Avaa päävalikko

Lemun kirkko on Lemussa nykyisen Maskun kunnan alueella sijaitseva keskiajalla rakennettu Pyhälle Olaville pyhitetty harmaakivikirkko. Se on rakennettu Markus Hiekkasen mukaan melko varmasti vuosien 1460 ja 1480 välissä.[1] Lemun seurakunnan itsenäistyttyä Nousiaisista viimeistään vuonna 1404 omaksi hallinto- ja kirkkopitäjäkseen, Nousiaisten piispankirkon korvaajaksi pystytettiin Lemuun myös oma pyhäkkö.[2][3][4] Kirkko ympäristöineen on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[3][5]

Lemun kirkko
Lemun kirkko etelästä nähtynä
Lemun kirkko etelästä nähtynä
Sijainti Monnoistentie 18, Lemu
Koordinaatit 60°33′35.4″N, 021°58′31.8″E
Seurakunta Maskun seurakunta
Rakentamisvuosi 1460–1480
Materiaali Harmaakivi
Haus LennartHell.svg
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Lemun kirkon kellotapuli
Lemun kirkko, sankarihaudat
Muistomerkin suunnitellut arkkitehti Elsi Borg
Lemun vanhan kirkon muistokivi.

HistoriaMuokkaa

Lemu kuului aina 1300-luvun puoliväliin asti Nousiaisten seurakuntaan. Tätä ennen Lemussa on jo ollut oma kirkkorakennus.[2] Nykyisenkin kirkon sijaintipaikalle, Toijaisten mäelle, pystytettiin ensin pieni puinen kappelikirkko ilmeisesti jo 1200-luvulla. Tältä ajalta ovat myös peräisin kirkon vanha krusifiksi ja kastemalja.[4] 1300-luvulla valmistui pieni kivinen kappeli, joka muodostaa nykyisen kirkon satulakattoisen sakastin. Sen viereen pystytettiin nykyinen kirkko vuosien 1460 ja 1480 välissä.[1] Nuorin keskiajalla valmistuneista osista on ilmeisesti pohjoissivun viistokattoinen sakasti 1500-luvulta.[3][4][2] Kirkon eteläpuolella levittäytyvä vanha hautausmaa on ympäröity kivi-ja kuusiaidoilla.[3]

Kirkon nykyinen, puinen kellotapuli sijaitsee kirkon koillispuolella.[3][2] Vanha 1570-luvulla rakennettu kellotapuli oli 1700-luvulle tultaessa päässyt huonokuntoiseksi, jolloin nykyisen tapulin rakentamista alettiin suunnitella. Emäseurakuntalaisten ja Askaisten kappeliseurakuntalaisten välisten kiistojen vuoksi tapulin rakennuskustannusten jakamisesta ei päästy sopuun ennen 1700-luvun loppupuolta. Kiistojen vuoksi uutta tapulia varten hankittiin myös kahdet piirustukset. Ensin paikalle suunniteltiin kivistä tapulia C. F. Schröredin vuonna 1785 valmistuneiden piirustusten pohjalta, mutta tapuli päätettiin lopulta rakentaa nykyiseen muotoonsa Tukholman intendenttikonttorin vuonna 1798 laatimien piirustusten mukaan.[2]

Uusi kellotapuli rakennettiin vuonna 1812.[3][2] Se on tyyliltään uusklassinen. Tapulin pohjaltaan neliömäinen pohjakerros on salvottu hirsistä ja sen päällä on pystylautainen ja suorasivuinen kellohuone. Tapuli on väriltään punainen ja sitä peittää paanukate.[2] Kellotapulissa on kaksi kelloa. Vanhempi niistä on valmistettu alun perin vuonna 1577 ja se on valettu uudelleen vuonna 1920. Toinen kelloista on valettu Tukholmassa vuosina 1661–1663.[6]

Kemppien tupaMuokkaa

Pääartikkeli: Kemppien tupa

Lemun kirkon vieressä sijaitsee Kemppien tupa -niminen kotiseutumuseo. Museo toimii vuonna 1858 rakennetussa entisessä pitäjänmakasiinissa, jonne alun perin talletettiin hyvinä satovuosina viljaa käytettäväksi myöhemmin katovuosien sattuessa syönti- ja siemenviljana. Hirsistä kiviperustukselle tehty rakennus on kaksikerroksinen ja vuorattu punamullatulla pystylaudoituksella.[2] Makasiinista lainattiin viljaa vielä 1930-luvulla, mutta lainajyvästöjen merkityksen vähetessä hiljalleen maatalouden kehittyessä myös Lemun makasiinin käyttö hiipui.[7] Lemun manttaalikunta antoi tyhjilleen jääneen makasiinin kotiseutuyhdistys Lemun Kempit ry:n käyttöön yhdistyksen perustamisvuonna 1951. Makasiinia muokattiin lahjoitusvarojen turvin museokäyttöä varten vuonna 1952 tehdyssä remontissa, joka toteutettiin taiteilija Ilmari Wirkkalan suunnitelmien perusteella. Museossa on tehty uudistuksia myös 1980-luvulla.[2][8]

