Kylmäkosken vankila
Kylmäkosken vankila on Akaan Kylmäkoskella Tipurin teollisuusalueella sijaitseva vuonna 1993 toimintansa aloittanut 113-paikkainen suljettu vankila.[1]
Kylmäkosken vankila | |
---|---|
Kylmäkosken vankilan sisäänkäynti. |
|
Osoite |
Vanhamaantie 26 37911 Akaa |
Koordinaatit | |
Rakennustyyppi | vankila |
Valmistumisvuosi | 1993 |
Suunnittelija | Tuire Kujala |
Urakoitsija | Ahti-rakennusosakeyhtiö |
Käyttäjä | Rikosseuraamuslaitos |
Runkorakenne | betoni |
Bruttoala | 7 209 m² |
Verkkosivut | |
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla |
Vuonna 1993 osa Hämeenlinnan lääninvankilan toiminnoista siirrettiin uuteen Kylmäkosken vankilaan. Valtioneuvoston periaatepäätös uuden lääninvankilan rakentamisesta tehtiin vuonna 1978, mutta rakentaminen pääsi alkamaan vasta 1990-luvun alussa. Aloitusta viivästytti valtion määrärahojen niukkuus ja Hämeenlinnan lääninvankilan henkilökunnan vastustus siirtyä Kylmäkoskelle.[2]
Kylmäkosken vankilan johtaja on Harri Rämö. Alun perin vankila on perustettu tutkintavankilaksi, mutta vuodesta 2000 alkaen sinne on sijoitettu myös enenevässä määrin vankeusvankeja. Kylmäkosken vankilassa on noin 80 hengen henkilökunta. Keskivankiluku vuonna 2013 oli 129. Työtoiminta on pääasiassa kevyttä alihankintatoimintaa. Vankilan alaisuuteen ovat kuuluneet sittemmin lakkautetut Pirkkalan työsiirtola ja Toijalan yövankilaosasto. Vanha lääninvankila Hämeenlinnassa on nykyisin Vankilamuseo.[1]
Vankilarakennukset
Vankilan pohjapinta-ala on 7 209 m². Rakennuksessa on 40 m² kappeli.[2]
Historia
Vankilan 17,55 hehtaarin tontista tehtiin Kylmäkosken kunnan ja valtion välillä kauppa 26. kesäkuuta 1978. Kauppahinta oli 150 000 mk. Kunta oli tarjonnut hallussaan ollutta Tipurin tilan maa-aluetta lääninvankilan rakennuspaikaksi jo vuonna 1971. Kaupan jälkeen Kylmäkosken kunta rakensi tontille kunnallistekniikan.
Vankilarakennuksen pääurakoitsija oli Ahti-rakennusliike Tampereelta. Vankilan rakentamista kaavailtiin ensin vankityövoimalla, mutta päädyttiin rakennusliikkeeseen valmistumisen nopeuttamiseksi. Hankkeen kokonaiskustannukset olivat 70 000 000 mk.
Toiminnan käynnistyessä vuonna 1993 Hämeenlinnan lääninvankilasta siirrettiin 37 virkaa Kylmäkoskelle, joista 32 oli vanginvartijoita. Vapaaehtoiseksi siirtyjäksi ilmoittautui vain kaksi henkilöä, loput pakotettiin siirtymään hoitamaan virkoja Kylmäkosken vankilaan.[2]
Maailman kovimmat vankilat - Kylmäkoski
Kylmäkosken vankila esiintyi Netflixin Maailman kovimmat vankilat - dokumenttisarjassa vuonna 2023. Ohjelman juontaja Raphael Rowe kertoi, miten yksi suomalaisista vangeista Olli Kauhanen ammuttiin kuoliaaksi päästyään pois vankilasta.[3]
Rowen mukaan "vangit elävät Kylmäkoskella ympäristössä, jossa he voivat menettää henkensä tai jossa he voivat riistää toisen hengen, ja juuri näin tapahtui." Dokumentissa Rowe haastattelee useita Kylmäkosken vankeja ja perehtyy heidän arkeensa.[4]
Vankilan tapahtumia
Kylmäkosken vankilassa tapahtui tappo 12. elokuuta 2005.[5] Sellitoveri puukotti toista vankia kaulaan.[6] Veriteko sattui ruokailutaon aikana eräässä sellissä, jossa oli paikalla uhrin ja epäillyn lisäksi myös kolmas vanki.[7]
