Wikipedia

Louis Alexandre Berthier

ranskalainen marsalkka

Louis Alexandre Berthier, Wagramin 1. ruhtinas (20. marraskuuta 1753 Versailles, Ranska – 1. kesäkuuta 1815 Bamberg, Baijeri)[3] oli Ranskan marsalkka ja Napoleonin läheinen tukija, joka toimi Ranskan sotaministerinä vuosina 1799–1807 ja Grande Arméen esikuntapäällikkönä useaan otteeseen vuosien 1805 ja 1814 välillä. Hän soti urallaan Yhdysvaltain vapaussodassa, Ranskan vallankumoussodissa ja Napoleonin sodissa. Berthier oli myös Neuchâtelin hallitseva ruhtinas vuosina 1806–1814.

Louis Alexandre Berthier
Jacques Augustin Catherine Pajoun maalaama muotokuva Berthier’stä vuodelta 1808.
Jacques Augustin Catherine Pajoun maalaama muotokuva Berthier’stä vuodelta 1808.
Henkilötiedot
Syntynyt20. marraskuuta 1753
Versailles, Ranska
Kuollut1. kesäkuuta 1815 (61 vuotta)
Bamberg, Baijerin kuningaskunta
Ammatti sotilas
Sotilashenkilö
Taistelut ja sodat Yhdysvaltain vapaussota
Ranskan vallankumoussodat
Napoleonin sodat
Sotilasarvo Ranskan marsalkka
Kunniamerkit Kunnialegioona[1]
Pyhän Andreaksen ritarikunnan jäsenyys (1807)[1][2]
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Berthier ei ollut sotilaskomentajana erityisen kyvykäs, mutta Napoleon arvosti suuresti hänen kykyjään esikuntapäällikkönä.[3][4]

Elämänvaiheet muokkaa

Varhaisempi sotilasura muokkaa

Berthier’n isä Jean-Baptiste Berthier oli aatelinen insinööriupseeri ja hovimaanmittari.[5] Berthier liittyi vain 13-vuotiaana Ranskan armeijan topografikuntaan, jossa hänet koulutettiin muun muassa piirtämään karttoja. Myöhemmin hän siirtyi rakuunajoukkoihin ja sai vuonna 1777 kapteenin arvon. Samana vuonna hän lähti vapaaehtoisena Amerikan vapaussotaan, jossa hän palveli vuosina 1781–1782 kenraali Rochambeaun esikunnassa ja osallistui Yorktownin piiritykseen.[6][5][7] Berthier laati tarkkoja karttoja Yhdysvaltain itärannikosta Newportin ja Yorktownin välillä.[5] Palattuaan Eurooppaan hän kävi vuonna 1783 opintomatkalla Preussissa ja sai vuonna 1788 majurin arvon. Vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 hänestä tuli Ranskan kansalliskaartin komentaja Versailles’ssa ja hän sai kenraalimajurin arvon.[5][6] Hän auttoi kuningas Ludvig XVI:n kahta tätiä, prinsessa Adélaïdea ja prinsessa Victoirea, pakenemaan Ranskasta.[5][6][7]

Ranskan vallankumoussodat muokkaa

Ensimmäisen vallankumoussodan alkuvaiheessa vuonna 1792 Berthier sai kenraalimajurin (maréchal de camp) arvon ja palveli pohjoisarmeijassa kenraali La Fayetten sekä marsalkka Lucknerin esikuntapäällikkönä, mutta monarkian kukistuttua hänet kutsuttiin reserviin elokuussa 1792.[6][8] Maaliskuussa 1793 Berthier lähetettiin Länsi-Ranskaan taistelemaan rojalistikapinallisia vastaan, mutta heinäkuussa 1793 yhteishyvän valiokunta määräsi hänet vetäytymään palveluksesta, koska hänen ylhäisen syntyperänsä vuoksi hänen uskollisuuttaan tasavallalle epäiltiin. Hän piileskeli terrorin aikana, mutta maaliskuussa 1795 Lazare Carnot kutsui hänet takaisin palvelukseen prikaatikenraalina. Berthier nimitettiin Ranskan Alppien- ja Italian-armeijan esikuntapäälliköksi ja ylennettiin divisioonakenraaliksi.[6][3][5]

Kun kenraali Napoléon Bonaparte tuli maaliskuussa 1796 Italian-armeijan komentajaksi, Berthier’stä tuli hänen esikuntapäällikkönsä, ja miesten välille syntyi elinikäinen ystävyys.[6][8][9] Berthier myös osoitti urheutensa Lodin taistelussa, jossa hän oli yksi Addajoen ylittäneelle sillalle hyökänneistä ranskalaisista upseereista.[6] Campo Formion rauhan jälkeen Berthier tuli Bonaparten tilalle Italian-armeijan komentajaksi. Hän miehitti Rooman helmikuussa 1798 ja julisti Rooman tasavallan perustetuksi. Hän osallistui vuosina 1798–1799 Bonaparten esikuntapäällikkönä tämän Egyptin-sotaretkeen.[9][3]

Napoleonin aika muokkaa

 
Napoleon (vas.) ja Berthier Joseph Bozen, Robert Lefèvren ja Carle Vernet’n maalauksessa noin vuodelta 1800.

