Londicerin kirjapaino

Vaasassa toiminut kirjapaino

Londicerin kirjapaino toimi Vaasassa vuosina 1776–1838. Se oli Vaasan ensimmäinen ja aikanaan Suomen ainoa maaseutukaupungin kirjapaino.

Kirjapainon perustaminenMuokkaa

Vaasan läänin maaherra Bror Cederström esitti vuonna 1776 kansliakollegiolle kirjapainoprivilegion myöntämistä Vaasaan kirjaltaja Georg Wilhelm Londicerille. Perusteina hän esitti maaherranviraston ja läänin muiden virkamiesten sekä Vaasan hovioikeuden painatustarpeet.[1]

Strängnäsissä 25. tammikuuta 1745 syntynyt Londicer polveutui kolmikymmenvuotisen sodan aikana Ruotsin palvelukseen astuneesta skotlantilaisesta upseerista. Hän oli työskennellyt kuusi vuotta tukholmalaisen kirjanpainajan Petter Hasselbergin palveluksessa ja kolmatta vuotta latojaharjoittelijana Henric Fougtin omistamassa Kuninkaallisessa kirjapainossa.[2]

Maaherra Cederström hankki Vaasan läänin säätyläisiltä, papistolta ja maistraateilta noin 12 000 kuparitaalarin suuruisen lainan kirjapainon varustamista varten. Kirjanpainaja osti tarpeelliset kirjakelajit ja muut työkalut ja Kustaa III myönsi tammikuussa 1777 Londicerille yksinoikeuden pitää kirjapainoa Vaasassa.[3]

G. W. Londicerin kirjapaino ja sen tuotantoMuokkaa

 
Henrik Achreniuksen runomuotoisen satukokoelman kansilehti ja ensiaukeama vuodelta 1777.
 
Christfrid Gananderin satukokoelman kansilehti ja loppusivu vuodelta 1784.
 
Londicerin vuonna 1787 julkaisemien kirjainlajinäytteiden antiikva- ja kursiivimallit.

Londicer saapui Vaasaan lokakuussa 1776 ja aloitti toimintansa ennen vuoden loppua painamalla lääninhallituksen kuulutuksia, hovioikeuden universaaleja ja verohintaluetteloja. Töitä oli kuitenkin liian vähän, minkä takia Londicer pyysi maaherra Cederströmiä hankkimaan hänelle luvan suomenkielisten virsikirjojen ja katekismusten kustantamiseen. Niiden painaminen oli kuitenkin Turun akatemian kirjapainon erioikeus, ja siksi pyyntö evättiin. Samoin kävi vuonna 1780, kun Londicer anoi oikeutta tuoda paperia ulkomailta ilman tullimaksuja.[4]

Virallisten julkaisujen lisäksi Londicerin tärkein tulonlähde oli uskonnollinen kirjallisuus: pohjalaispappien katekeettiset teokset, Siionin ja Kingon virret, hartauskirjat, saarnat, lentolehtiset ja hengelliset laulut, joista monet olivat aikaisemmin ilmestyneet Carlbohmin tai Frenckellin kirjapainoista. Pohjanmaan rahvaalle oli tarkoitettu myös Christfrid Gananderin arvoitus- ja satukokoelmat Aenigmata Fennica, suomalaiset arwoitukset, wastausten kansa (1783) ja Uudempia uloswalituita satuja (1784) sekä ruotsin- ja suomenkieliset taloudelliset kirjaset. Jälkimmäisistä suurin oli Hans Henrik Aspegrenin Pedersöre landtman eller Tankar om landtbrukets hinder och hjelp i Pedersöre sokn af Österbotn och Wasa län (1777). Aikaisemmin usein painetut hää- ja hautajaisrunot jäivät vuosisadan loppuun mennessä pois muodista.[5]

Londicerin kirjapainossa oli ilmeisesti vain yksi painin, jota hän käytteli tilapäisen työvoiman avulla sen jälkeen kun kisälli Nils Johan Helsing oli matkustanut pois Vaasasta. Kirjakevarastoon kuului fraktuuraa yhdeksänä, schwabachia kolmena, antiikvaa kymmenenä ja kursiivia neljänä kokona. Somisteina käytettiin toisinaan vanhanmallisia sarjakoristeita ja vinjettejä.[6]

