand-linjan toisella puolella niin sanotuilla Heimoalueilla ja Luoteisprovinssissa oli huomattava paštuväestö. Intian jaon yhteydessä brittien noudattamaan tapaan provinssit saivat päättää liittyvänsä joko Pakistaniin tai Intiaan. Afganistanilaiset olisivat halunneet paštualueille kaksi muuta vaihtoehtoa, itsenäistymisen niin sanottuna Paštunestanina tai liittymisen Afganistaniin. Lopulta alueet liitettiin kuitenkin Pakistaniin Afganistanin kannoista huolimatta. Kysymys Paštunestanista tulehdutti Pakistanin ja Afganistanin välit pitkäksi aikaa.[4]
Ulkopoliittisista ongelmista huolimatta Afganistanin katsottiin maailmansodan jälkeen olevan sisäisesti vakaa. Vuonna 1946 uusi pääministeri Šah Mahmud Khan toteutti poliittisia uudistuksia. Afganistanin uuden nykyaikaisen eliitin mielestä valtion ja kuninkaan tuli olla länsimaiseen tapaan erillisiä persoonattomia instituutioita, joita hallitsevat lait ja säädökset. Kuitenkin perinteisempi eliitti piti valtiota kuninkaan haltuun uskottuna omaisuutena. Lyhyt liberaali kokeilu päättyi kasvavaan arvosteluun 1950-luvun alussa.[4]
Muhammad Daud ja askel kohti demokratiaa muokkaa
.jpg)
Syyskuussa 1953 entisen pääministeri Šah Mahmudin paikalle kohosi hänen veljenpoikansa ja Zahir Šahin serkku Muhammad Daud Khan. Mosaheban-perhe kävi läpi sukupolvenvaihdosta. Muhammad Daud Khan oli vakaumuksellinen paštunationalisti, mikä johti jälleen välien kiristymiseen Pakistanin kanssa. Pakistan oli tällä välin suuntautunut kohti Yhdysvaltoja, kun taas Afganistan kääntyi taloudellisen, sotilaallisen ja logistisen avun toivossa Neuvostoliiton puoleen. Pakistan oli liittynyt Neuvostoliiton vastaiseen CENTO-puolustusliittoon, mikä lisäsi Neuvostoliiton mielenkiintoa Afganistania kohtaan. Neuvostoliiton pääsihteeri Nikita Hruštšov käynnistikin suurimittaisen taloudellisen ja sotilaallisen avun Afganistanille. Neuvostoliiton antamilla suurilla lainoilla käynnistettiin rakennushankkeita, joihin lukeutui esimerkiksi Kabulin Pohjois-Afganistaniin yhdistänyt tuolloin maailman korkeimmalla sijainnut Salang-tunneli. Infrastruktuurin lisäksi kehittyivät asevoimat ja koululaitos.[5]
Neuvostoliiton vaikutusvallan tasapainoittamiseksi Afganistan alkoi saada vuodesta 1956 lähtien vastaavaa tukea myös länsimaista. 1950-luvun jälkipuolisko oli dynaamisen kehityksen aikaa. Muhammad Daudin kompastuskiveksi osoittautui kuitenkin Paštunestanin kiista Pakistanin kanssa. Afganistan oli puuttunut paštuheimojen sisäisiin kiistoihin Pakistanin puolella. Afgaanit ajettiin kuitenkin takaisin omalle puolelleen rajaa, ja Pakistanin presidentti Mohammad Ajub Khan vastasi sulkemalla Pakistanin konsulaatit Afganistanissa. Muhammad Daudin vastaisku oli sulkea maiden välinen rajaliikenne. Teko osoittautui vahingollisemmaksi Afganistanille itselleen. Huomattava osa maan budjetista koostui tullituloista. Kriisi jatkui 18 kuukautta Daudin kieltäytyessä antamasta periksi arvovaltansa menetyksen pelossa. Lopulta maaliskuussa 1963 Zahir Šah ilmoitti pääministerin erottamisesta. Hänen tilalleen nimitettiin Muhammad Jusuf ja suhde Pakistaniin normalisoitiin Iranin välityksellä.[5]
Zahir Šah nousi nyt setiensä varjosta Afganistanin hallituksen keulakuvaksi. Ennen vuotta 1963 hän oli viettänyt vuosia kierrellen maata ja keräten kansansuosiota. Keväällä 1963 kuningas ilmoitti uuden perustuslain laadinnasta. Sen valmistelussa kuultiin Afganistanin kansalaisia ennennäkemättömässä laajuudessa. Asiantuntijoiden valmistelema perustuslakiluonnon annettiin syyskuussa 1964 luja džergan käsiteltäväksi. Luja džergassa olivat edustettuna suhteellisen todenmukainen otos maan väestöstä. Mukana oli myös yksi hindu ja neljä naista. Monet edustajista olivat lukutaidottomia, mutta lahjakkaita puhujia. Kymmenen päivää myöhemmin luja džerga hyväksyi perustuslain, jolla Afganistanista tuli perustuslaillinen monarkia ja maa otti askeleen kohti demokratiaa.[6]
