Maggie Smith
Margaret Natalie ”Maggie” Smith (28. joulukuuta 1934 Ilford, Essex – 27. syyskuuta 2024 Lontoo[1]) oli englantilainen Oscar-palkittu näyttelijä.[2] Hän näytteli mittavan uransa aikana lähes 60 elokuvassa, minkä lisäksi hän esiintyi muutamissa televisiosarjoissa ja lukuisissa näytelmissä. Smith tunnettiin muun muassa rooleistaan elokuvissa Miss Jean Brodien parhaat vuodet (1969, parhaan naispääosan Oscar- ja Bafta-palkinto) ja Hotelli Firenzessä (1985, Golden Globe- ja Bafta), Harry Potter -elokuvasarjasta (2001–2011) sekä televisiosarjasta Downton Abbey (2010–2015).
| Maggie Smith | |
|---|---|
.jpg) Maggie Smith vuonna 1970. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Margaret Natalie Smith |
| Syntynyt | 28. joulukuuta 1934 Ilford, Essex, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Kuollut | 27. syyskuuta 2024 (89 vuotta) Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta |
| Ammatti | näyttelijä |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1952–2024 |
| Merkittävät roolit | |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Varhainen elämä
muokkaaMargaret Natalie Smith syntyi Essexin Ilfordissa 28. joulukuuta vuonna 1934 Margaret ja Nathaniel Smithille.[3] Hänen äitinsä oli skotlantilaissyntyinen sihteeri Glasgow’sta ja isänsä Newcastle upon Tynessä syntynyt opettaja, joka työskenteli Oxfordin yliopistossa. Maggiella on kaksi vanhempaa kaksoisveljeä, Alistair ja Ian. Maggie Smith opiskeli Oxford High Schoolissa.
Smith ei tullut kovin hyvin toimeen Margaret-äitinsä kanssa, ja hän ottikin läpimurtorooliinsa Jean Brodiena äitinsä piirteitä. Ironisesti vasta tässä vaiheessa hänen äitinsä lopetti vakuutteluyritykset saada tyttärensä käymään sihteerikurssi näyttelijäuran takaiskujen varalle.
Ura
muokkaaAlusta National Theatreen
muokkaaSmith jätti opiskelun kesken 16-vuotiaana ja liittyi Oxford Playhouse -teatteriin. Oxfordin yliopistoteatterin kenttä oli aktiivinen, ja Smithkin pääsi mukaan moniin Oxford University Dramatic Societyn näytelmiin. Hän vakuutti monet taidoistaan sketseissä ja laulunumeroissa ja pääsi mukaan Broadwaylle New Faces of 1956 -revyyesitykseen.[4] Smithin ensimmäinen elokuvarooli oli elokuvassa Child in the House (1956), tosin hänen nimeään ei mainittu lopputeksteissä. Merkittävämpi osa hänellä oli rikosdraamassa Umpikujassa (1958).[3] Siitä hän oli ehdolla parhaan tulokkaan Bafta-palkintoon.[5]
Smithillä oli 1957–1958 päärooli komediallisessa revyyssä Share My Lettuce. Sen jälkeen hänellä oli monia rooleja Lontoon Old Vic -teatterissa.[2] Hänet palkittiin 27-vuotiaana ensimmäisen kerran Evening Standardin teatteripalkinnolla Peter Shafferin kaksoistuotannosta The Private Ear ja The Public Eye (1962). Smithin suoritus herätti myös Laurence Olivier’n kiinnostuksen. Tämä oli perustamassa kansallisteatteria.[4]
Smith liittyi 1963 Olivier’n National Theatreen ja seuraavaana vuonna esiintyi Desdemonana näytelmässä Othello. Hän toisti roolinsa elokuvaversiossa.[2] Siitä hän oli ehdokkaana Oscar-palkintoon.[5]
Smith työskenteli National Theatressa 1970-luvun alkuun ja esiintyi monissa merkittävissä rooleissa. Hänellä oli sekä komediallisia että draamallisia osia. Smithin komedianäytelmiä olivat George Farquharin 1700-luvun alun farssi The Recruiting Officer. Hän esiintyi kuitenkin myös muun muassa Henrik Ibsenin ja Anton Tšehovin draamoissa.[4][2][3]
Läpimurto myös elokuvissa
muokkaaSmithistä tuli kansainvälisesti tunnettu elokuvasta Miss Jean Brodien parhaat vuodet (1969), jossa hän esitti pääroolia ja josta hän sai parhaan naispääosan Oscarin.[2] Elokuva perustui Muriel Sparkin romaaniin, ja siinä Smith näytteli Mussolinia ihaillutta edinburghilaista opettajaa. Smith oli uudestaan Oscar-ehdokkaana vuoden 1972 elokuvasta Tädin kanssa maailmalla.[6] Hän teki 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa myös teatterikiertueen Noël Cowardin näytelmässä Private Lives.[4]