Kirjapainon kannattavuus oli alusta lähtien heikko, ja vuonna 1793 Londicer lopetti työnsä ja matkusti kirjanpainajaksi Linköpingiin. Vaasassa kirjapainolle oli kuitenkin tarvetta, ja Londicer palasi sinne viimeistään elokuussa 1795. Vuodesta 1801 lähtien hänellä oli palveluksessaan myös kisälli Carl Fredrik Söderberg. Kirjapainon tuotanto koostui Londicerin viimeisinä elinvuosina etupäässä virallisista julkaisuista ja erilaisten lomakkeiden kaltaisista tilapäispainatteista. Se kehittyi yhä selvemmin lääninkirjapainoksi, jollaiseksi se oli alun perin tarkoitettukin.[7]

Londicerin leski ja poika jatkavat toimintaaMuokkaa

Georg Wilhelm Londicer kuoli 7. tammikuuta 1804. Hänen leskelleen, kalastajantytär Anna Christina Sparmanille jäi seitsemän lasta, joista vanhin Carl Anton oli syntynyt Vaasassa 7. heinäkuuta 1786. Isänsä kuoleman jälkeen ylioppilastutkintonsa suorittanut Carl Anton kirjoittautui Turun akatemiaan, mutta opintojen sijaan hän jatkoi jo kouluaikana aloittamaansa kirjapainoharjoittelua. Vaasan kirjapainosta huolehti Londicerin leski, joka vuonna 1809 luovutti yrityksen edellisenä vuonna kirjanpainajaksi valmistuneelle pojalleen.[8]

Kirjapainon tuotanto koostui Londicerin lesken ja pojan aikana edelleen pääosin viranomaisten julkaisuista, uskonnollisista pikkukirjasista ja tilapäispainatteista. Poikkeuksellisen suuria töitä olivat ruotsiksi (1816) ja suomeksi (1817) ilmestynyt käsikirja Yhteenveto niistä lain-säännöistä, asetuxista, plakateista, julistuxista, käskyistä ja päätöxistä, jotka saarna-stuoleista Suomen Suuren ruhtinanmaan kirkoisa, vuosittain ylösluettaman pitä sekä kaksiosainen Kongl. Wasa hof-rätts universaler och circulairer vuodelta 1821.[9]

Vuonna 1819 painettu uskonnollinen kirjanen Bondehustrun Brita Gustafsdotters i Höglyckan uppenbarelse i Martii månad år 1815 aiheutti yllättäen Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen kirjanpainajaa vastaan nostetun sensuurijutun. Ilman Turun tuomiokapitulin lupaa julkaistu teos takavarikoitiin ja Carl Anton Londicer tuomittiin vuonna 1823 Vaasan kämnerinoikeudessa 96 hopearuplan suuruiseen sakkoon. Ylemmissä asteissa perinpohjaisesti käsitelty oikeusjuttu johti Ruotsin vallan aikaisen painovapauslainsäädännön rangaistusten tarkempaan määrittelyyn.[10]

Toiminnan lakkaaminenMuokkaa

Vaasalainen liikemies Johan Grönberg anoi vuonna 1828 senaatilta lupaa uuden kirjapainon perustamiseksi kaupunkiin. Hakemuksessa ja maaherra Herman Wärnhjelmin puollossa Londicerin kirjapainon todettiin olleen jo kauan niin heikossa kunnossa ja hoidossa, ettei se voinut tyydyttää viranomaisten ja yksityishenkilöiden tarpeita. Lupa myönnettiin Carl Anton Londicerin vastustuksesta huolimatta, mutta Grönberg jätti sen lopulta käyttämättä. Kun kirjapainolupa sitten vuonna 1838 myönnettiin Carl Gustaf Wolffille, Londicerin liike ”lakkasi kuin itsestään”. Toiminnaltaan suppean kirjapainon merkitys rajoittui lähinnä Pohjanmaalle, jossa se raivasi tietä myöhemmille alan yrittäjille.[11]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Gardberg, s. 292–293.
  2. Gardberg, s. 293.
  3. Gardberg, s. 293–294.
  4. Gardberg, s. 294–297.
  5. Gardberg, s. 297–299.
  6. Gardberg, s. 299.
  7. Gardberg, s. 300–303.
  8. Gardberg, s. 304.
  9. Gardberg, s. 304–305.
  10. Gardberg, s. 305–307.
  11. Gardberg, s. 308–310.

Aiheesta muuallaMuokkaa