Primetime Emmy -palkinto
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Primetime Emmy -palkinto on palkinto, jonka jakaa Academy of Television Arts & Sciences tunnustuksena Amerikan prime time televisio-ohjelmissa menestymisessä. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1949, jolloin sitä kutsuttiin vain "Emmy-palkinnoksi" kunnes ensimmäiset Daytime Emmy -palkinnot jaettiin 1970-luvulla ja sana "primetime" lisättiin erottamaan palkinnot toisistaan.
Primetime Emmy | |
---|---|
Palkitaan | Prime time television parhaat |
Palkinnon antaja | International Academy of Television Arts and Sciences |
Maa | Yhdysvallat |
Ensimmäinen palkinto | 1949 |
Virallinen internet-sivu |
Primetime Emmyt jaetaan syyskuun puolessavälissä ennen television syyskauden alkua. Vuosina 2006 ja 2010 Emmyt pidettiin poikkeuksellisesti jo elokuun lopussa NFL-jalkapallon alkaessa syyskuussa.
Primetime Emmyt jaetaan kahdessa eri gaalassa. Ensimmäisessä seremoniassa myönnetään palkinnot lähinnä taiteellisesta työstä, kuten kuvauksesta, puvustuksesta ja äänityksestä. Toisessa palkitaan näyttelijät, käsikirjoittajat, ohjaajat ja parhaat sarjat sekä televisioelokuvat.
Vuoden 2017 gaala järjestettiin 17. syyskuuta 2017.
Vuoden 2023 Primetime Emmy -palkinnot jaettiin poikkeuksellisesti vasta vuoden 2024 tammikuussa. Alun perin syyskuuksi suunniteltu gaala siirrettiin Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakkojen takia. Creative Arts Emmy -palkinnot jaettiin 6.–7. tammikuuta 2024, ja 75:s Primetime Emmy -gaala järjestettiin 15. tammikuuta 2024. Seremoniat pidettiin Peacock Theaterissa Los Angelesissa.[1]
Primetime Emmyjen kategoriat
muokkaa- Paras komediasarja
- Paras draamasarja
- Paras varietee-, musiikki- tai komediasarja
- Paras televisioelokuva
- Paras minisarja
- Ohjaus
- Käsikirjoitus
- Paras tosi-tv-ohjelma
- Paras tosi-tv-pohjainen kilpailuohjelma
- Paras juontaja tosi-tv-ohjelmassa tai tosi-tv-pohjaisessa kilpailuohjelmassa
- Paras tieteissarja
- Paras varietee-, musiikki- tai komediaerikoisjakso
- Pääosat
- Sivuosat
- Vierailevat
- Paras erikoisohjelma
Creative Arts Primetime Emmyt
muokkaaCreative Arts Emmy -palkinnot jaetaan seuraavissa kategorioissa:
- Animaatio
- Paras animaatio-ohjelma >1h
- Paras animaatio-ohjelma <1h
- Paras taustakerronta
- Paras yksilöllinen animaatiosaavutus
- Art Direction
- Art Direction monikamera-sarja
- Art Direction yksikamera-sarja
- Art Direction minisarja, elokuva tai erikoisjakso
- Art Direction varietee- tai musiikkiohjelma
- Casting
- Paras lastenohjelma
- Koreografia
- Kuvaus
- Paras kuvaus
- Paras kuvaus
- Paras kuvaus tunnin televisiosarjassa
- Paras kuvaus puolentunnin televisiosarjassa
- Paras kuvaus minisarjassa tai TV-elokuvassa
- Paras kuvaus tosi-tv-sarjassa
- Paras mainos
- Puvustus
- Paras ohjaus tosi-tv-sarjassa
- Kampaukset
- Paras kampaus televisiosarjassa
- Paras kampaus minisarjassa, TV-elokuvassa tai erikoisjaksossa
- Keskusteluohjelmat
- Paras keskusteluohjelma, ohjelmakohtainen
- Paras keskusteluohjelma, ei-ohjelmakohtainen