Uudesta kansanedustajalaitoksesta tuli kaksikamarinen, ja laki takasi kokoontumisvapauden sekä oikeuden omaisuuteen ja koulutukseen. Äänioikeuden saivat nyt myös naiset. Vuonna 1965 järjestettiin yleiset vaalit, vaikkakin niiden äänestysprosentti jäi pieneksi. Tietyt autoritaariset piirteet säilyivät. Kuningas nimitti edelleen hallituksen ja pääministerin. Perustuslaillinen monarkia säilyi vakaana miltei kymmenen vuotta. Toisaalta maassa oli nyt myös useita tyytymättömiä ryhmiä. Konservatiivit kokivat perinteisten arvojen tuhoutuvan, kun taas moderni eliitti radikalisoitui maan sosioekonomisen rakenteen muuttuessa nopeasti. Perinteisistä arvoista vieraantuneista kilpaili etenkin kolme ideologiaa, paštunationalismi, kommunismi ja islamismi.[6]
Yhteiskunnalliset jännitteet kiristyivät 1970-luvun alussa. Myös ulkopoliittinen tilanne muuttui jälleen. Bangladesh oli irtautunut Pakistanista Pakistanin käytyä sodan Intiaa vastaan vuonna 1971. Vaikutti siltä, että Pakistan oli hajoamistilanteessa. Tämä herätti jälleen toiveet Paštunestanin kysymykseen liittyen. Tilanne oli otollinen Daudin paluulle.[7]
Monarkian päättyminen muokkaa
Heinäkuussa 1973 Zahir Šah matkusti Lontooseen Italian kautta [7] hoidattamaan noidannuoltaan . Zahir Šah oleskeli Ischiansaarella, lähellä Napolia[8] kun Muhammad Daudin johtama vallankaappaus käynnistyi 17. heinäkuuta.[1] Sotilasosastot miehittivät Kabulin avainkohteet ja asevoimien komentaja ’Abd al-Wali Khan pidätettiin. Vallankaappaus oli lähes veretön ja Zahir Šah ei voinut vastata siihen kaukana Euroopassa. Daud julisti Afganistanin tasavallaksi ja itsensä maan presidentiksi. Zahir Šah ilmoitti 24. heinäkuuta luopuvansa kruunusta ja jäävänsä Roomaan. Näin sai päätöksensä Afganistanin 226 vuotta vanha Dorrani-dynastia.[7]
Vuosia myöhemmin Afganistanissa valtaan noussut Taliban-hallinto kaatui Yhdysvaltain hyökättyä maahan Afganistanin sodassa vuonna 2001. Monet tahot Afganistanissa toivoivat nyt Zahir Šahin palaavan maahan jo ottavan mahdollisesti myös takaisin menettämänsä kruunun. Zahir Šah palasikin Afganistaniin huhtikuussa 2002, mutta ei asettunut ehdolle maan hallituksen johtoon vaan tuki Hamid Karzaita. Hän sai kuitenkin seremoniallisen arvonimen ”Kansakunnan isä”. Viimeisinä vuosinaan Zahir Šah matkusti useampaan otteeseen ulkomaille sairauksiensa hoidon takia.[9] Zahir Šah kuoli Kabulissa 23. heinäkuuta 2007.[1]
Lähteet muokkaa
- Sergejeff, Andrei: Afganistanin historia – Silkkitietä kulttuurien risteykseen. Gaudeamus Helsinki University Press, 2011. ISBN 978-952-495-219-4.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b c Mohammad Zahir Shah Encyclopaedia Britannica. Viitattu 21.12.2018. (englanniksi)
- ↑ Sergejeff 2011, s. 227
- ↑ Sergejeff 2011, s. 230–231
- ↑ a b Sergejeff 2011, s. 231–236
- ↑ a b Sergejeff 2011, s. 238–243
- ↑ a b Sergejeff 2011, s. 243–245
- ↑ a b c Sergejeff 2011, s. 249–251
- ↑ The Once and Future King? nsarchive2.gwu.edu. Viitattu 13.4.2023.
- ↑ Obituary: Muhammad Zahir Shah, 92, last king of Afghanistan nytimes.com. 23.7.2007. The New York Times. Viitattu 22.12.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Muhammad Zahir Šah Wikimedia Commonsissa
