Kuusaan hovi
Kuusaan hovi oli Muolaan pitäjän Ylä-Kuusaan kylässä sijainnut kartano. 1300-luvulta perityvä Kuusaa oli alun perin piispantila, joka läänitettiin 1500-luvulla ruotsalaisten upseerien säteritilaksi. Myöhemmin Venäjän vallan aikana kartanosta tuli lahjoitusmaahovi. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tyhjäksi jääneen kartanon 1830-luvulla valmistunut empiretyylinen päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 2006.
Historia
muokkaaRuotsin vallan aika
muokkaaKuusaa esiintyy asiakirjoissa ensimmäisen kerran Pähkinäsaaren rauhan jälkeen 1348, jolloin se mainitaan Turun piispan tilana Muolaan Äyräpäässä. Vuonna 1562 Kuusaa annettiin läänityksenä ylikäskynhaltija Jaakko Henrikinpoika Hästeskolle, jonka leskeltä Kerstin Hornilta se päätyi tämän uuden aviomiehen Klaus Åkenpoika Tottin haltuun. Vuonna 1639 kenraalikuvernööri Pietari Brahe läänitti Kuusaan eversti Reinhold Wrangelille. 1650-luvulta lähtien tilan omistajia olivat kenraalimajuri Gustaf Ulfsparre af Broxvik, majuri Henrik Fechtenberg sekä hänen poikansa luutnantti Erik Henrik Fechtenberg, joka kuoli venäläisten vankeudessa Suuren Pohjan sodan aikana.[1]
Venäjän vallan aika
muokkaaVenäjän miehitettyä Suomen Pietari I lahjoitti Kuusaan vuonna 1710 eversti Grigori Tšernyšoville. Uudenkaupungin rauhan jälkeen 1721 Muolaaseen perustettiin Kuusaan ja Pällilän lahjoitusmaahovit. Kuusaan maihin kuuluneet Kangaspellon, Kyyrölän, Parkkilan ja Suvenojan kylät puolestaan asutettiin venäläisillä maaorjilla. Vuonna 1726 kartano siirtyi kenraalimajuri Ivan Šuvaloville, jonka kuoltua keisarinna Katariina II antoi tilan hänen leskensä Katarina Šuvalovin ja pariskunnan lasten perintöomaisuudeksi. Kun myös kauppiaat saivat 1801 oikeuden maanomistukseen myivät perilliset Kuusaan kauppaneuvos Aleksandr Vasiljevitš Oljhinille. Kartanoon kuului tuolloin 70 taloa. Se käsitti kokonaisuudessaan Ylä- ja Ala-Kuusaan, Muolaan, Määttälän ja Pölläkkälän kylät sekä joitakin taloja Hotokan, Kopraalan ja Oinaalan kylistä. Vuonna 1826 kaikki lahjoitusmaat julistettiin keisarillisella asetuksella rälssiluontoisiksi, jonka jälkeen kollegineuvos Aleksander Masalin osti Kuusaan hovin päärakennuksen ja parikymmentä taloa.[1] 1830-luvun aikana Masalin rakennutti hirsistä uuden empiretyylisen kaksikerroksisen päärakennuksen.[2] Masalinin kuoltua 1859 kartanon peri hänen tyttärensä Aleksandran puoliso kapteeni Konstantin Mravinski. Vuonna 1879 Suomen valtio osti suurimman osan Kuusaan maista. Jäljelle jäänyt päätila siirtyi Masalinin tyttären uudelle puolisolle ukrainalaiseen maa-aateliin kuuluneelle kenraali Mihail Aleksejevitš Domontovitšille. Heidän tyttärensä oli Aleksandra Kollontai, joka vietti lapsuutensa kesiä Kuusaan hovissa.[1][3] Leskeksi jääneeltä Aleksandra Domontovitšilta kartano siirtyi 1900-luvun vaihteessa eversti Ludvig L. Koribut-Daškevitšille.[1]