Napoleonin noustua valtaan brumairen vallankaappauksella marraskuussa 1799 Berthier nimitettiin sotaministeriksi. Hän jätti seuraavana vuonna tilapäisesti ministerin tehtävät osallistuakseen Napoleonin Italian-sotaretkeen ja Alppien ylitykseen. Berthier kunnostautui kesäkuussa 1800 Marengon taistelussa, jossa hän myös haavoittui käsivarteen. Hän palasi lokakuussa 1800 sotaministeriksi ja jatkoi tehtävässä yhtäjaksoisesti elokuuhun 1807 saakka.[6][9][8] Ministerinä Berthier järjesteli Ranskan armeijan uusiksi. Hän pääsi osoittamaan taitonsa myös diplomaattina neuvotellessaan Ranskan nimissä rauhansopimuksen Espanjan kanssa.[5] Kun Napoleon vuonna 1804 julisti keisarikunnan perustetuksi, Berthier ylennettiin ensimmäisenä Ranskan marsalkaksi.[6][8] Seuraavana vuonna Napoleon lisäksi lahjoitti Berthier’lle Val-de-Marnessa sijaitsevan Grosbois’n linnan.[2]

Kolmannen liittokunnan sodan puhjettua vuonna 1805 Napoleon nimitti Berthier’n Grande Arméen esikuntapäälliköksi, jota tehtävää tämä hoiti seuraavat kaksi vuotta.[6] Berthier’n tehtävä oli välittää Napoleonin käskyt komentajille, ja pääesikunnan vallan kasvaessa Berthier’n ja muiden marsalkoiden välille alkoi syntyä pientä kitkaa.[3] Sotaretken aikana Berthier muun muassa allekirjoitti itävaltalaisten antautumisehdot Ulmin taistelun jälkeen lokakuussa 1805, aselepoehdot Austerlitzin taistelun jälkeen joulukuussa 1805 sekä Tilsitin aseleposopimuksen kesäkuussa 1807.[9] Napoleon luovutti vuonna 1806 Berthier’lle Preussilta vallatun Neuchâtelin ruhtinaskunnan Sveitsissä, jolloin Berthier’stä tuli Neuchâtelin ja Valanginin ruhtinas.[9][8] Seuraavana vuonna Berthier jätti sotaministerin tehtävän ja sai sen sijaan Ranskan varakonnetaabelin arvon sekä paikan senaatissa.[9] Vuonna 1808 hän avioitui itseään 30 vuotta nuoremman Baijerin prinsessa Maria Elisabetin, kuningas Maksimilian I Joosefin veljentyttären, kanssa.[8][6]

Berthier osallistui vuonna 1808 Napoleonin sotaretkeen Espanjassa.[6] Maaliskuussa 1809 Napoleon nimitti hänet Reinin-armeijan komentajaksi, joten viidennen liittokunnan sodan puhjetessa hän kantoi päävastuun Itävallan hyökkäyksen torjumisesta Napoleonin ollessa vielä Pariisissa. Tällä kertaa Berthier teki virheitä ja riitaantui marsalkka Davout’n kanssa, jolloin itävaltalaiset pääsivät etenemään ja Napoleonin oli tultava pelastamaan tilanne. Otettuaan komennon Napoleon kuitenkin otti Berthier’n tuttuun tapaan esikuntapäällikökseen ja antoi tälle voittoisan Wagramin taistelun jälkeen 15. elokuuta 1809 Wagramin ruhtinaan arvon.[1][6][5] Vuonna 1810 Berthier matkusti Wieniin neuvottelemaan Napoleonin edustajana tämän avioliiton arkkiherttuatar Marie Louisen kanssa.[6][9]

Berthier oli Napoleonin esikuntapäällikkönä myös vuoden 1812 Venäjän-sotaretkellä ja nyt vastuussa aiempaa suuremmasta armeijasta. Kun Napoleon perääntymisen aikana jätti armeijansa, Berthier jatkoi Murat’n ja sitten Beauharnais'n alaisuudessa.[6][3] Hän oli jälleen Napoleonin esikuntapäällikkönä kuudennen liittokunnan sodan aikana vuosina 1813–1814, kunnes haavoittui peitseniskusta Briennen taistelussa. Napoleonin luovuttua kruunusta vuonna 1814 Berthier vannoi uskollisuutta kuningas Ludvig XVIII:lle. Bourbon-restauraation yhteydessä hän menetti Neuchâtelin ruhtinaskunnan, mutta sai kuninkaalta Ranskan päärin arvon.[6][9] Napoleonin palatessa lyhytaikaisesti valtaan vuonna 1815 Berthier pysyi aluksi uskollisena Ludvig XVIII:lle ja saattoi tämän turvaan Gentiin[2], mutta kuningas suhtautui häneen epäluuloisesti. Berthier olisi halunnut palata Ranskaan, mutta Napoleon oli jo poistanut hänen nimensä marsalkoiden luettelosta.[3][6][9] Berthier päätti vetäytyä appivanhempiensa luo Baijerin Bambergiin, missä liittoutuneet asettivat hänet kotiarestiin estääkseen häntä liittymästä Napoleonin avuksi.[8][6]