KansanperinneMuokkaa

 
Lemun vaakuna perustuu paikalliseen, kirkon historiasta kertovaan kansanrunoon

Kirkon rakennushistoriasta kertovan paikallisen kansanperinteen mukaan pitäjän asukkaat halusivat siirtää Lemun kirkon uuteen paikkaan. Kirkon rakennukseen tarvittavat hirret varastettiin tai tuotiin Nousiaisten Santamalasta.[2][9] Kirkko rakennettiin tarinan mukaan paikalle, johon kirkkohirsikuorma sattui kaatumaan.[9] Kirkon mäellä olevaan muistokiveen onkin kirjattu tarinan säe:

»Lemun Kempit keltakontit veit kirkon, varastit kirkon päältä Nummen Nousiaisten, toit Toijoisten mäelle»

Tämä sitaatti on ote pidemmästä pilkkalaulusta, jonka mynämäkeläinen Gregorius Hallenius tallensi vuonna 1738 ilmestyneeseen väitöskirjaansa Wirmoënsis in Finlandia territorii memorabilia. Kokonaisuudessaan muistiin merkitty runo kuuluu seuraavasti

»Lemun kämbit kelda condit
Weit kircon, warastit kircon
Pääldä Nummen Nousiaisten
Toit Toijosten mäelle
Cusa suutans sulattaman
Partans menit paistaman
Iso Totti Toijolasta

Casas cuormat kääns härjät etc.[10]»

Lemun kunnan vaakuna perustuu tähän kansantarinaan. Vaakunassa on punaisessa kentässä nelipuolainen pyörä, josta nousee apilaristi. Vaakunan apilat viittaavat maatalouteen ja risti ja pyörä puolestaan tarinan kirkkohirsikuormaan.[9]

SisätilatMuokkaa

Kolmilaivaisen kirkkosalin keskilaivassa on tähtiholvit ja sivulaivoissa ristiholvit.[3] Kirkon nykyinen alttaritaulu on Adolf von Beckerin maalaama Ylösnousemus ja se on peräisin vuodelta 1880. Kirkon keskilaivan pylväässä on myös Martti Lutheria esittävä seinämaalaus. Muita maalauksia seinillä ei ole.[4] Kattokruunujen lisäksi kirkon katossa riippuu kaksi votiivilaivaa. Toinen laivoista on tehty 1920–1930-luvulla kerhotyönä, toinen puolestaan oli vuosikymmeniä yksityisomistuksessa, kunnes se palautettiin entisöitynä kirkkoon vuonna 1999.[11]

LähteetMuokkaa

  • Pursimo, Elina (toim.): Lemun kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Lemun kotiseutuyhdistys, Lemun kunta, Varsinais-Suomen liitto ja Turun maakuntamuseo, 2000. ISBN 951-9054-42-1.
  • Salonen, Pentti: Muinaisjäänne. Toimittanut Tuomas Pelto. Kotiseutuyhdistys Lemun Kempit ry, 2005. ISBN 952-91-9071-9.

ViitteetMuokkaa

  1. a b Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 82. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-861-9.
  2. a b c d e f g h i j Pursimo: Lemun kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta, s. 139-140
  3. a b c d e f g Museovirasto: Rakennettu kulttuuriympäristö: Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo – Lemun kirkkomiljöö nba.fi. 1993. Viitattu 10.3.2008.
  4. a b c d Lemun kunta: Lemun kirkko lemu.fi. Viitattu 7.3.2008.
  5. Lemun kirkkoympäristö Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto. 2009
  6. Salonen: Muinaisjäänne, s. 120–121
  7. Salonen: Muinaisjäänne, s. 153–155.
  8. Salonen, Pentti: Lemun kotiseutuyhdistys Kempit ry, s. 162-166. Teoksessa: Pursimo, Elina (toim.) Lemun kulttuurimaisema ja vanha rakennuskanta. Lemun kotiseutuyhdistys, Lemun kunta, Varsinais-Suomen liitto ja Turun maakuntamuseo, 2000. ISBN 951-9054-42-1.
  9. a b c Taru Lehtinen: Vaakunat kertovat kotipitäjästään paljon. Rannikkoseudun sanomat, 1.8.2006. Artikkelin verkkoversio Viitattu 6.3.2008.
  10. Gregorius A. Hallenius: Exercitium academicum, Wirmoënsis in Finlandia territorii memorabilia continens I, s. 6+79+1. (Osittain suomennettu v. 2009, suomentaja Toivo Viljamaa, suom. s. 24-25). Turku: Pars prior sub moderamine Algothi A. Scarin, 1738. Suomennoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 2.10.2009).
  11. Joni Koski: Kirkkolaiva palasi kotisatamaansa alkuperäisessä loistossaan. Rannikkoseudun sanomat, 22.3.2005. Artikkelin verkkoversio Viitattu 6.3.2008.

Aiheesta muuallaMuokkaa

  • Lemun kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.