Avaa päävalikko

Kuuliaiset olivat vielä 1900-luvun alkupuolella käytössä oleva häätapa. Maaseudulla käytäntönä oli, että kuulutukset käytiin hakemassa kirkosta, ja pappi luki ne kolmessa peräkkäisessä jumalanpalveluksessa. Kun tämä oli selvää, järjestettiin kuuliaiset: ne vastasivat yhdistettynä kihlajaisia ja hääjuhlaa; morsiamen kodissa pidettiin pidot, joihin kutsuttiin kaikki kylän väki; nyt sai jokainen jolla oli huomauttamista tulevaa avioliittoa vastaan esittää kantansa.

Paikalla oli yleensä myös pappi tai joskus hänen tehtävään määräämänsä, esimerkiksi opettaja. Mahdolliset vastalauseet kirjattiin ylös ja tutkittiin. Jos mitään ei ilmennyt, varsinainen vihkiminen toimitettiin kirkossa muutaman todistajan läsnä ollessa seuraavassa sopivassa tilaisuudessa. Tapa hiipui hiljalleen Talvisodan edellä.

Minna Canth sijoittaa toisen murhanäytelmänsä Anna Liisa tapahtumaan juuri nimihenkilön kuuliaisissa.

Rahvaan tiedetään viettäneen kuuliaisia jo 1700-luvulla. Muutamissa Etelä-Pohjanmaan ruotsinkielisissä pitäjissä nuorenparin kunniaksi ammuttiin kuuliais- tai häälaukauksia heidän hakiessaan pappilasta kuulutuksia. Vöyrillä tällainen ammunta kiellettiin 1797 sakon uhalla. Seuraavalla vuosisadalla kihlakunnanoikeudet sakottivat mainitunlaisista laukauksista Vöyrin lisäksi ainakin Munsalassa, Uudessakaarlepyyssä ja Mustasaaressa. Suomenkielisissä pitäjissä kuuliaisia voitiin juhlia järjestämällä tansseja.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Kallio, Reino, Häiriköintiä ja henkirikoksia. Helsinki 2009, s. 76–77, 120, 149, Kallio, Reino, Talollisia ja tilattomia. Padasjoki 2006, s. 150.