- Paras valaistus
- Paras teema
- Maskeeraus
- Paras maskeeraus televisiosarjassa, minisarjassa, TV-elokuvassa tai erikoisjaksossa (proteesi)
- Paras maskeeraus televisiosarjassa (ei-preteesi)
- Paras maskeeraus minisarjassa tai TV-elokuvassa (ei-proteesi)
- Musiikki
- Yksilöllinen saavutus - Klassinen musiikki/tanssiohjelma
- Paras musiikkisovitus televisiosarjassa
- Paras musiikkisovitus minisarjassa, TV-elokuvassa tai erikoisjaksossa
- Paras musiikkiohjaus
- Paras musiikki ja sanat
- Paras teemamusiikki
- Tosi-tv
- Paras tosi-tv-sarja
- Paras tosi-tv-erikoisjakso
- Leikkaus
- Paras draamasarjan leikkaus
- Paras komediasarjan leikkaus
- Paras minisarjan, TV-elokuvan tai erikoisjakson leikkaus
- Paras tosi-tv-sarjan leikkaus
- Äänitys
- Paras äänitys televisiosarjassa
- Paras äänitys minisarjassa, TV-elokuvassa tai erikoisjaksossa
- paras äänitys tosi-tv-sarjassa
- Paras stunttikoordinaattori
- Tekninen ohjaus
- Paras tekninen ohjaus, kameratyöskentely ja video-ohjaus televisiosarjassa
- Paras tekninen ohjaus, kameratyöskentely ja video-ohjaus minisarjassa, TV-elokuvassa tai erikoisjaksossa
- Paras varietee-, musiikki- tai komediaerikoisjakso
- Visuaaliset efektit
- Tosi-tv-sarjan käsikirjoitus
Eniten Emmy-ehdokkuuksia
muokkaa- Eniten Emmy-ehdokkuuksia yksilöllä
- Jac Venza: 57
- Eniten Emmy-ehdokkuuksia televisio-ohjelmalla
- Saturday Night Live: 126
- Eniten Emmy-ehdokkuuksia komediasarjalla vuoden aikana
- 30 Rock (2009): 22
- Eniten Emmy-ehdokkuuksia draamasarjalla vuoden aikana
- NYPD Blue (1994): 26
- Eniten Emmy-ehdokkuuksia animaatiosarjalla vuoden aikana
- Simpsonit (1992): 7
- Eniten Emmy-ehdokkuuksia minisarjalla vuoden aikana
- Roots (1977): 37
- Eniten Emmy-ehdokkuuksia televisioelokuvalla
- Eleanor and Franklin (1976); Eleanor and Franklin: The White House Years (1977); ja Grey Gardens (2009): 17
- Eniten Emmy-ehdokkuuksia varieteesarjalla vuoden aikana
- Saturday Night Live (2009 and 2010): 13
- Eniten Emmy-ehdokkuuksia yksilöllä ilman voittoa
- Angela Lansbury (1983-2005): 18
Eniten Emmy-voittoja
muokkaa- Eniten Emmy-voittoja yksilöllä
- Sheila Nevins: 21
- Eniten Emmy-voittoja televisio-ohjelmalla
- Game of Thrones: 38
- Eniten Emmy-voittoja komediasarjakategoriassa
- Frasier: 5
- Moderni perhe: 5
- Eniten Emmy-voittoja draamasarjakategoriassa
- Hill Street Blues: 4
- L.A. Law: 4
- West Wing: 4
- Eniten Emmy-voittoja animaatiosarjalla
- Simpsonit: 27
- Eniten Emmy-voittoja minisarjalla
- John Adams (2008): 13
- Eniten Emmy-voittoja televisioelokuvalla
- Eleanor and Franklin (1976): 11
- Eniten Emmy-voittoja televisiokanavalla
- CBS (1974): 44
- Eniten Emmy-voittoja
- Eniten Emmy-voittoja samana hahmona samassa sarjassa
- Eniten Emmy-voittoja samana hahmona eri sarjoissa
- Ed Asner - The Mary Tyler Moore Show ja Lou Grant: 5
Lähteet
muokkaa- ↑ Andreeva, Nellie: 2023 Emmys Set January Date On Fox After Delay Amid Hollywood Strikes Deadline. 10.8.2023. Viitattu 18.9.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Primetime Emmy -palkinto Wikimedia Commonsissa