Smith näytteli 1976–1980 neljä kesää Kanadassa Stratfordin festivaaleilla, jossa hän näytteli muun muassa Lady Macbethiä. Samaan aikaan hän teki myös elokuvarooleja pitäessään vapaata teatterista.[4] Neil Simonin näytelmään perustuvasta elokuvasta Viikonloppu Kaliforniassa Smith sai parhaan naissivuosan Oscarin.[2] Viikonloppu Kaliforniassa ja Kuolema Niilillä ilmestyivät 1978.[5]
Huipulla sekä teatterissa että elokuvissa
muokkaaSmith jatkoi 1980-luvulla uraansa sekä elokuvissa että teatterissa. Smithillä oli päärooli sota-aikaan sijoittuvassa komediassa Sikamainen juttu ja värikäs osa juoruilevana Charlotte Bartlettina elokuvassa Hotelli Firenzessä, josta hän sai Oscar-ehdokkuuden. Kaipauksessa Smith oli puolestaan naimaton ja turhautunut nainen.[6] Smith palasi 1980-luvun alussa Lontoon teattereihin ja voitti Evening Standardin teatteripalkinnon sekä 1981 että 1984. Hän näytteli muun muassa näytelmässä In Virginia Virginia Woolfia.[4]
Smith esiintyi vuonna 1987 näytelmässä Lettice and Lovage, jota esitettiin ensin Globe Theatressa ja sitten New Yorkissa. Smith joutui kesken tuotannon noin vuoden tauolle. Hän oli ollut polkupyöräonnettomuudessa, jonka jälkeen huomattiin, että hän tarvitsee silmäleikkauksen.[5] Hän palasi Broadwayllä Lettice and Lovagen tuotantoon, josta hänet palkittiin 1990 Tony-palkinnolla.[2]
Smithin 1990-luvun elokuvaroolit olivat varsin monipuolisia. Niihin kuuluivat muun muassa Whoopi Goldbergin komedia Nunnia ja konnia (1992) ja sen jatko-osa Nunnia ja konnia 2 – Lisää säpinää (1993), romaanisovitukset Salainen puutarha (1993) ja Washington Square (1997) sekä draama Teetä Mussolinin kanssa (1999). Gosford Parkissa (2001) Smith näytteli hienostelevaa aristokraattia.[2][3]
2000-luvulla Harry Potter ja Downtown Abbey
muokkaa
Smith tuli tunnetuksi nuoremmalle sukupolvelle Harry Potter -kirjasarjan filmatisoinneista. Harry Potter ja viisasten kivi ilmestyi 2001. Smith näytteli elokuvasarjassa Minerva McGarmiwaa, ja hän esiintyi seitsemässä sarjan kahdeksasta elokuvasta.[3] Smith oli huhujen mukaan ainoa näyttelijä, jota sarjan kirjoittaja J. K. Rowling oli erityisesti toivonut tiettyyn rooliin.[5] Rooli oli Smithille jokseenkin sopiva, sillä hän itse on kuvaillut roolihahmoaan Jean Brodieksi, jolla on noitahattu päässä.
Smithin ja hänen pitkäaikaisen ystävänsä Judi Denchin yhteinen elokuva Ladies in Lavender ilmestyi 2004.[5] Jane Austenin jalanjäljillä (2007) kuvasi Jane Austenin nuoruusvuosia.[2] Smithin teatterirooli näytelmässä The Lady from Dubuque (2007) oli harvinainen floppi hänen uralleen. Hän jäi tämän jälkeen moneksi vuodeksi sivuun teatterista, mihin vaikutti myös hänen suuri suosionsa elokuvissa ja televisiossa.[4] Smith palasi teatterilavoille vielä vuonna 2019, jolloin hän näytteli natsi-Saksan propagandaministerin Joseph Goebbelsin vaimoa Brunhilde Pomselia yhden naisen esityksessä A German Life.[7]
Smithillä diagnosoitiin 2007 rintasyöpä, ja kaksi vuotta myöhemmin hän oli parantunut siitä. Hän oli edelleen heikkokuntoinen hoidoista, kun hän kuvasi Harry Potter -sarjan viimeistä osaa Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2.[5] Smith näytteli vuosina 2010–2015 sarjassa Downton Abbey. Pukudraamassa hänen roolinaan oli leskikreivitär Violet. Hänet palkittiin osasta kolmella Emmyllä. Hän esiintyi myös sarjan pohjalta tehdyissä elokuvassa Downton Abbey (2019) ja Downton Abbey: Uusi aikakausi (2022).[2]
Smithin 2010-luvun elokuvia olivat The Best Exotic Marigold Hotel (2011) ja tämän jatko-osa The Second Best Exotic Marigold Hotel (2015). Kvartetissa hän oli yksi neljästä ikääntyneestä oopperalaulajasta. My Old Lady ilmestyi 2014 ja The Lady in the Van (2015). Jälkimmäisen osan hän oli tehnyt jo teatterissa 1999. Smithin äänirooleja olivat Gnomeo & Julia (2011) ja tämän jatko-osa Mestarietsivä Sherlock Gnomes (2019).