Myöhemmät vaiheet
muokkaaSuomen itsenäistyttyä kartanon osti vuonna 1918 maanviljelijä Matti Savolainen. Tilan pinta-ala oli tuolloin noin 1 000 hehtaaria. Savolaisen kuoltua Kuusaa siirtyi hänen pojalleen Väinö Savolaiselle, joka myi sen 1936 Asutushallitukselle. Kartanosta muodostettiin useita pientiloja ja osa maista jaettiin ympäröiville vanhoille pientiloille. Kuusaan hovin päärakennus siirtyi Viipurin läänin maanviljelysseuralle, joka päätti perustaa kartanoon lahjoitusmaamuseon. Hankkeen puuhamiehinä toimivat muun muassa agronomi Väinö Huuhtanen, maanviljelijä Jalmari Pusa, Muinaistieteellisen toimikunnan maisteri Arne Appelgren ja Viipurilaisen osakunnan kuraattori Sulo Haltsonen.[1]
Valtionrahoitusta saanut museotoimikunta aloitti rakennusten kunnostamisen ja entisöinnin Muinaistieteellisen toimikunnan valvonnassa.[1] Syksyllä 1937 Viipurilaisen osakunnan ylioppilaat keräsivät museota varten esineistöä Muolaan, Pyhäjärven, Raudun, Valkjärven ja Äyräpään pitäjistä. Kerääjät saivat talteen lähes 600 esinettä ja satoja sivuja muistitietoa. Suunnitelmissa oli hankkia kartanon puistoon myös savupirtti, navetta, sauna ja aitta. Alkuperäisenä tavoitteena oli avata museo vuosina 1939–1940, mutta suunniteltua ajankohtaa jouduttiin pian lykkäämään vuoteen 1944. Projektille tuli mutkia matkaan jo alkuvaiheessa, kun esineitä säilytettiin huolimattomasti väliaikaistiloissa, joissa ne kärsivät vaurioita ja osa jopa katosi. Lopulta talvisodan syttyminen esti museon avaamisen kokonaan.[4] Talvisodan aikana kartano toimi suomalaisten ja myöhemmin neuvostoliittolaisten kenttäsairaalana.[3] Suomalaisten palattua kesällä 1941 olivat lähes kaikki museota varten hankitut esineet hävinneet. Jatkosodan aikana kartano toimi jälleen kenttäsairaalana ja Muolaan kirkon tuhouduttua se toimi myös kirkkona.[4]
Neuvostoliiton aikana Kuusaan hovi toimi pioneerileirinä. Kartanon puistossa olivat V. I. Leninin, Juri Gagarinin ja Aleksandra Kollontain patsaat. Neuvostoliiton hajottua 1991 kartano hylättiin ja sen rakennukset alkoivat käyttämättömänä rapistumaan.[2] Huonoon kuntoon päässyt päärakennus tuhoutui tulipalossa keväällä 2006. Palon kerrotaan syttyneen salamasta, mutta myös tuhopolttoa epäiltiin.[3]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f Haltsonen, Sulo: ”Kuusaan lahjoitusmaamuseo”, Kaukomieli VIII : 1937, s. 5-11. Viipuri: Viipurilainen osakunta, 1937. Kansalliskirjasto.
- ↑ a b Sallinen, Leena: Kuusaan hovi on palanut 29.6.2006. Etelä-Saimaa. Viitattu 1.6.2024.
- ↑ a b c Loueniva, Eija: Kuusaanhovin päärakennus Muolaassa paloi poroksi 29.6.2006. Turun Sanomat. Viitattu 1.6.2024.
- ↑ a b Ristilä-Toikka, Marjo: Sodat tuhosivat Karjalan museoiden kokoelmat lähes täysin. Vpl. Pyhäjärvi, 24.1.2011, s. 1, 3. Artikkelin verkkoversio (PDF). Viitattu 1.6.2024.