Martti Kuningas

suomalainen näyttelijä

Martti Kalevi Kuningas[1] (19. helmikuuta 1933 Viipuri7. huhtikuuta 1980 Loviisa) oli suomalainen näyttelijä.

Nummisuutarin Eskon esittäjiä vuonna 1957: Valentin Vaala, Martti Kuningas, Axel Slangus ja Unto Salminen.

Kuningas oli vielä teatterikoululainen, kun hän näytteli miespääosan Eskona vuoden 1957 elokuvassa Nummisuutarit ja tuli täten kansan tietoisuuteen. Hän oli debytoinut valkokankaalla kaksi vuotta aiemmin Tuntemattomassa sotilaassa (1955). Kuninkaan toinen miespääosa oli ”Mylly-Penttinä” elokuvassa Nuori mylläri (1958). Hänet nähtiin vielä sivuosassa elokuvassa Me (1961), mutta sen jälkeen hän palasi elokuvien pariin vasta 1970-luvulla. Silloin Kuningas esiintyi esimerkiksi komedioissa Lottovoittaja UKK Turhapuro (1976) ja Jäniksen vuosi (1977).

Martti Kuningas oli vuosina 1958–1960lähde? naimisissa näyttelijä Leni Katajakosken kanssa, ja myös heidän lapsensa Kristiina Kuningas (1958–2019) sekä lapsenlapsensa Iida Kuningas (s. 1987) ovat ryhtyneet näyttelijöiksi.[2] Kuningas ajautui Nummisuutareiden tuoman sensaatiomaisen menestyksen vuoksi alkoholismiin ja hän kuoli 47-vuotiaana vuonna 1980. Kuninkaan viimeiseksi elokuvarooliksi jäi pieni osa vuoden 1979 Ihmemiehessä. Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle kortteliin 56-11-72.

Filmografia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. https://www.hautahaku.fi/fi/list
  2. Rytkönen, Sisko: Leni Katajakoski (biografia) Elonet. 20.3.2014. Viitattu 9.6.2015.

Aiheesta muualla muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.