Lee Bul
Lee Bul (kor. 이불; s. 1964 Yeongju, Etelä-Korea[1]) on monialainen eteläkorealainen taiteilija, joka hyödyntää töissään piirustuksia, veistoksia, maalaustaidetta, performanssia, installaatioita ja videotaidetta. Hän aloitti tekemällä performansseja Soulissa ja Tokiossa esiintymällä itsetehdyissä ”pehmeiksi veistoksiksi”. Kansainvälisen läpimurtonsa hän teki 1990-luvun lopulla Museum of Modern Artin ja Venetsian biennaalin näyttelyissä.
| Lee Bul | |
|---|---|
| 이불 | |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 1964 (ikä 59–60) Yeongju, Etelä-Korea |
| Ammatti | taiteilija |
Lee on ottanut muun muassa vaikutteita science fictionista, taidehistoriasta ja arkkitehtuurita, ja hän käyttää monipuolisesti erilaisia usein ristiriitaisia materiaaleja. Hänen töissään on usein myös tietynlaista utopian ja dystopian välistä vuoropuhelua esimerkiksi epämuodostuneiden kyborgien muodossa.
Elämäkerta muokkaa
Nuoruus ja opiskelu muokkaa
Lee Bul syntyi vuonna 1964, ja hänen lapsuuteensa ja nuoruuteensa vaikutti Park Chung Heen autoritaarinen sotilashallinto. Leen vanhemmat olivat poliittisia toisinajattelijoita eivätkä siksi pystyneet elämään kovinkaan vakiintuneesti. He olivat myös useita kertoja vankilassa. Lee löysi taiteen tapana selviytyä alistavan ideologian keskellä.[1]
Lee opiskeli Soulin Hongik-yliopistossa. Hän suoritti 1987 alemman korkeakoulututkinnon kuvanveistosta. Lee ei kokenut saaneensa yliopistossa tarpeeksi taiteellisia vapauksia, sillä opetus 1980-luvulla oli yhteiskuntaan mukautuvaa. Hän kääntyikin ensimmäisissä töissään radikaaleihin performansseihin ja veistoksiin.[1]
Ura muokkaa
Lee sai huomiota Etelä-Koreassa ja Japanissa, kun hän aloki toteuttaa julkisia performansseja Soulin ja Tokion linja-autoissa ja risteyksissä. Hän pukeutui eräänlaisiksi ”pehmeiksi veistoksiksi”. Hän oli itse käsintehnyt vaatteet, joissa oli ylimääräisiä päitä ja käsiä sekä lonkeroita.[1] Lee otti performansseillaan kantaa naisen kehollisuuteen ja sen yhteiskunnalliseen tukehduttamiseen.[2]
Leen työt alkoivat 1990-luvulla kasvaa aiempaa suuremmiksi, ja hän alkoi suunnitella niitä näyttelytiloihin eikä käyttänyt enää oma vartaloansa veistoksena.[3] Hänen kansainvälinen läpimurtonsa taphtui 1990-luvun lopulla. Hänen Majestic Splendor -teoksensa oli 1997 esillä Museum of Modern Artissa. Työ oli kokonaisen huoneen käsittäny tilateos, jossa oli helmin ja paljetein koristeltuja mäteneviä kaloja. Venetsian biennaalissa 1999 tapahtui kokonaisuudessa eteläkorealaisen nykytaiteen esiintulo. Lee palkittiin Cyborg-veistossarjastaan biennaalin kunniamaininnalla.[2]
Leellä on MoMan jälkeen ollut näyttelyitä muun muassa Dijonin Le Consortiumissa (2002), Tokion Japan Foundation Forumissa (2003) ja Pariisin Fondation Cartier pour l'art contemporainissa (2007–2008).[4] Leen 2000-luvun teossarjoja ovat Cyborg-sarja (1997–2011), joka koostuu seksualisoiduista ja hahmottomista silikonisista robottiolioita, ja vuodesta 2005 työstetty Mon Grand Récit, jossa on immersiivisiä installaatioita, piirustuksia ja veistoksia.[5]
Tyyli ja teemat muokkaa
Lee on monialainen taiteilija, ja hän käyttää piirustuksia, veistoksia, maalaustaidetta, performanssia, installaatioita ja videotaidetta.[6] Leen käyttämät materiaalit ovat myös moninaisia, ja hän valitsee ne aiheensamukaan. Monesti materiaalit ovat toisilleen vastakohtaisia, kuten orgaaniset silkki ja helmiäinen ja keinotekoiset lasikuitu ja silikoni. Helmiäinen kiinnostaa Leetä, sillä se on kaunis orgaaninen materiaali, joka on kuitenkin syntynyt kivun seurauksena korvaamaan haavoja.[2]
Leen vaikutteet tulevat monestai eri suunnasta, science fictionista, taidehistoriasta, arkkitehtuurita sekä Euroopan ja Etelä-Korean historiasta. Oman maansa historiassa Leetä kiinnostaa sen 1980-luvulla tapahtunut nopea siirtyminen sotilasdiktatuurista demokratiaan. Se sai aikaan monenlaisia tarinoita kehityksestä ja menestyksestä, mutta se synnytti myös konfliktia ja onnettomuuksia.[2]
Lee tutkii monissa töissään erilaisten binääristen asioiden, kuten yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden, liminaalitiloja, ja keskenään ristiriitaisia tiloja, kuten eristeneisyyttä ja klaustrofobiaa. Lee on installaatioissaan ja veistoksissaan käsitellyt esimerkiksi ihmisen utopistista haavetta saavuttaa täydellisyys tekniikan kehittymisen avulla sekä tekniikan aiheuttamaa dystopiaa. Ihmisen kiinnostus tekniikkaan syntyy kehosta ja halusta ylittää ruumiin rajoitukset kuolemattomuuden saavuttamiseksi. Tätä Lee kuvaa usein kyborgeilla, jotka edustavat hänelle yhteiskunnan suhtautumista teknologiaan: samaan aikaan sekä esikuvallinen päämäärä että hirviö.[6]
Leen teoksissa on joskus mukana myös poliittinen ulottuvuus. Veistoksessa Thaw (Takaki Masao) on kuvitteelliseen ikuiseen jäähän haudattu Etelä-Korean entinen diktaattori Park Chung Hee.[7]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d LEE Bul 이불 The Solomon R. Guggenheim Foundation. Viitattu 25.9.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Lee Bul Tampereen kaupunki. Viitattu 25.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Lee Bul Göteborgs Stads kulturförvaltning. Viitattu 25.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Lee Bul Mori Art Museum. Viitattu 25.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Lee Bul The Solomon R. Guggenheim Foundation. Viitattu 25.9.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Lee Bul Lehmann Maupin. Viitattu 25.9.2023. (englanniksi)
- ↑ Jussi Mankkinen: Korealaistaiteilijan kyborgit ovat sekasikiöitä, joissa nainen, kone ja eläin kohtaavat – ”Scifi kertoo ikiaikaisista totuuksista” Yle Uutise. 23.9.2023. Yleisradio. Viitattu 25.9.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lee Bul Wikimedia Commonsissa
- Lee Bul Thaddaeus Ropac -gallerian sivuilla (englanniksi)