Palkinnot ja ehdokkuudet
muokkaaSmithille on myönnetty useita palkintoja: muun muassa seitsemän Baftaa, joista kaksi kunnia-Baftoja hänen elämäntyöstään[8], kolme Golden Globea[9] ja kaksi Oscaria. Hän on yksi niistä harvoista näyttelijöistä, jotka on voittanut Yhdysvalloissa kolme suurinta näyttelijän palkintoa. Hänellä on Tony-, Emmy- ja Oscar-palkinto.[10] Smithille myönnettiin myös yhdeksän Lontoossa arvostettua Evening Standardin palkintoa, joista viisi hänen teatterirooleistaan, kolme elokuvista ja yksi kunniapalkinto teatterityöstä.
Smith voitti kolme Emmy-palkintoa roolistaan televiosarjassa Downton Abbey, jossa hän näytteli Granthamin leskikreivitär Violet Crawleytä. Downton Abbeytä esitettiin vuosina 2010–2015.
Smith on myös nimitetty seuraaviin brittiläisiin ritarikuntiin (ensiksi mainittu oikeuttaa tittelin Dame käyttöön[11]):
Brittiläisen imperiumin ritarikunnan ritarikomentaja (Yhdistynyt kuningaskunta, 1990)[12]
Kunniaritarien ritarikunnan ritari (Yhdistynyt kuningaskunta, 2014)[13]
_Ribbon.svg){kind=small}
Yksityiselämä
muokkaaSmith oli epävirallisesti kihloissa näytelmäkirjailija Beverley Crossin kanssa 1960-luvun alussa. Smithin liityttyä National Theatreen kihlaus purkaantui kesällä 1966. Robert Stephens seurasi Smithiä Roomaan, jossa Smith oli tekemässä elokuvaa Minä ja kolme leskeäni (1967). Smith ja Stephens avioituivat 29. kesäkuuta 1967. Heille syntyi kaksi poikaa, Chris Larkin (s. 1967) ja Toby Stephens (s. 1969), jotka molemmat ovat myös näyttelijöitä. Smith ja Stephens erosivat vuonna 1974 Stephensin alkoholiongelmien ja uskottomuuden vuoksi. Avioero astui voimaan huhtikuussa 1975. 23. elokuuta 1975 Smith meni naimisiin nuoruudenrakastettunsa Beverley Crossin kanssa. Avioliitto päättyi Crossin kuolemaan maaliskuussa 1998.[14][15]
Valikoitu filmografia
muokkaa- Pääartikkeli: Maggie Smithin filmografia ja teatteriesiintymiset
- Miss Jean Brodien parhaat vuodet (1969)
- Tädin kanssa maailmalla (1972)
- Kuolema Niilillä (1978)
- Viikonloppu Kaliforniassa (1978)
- Rikos auringon alla (1982)
- Hotelli Firenzessä (1985)
- Richard III (1995)
- Teetä Mussolinin kanssa (1999)
- Gosford Park (2001)
- The Best Exotic Marigold Hotel (2011)
- Harry Potter -elokuvasarja (2001–2011)
- Downton Abbey (2010–2015)
Lähteet
muokkaa- ↑ Actress Dame Maggie Smith dies at 89 27.9.2024. BBC News. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j Maggie Smith Encyclopædia Britannica. 227.9.2024. Viitattu 227.9.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Maggie Smith Biography.com. 29.6.2020. Hearst Magazine Media, Inc. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Mark Lawson: Maggie Smith: the magisterial star of Harry Potter and Downton had the courage and talent to do absolutely everything The Guardian. 27.8.2024. Guardian News & Media Limited. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Dame Maggie Smith obituary: A piercing presence on stage and screen BBC News. 27.8.2024. BBC. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Andrew Pulver: Maggie Smith, Oscar-winning star of stage and screen, dies aged 89 The Guardian. 27.8.2024. Guardian News & Media Limited. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Adam Bernstein: Maggie Smith, ebullient scene-stealer of stage and screen, dies at 89 The Washington Post. 27.8.2024. WP Company LLC. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ BAFTA Awards Search: Maggie Smith British Academy of Film and Television Arts. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Maggie Smith Golden Globes, LLC. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Yasmin Rufo & Noon Nanji: Shakespeare to Harry Potter: Six of Dame Maggie Smith's greatest roles BBC News. 27.8.2024. BBC. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ The Most Excellent Order of the British Empire | Royal Honours, Knighthood & Chivalry Encyclopædia Britannica. 25.9.2024. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Page 7 | Supplement 51981, 29 December 1989 London Gazette. 29.12.1989. Viitattu 27.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Dame Maggie joins the Companions of Honour ITV. 17.10.2014. Viitattu 28.9.2024. (englanniksi)
- ↑ Who were Maggie Smith’s husbands? Looking back at her 2 marriages
- ↑ Who was Dame Maggie Smith’s husband Beverley Cross?
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Maggie Smith Wikimedia Commonsissa
- Coveney, Michael: I’m Very Scared of Being Back on Stage Evening Standard. 2.3.2007. Arkistoitu 17.5.2009. (englanniksi)