Vuonna 2006 vankilassa yritettiin kieltää raidallisten Marimekko-paitojen käyttö viitaten siihen että jengit käyttävät logoinaan vastaavia tuotteita. Kiellosta kuitenkin luovuttiin.[2]
Vankilan ensimmäinen karkaaminen tapahtui 13. heinäkuuta 2020, tällöin vanki vain poistui vankilan portista toisen vangin henkilöllisyydellä, jonka piti vapautua samana päivänä. Tapaus siirtyi syyteharkinnan jälkeen 24.3.2021 käräjäoikeuteen. Poliisi epäili henkilökunnan avustaneen ja tehneen virkarikoksen paon yhteydessä.[8]
Helmikuussa vuonna 2023 Kylmäkosken vankilassa noin 40-vuotias vanki oli sängyssään makaamassa, kun 35-vuotias mies heitti täyden kannullisen kiehuvaa vettä pahaa-aavistamattoman sellitoverin päälle. Selli oli tapahtumien aikaan lukittuna ja vettä heittänyt vanki potkaisi uhriaan lujaa päähän. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi vangin pahoinpitelystä kolmen kuukauden vankeuteen ja Turun hovioikeus ei vuonna 2025 myöntänyt asiassa jatkokäsittelylupaa.[9]
Valkeakoskelaisen teinitytön murhasta ja törkeästä raiskauksesta elinkautiseen tuomittu Tuomas Salminen jouduttiin eristämään muista Kylmäkosken vangeista, koska tämä oli saanut uhkausviestejä vankilan sisältä. Yksinkönpäällikkö Katja Kirilov kertoi, että vankila on ryhtynyt turvaamistoimiin murhaaja-raiskaajan koskemattomuuden varmistamiseksi.[10]
Syyskuussa vuonna 2024 Eero Tapio Ihalainen tuomittiin tapon yrityksestä Kylmäkosken vankilassa. Ihalainen oli valmistanut peilistä kaksi astaloa, joilla hän puukotti toista vankia muun muassa kaulaan ja poskeen.[11]
Tunnettuja vankeja
Lähteet
- ↑ a b Rikosseuraamuslaitos - Kylmäkosken vankila rikosseuraamus.fi. Viitattu 28.6.2015.
- ↑ a b c d Kylmäkosken vankila (Lehtileikkeitä Kylmäkosken vankilasta) Kylmäkoski-Seura ry. Viitattu 16.9.2015.
- ↑ Netflix seurasi Ollia ja Tonia Kylmäkosken vankilassa – Sitten toinen heistä kuoli luoteihin levähdysalueella www.iltalehti.fi. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ Tampereen teinitappaja kertoo Netflix-dokumentissa veritekonsa taustoista – toimittaja kiinnitti huomiota yhteen seikkaan hänen käytöksessään Ilta-Sanomat. 25.9.2023. Viitattu 12.1.2025.
- ↑ "Vankilatapon tuomio pysyi hovissa" Iltalehti. Arkistoitu 13.4.2015. Viitattu 17.6.2020.
- ↑ Henkirikoksia tehdään vankiloissa harvoin - kolme tapausta 2000-luvulla MTV3 Uutiset. 30.5.2014. Viitattu 18.8.2015.
- ↑ Vanki tapettiin teräaseella Kylmäkosken vankilassa Kaleva. Viitattu 1.6.2025.
- ↑ Solmi Salminen: Historiallinen vankilapako Kylmäkoskella - näin se tapahtui: Mies vain käveli portista ulos Iltalehti. 24.3.2021. Alma. Viitattu 25.3.2021.
- ↑ Karmea välikohtaus vankilassa: Mies heitti kiehuvat vedet sellitoverin päälle www.iltalehti.fi. Viitattu 1.6.2025.
- ↑ Sanni Mattila: Valkeakosken murhaaja-raiskaajaa uhattu – näin vankila reagoi Ilta-Sanomat. 7.10.2024. Viitattu 1.6.2025.
- ↑ Vanki iski toista vankia useita kertoja peilin palalla Kylmäkosken vankilassa – tuomioksi liki viisi vuotta vankeutta Yle Uutiset. 27.5.2025. Viitattu 29.5.2025.
- ↑ Nykäselle yli 2 vuotta vankeutta mtvuutiset.fi. 27.10.2004. Viitattu 20.9.2019.
- ↑ Petri Koivisto: Lahtelainen kapinajohtaja Simon Ekpa pysyy yhä telkien takana – Poliisi tiukan vaitonainen tutkinnan edistymisestä Etelä-Suomen Sanomat. 23.12.2024. Viitattu 12.1.2025.