Kuolema muokkaa

Berthier kuoli Bambergissa 1. kesäkuuta 1815 pudottuaan entisen ruhtinaspiispojen linnan Neue Residenzin kolmannen kerroksen ikkunasta[10] katsellessaan venäläisten joukkojen marssia kaupungin läpi. Tapausta on väitetty niin onnettomuudeksi, itsemurhaksi kuin murhaksikin.[6][8][3][5] Huhujen mukaan naamioituneet miehet olisivat työntäneet hänet ikkunasta, ja aiheesta syntyi monenlaisia salaliittoteorioita.[6] Suurehko venäläinen sotilasosasto suoritti hänen hautajaisissaan sotilaalliset kunnianosoitukset. Berthier haudattiin Bambergin tuomiokirkkoon, mutta hänen ruumiinsa kaivettiin vuonna 1884 ylös ja haudattiin uudelleen Tegernseen linnaan, joka oli Baijerin kuninkaallisten nekropoli.[1]

Kolme viikkoa Berthier’n kuoleman jälkeen Napoleon hävisi Waterloon taistelun ja totesi:

»Jos Berthier olisi ollut täällä, en olisi kokenut tätä vastoinkäymistä.[6]»

Myöhemmin Saint Helenalla Napoleon luonnehti Berthieriä seuraavasti:

»Jouduin Berthier’n pettämäksi – todellinen hanhenpoikanen, josta olin tehnyt kotkan kaltaisen.[1]»

Berthier’n nimi on kaiverrettu Pariisin Riemukaareen.[6] Hänen muistelmansa julkaistiin postuumisti vuonna 1826.[9]

Perhe muokkaa

Berthier sai vaimonsa Maria Elisabetin kanssa kolme lasta, jotka olivat Napoléon Alexandre Louis Joseph (1810–1887), Caroline (1812–1905) ja Elizabeth (1815–1878).[1] Heistä Napoléon peri Wagramin ruhtinaan arvonimen, minkä lisäksi hän toimi toisen keisarikunnan aikana Boissy-Saint-Légerin kunnanjohtajana Val-de-Marnessa.[2][11] Maria Elisabeth kuoli 1. heinäkuuta 1849 koleraan Pariisissa.[1]

Lähteet muokkaa

  • Reyne, Max: Les 26 Maréchaux de Napoléon: Soldats de la Révolution, gloires de l'Empire. FeniXX, 1990. Teoksen verkkoversio. (ranskaksi)
  • A Handbook for Travellers in Southern Germany. Second edition, corrected and enlarged. John Murray and Son, 1840. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)

Viitteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g Reyne 1990
  2. ↑ a b c d de Rochebouët, Béatrice: Le maréchal Berthier démasqué Le Figaro. 6.2.2014. Viitattu 4.8.2020. (ranskaksi)
  3. ↑ a b c d e f g h Louis-Alexandre Berthier, prince de Wagram britannica.com. Viitattu 4.8.2020. (englanniksi)
  4. ↑ Dugdale-Pointon, T.: Berthier, Louis-Alexandre (1753-1815) historyofwar.org. 13.1.2005. Viitattu 4.8.2020. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g h i Louis Alexandre Berthier Your Dictionary. 2010. (englanniksi)
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Nathan D. Jensen: Marshal Louis-Alexandre Berthier Frenchempire.com. Viitattu 14.1.2020. (englanniksi)
  7. ↑ a b Général Gambiez: BERTHIER, LOUIS-ALEXANDRE, (1753-1815), PRINCE DE NEUFCHÂTEL, PRINCE DE WAGRAM, MARÉCHAL Dictionnaire Napoléon (1987), Napoleon.org. Viitattu 18.8.2020. (ranskaksi)
  8. ↑ a b c d e f g h BERTHIER, Louis-Alexandre Napoleon.org. Viitattu 14.1.2020. (englanniksi)
  9. ↑ a b c d e f g h i j Nordisk familjebok (1905), s. 74–75 Runeberg.org. Viitattu 31.3.2019. (ruotsiksi)
  10. ↑ A Handbook for Travellers in Southern Germany, s. 78
  11. ↑ Berthier Church Ville Impériale. Viitattu 4.8.2020. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

  Edeltäjä:
– 		Wagramin ruhtinas
1809–1815 		Seuraaja:
Napoléon Alexandre Berthier
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Louis_Alexandre_Berthier&oldid=22165608”