Kuulutus avioliittoon

Kuulutus avioliittoon tarkoitti aiemmin sitä, että ennen vihkimistä kirkossa ilmoitettiin aiotusta avioliitosta julkisesti. Se oli aikanaan pakolliseksi säädetty virallinen toimi.[1] Vuoden 1988 alussa tuli voimaan avioliittolain muutos, jonka mukaan avioliiton esteiden tutkinta korvasi kuulutusmenettelyn. Vaikka kuulutus on nykyisin vailla oikeudellista perustetta, Suomen evankelis-luterilainen kirkko käyttää sitä esirukoukseen verrattavana kirkollisena toimena, josta kihlakumppanit voivat kieltäytyä.[2][3]

HistoriaMuokkaa

Kuulutus tapahtui 1800-luvulla kolmena perättäisenä sunnuntaina siinä kirkossa, johon morsian kuului. Yksi kuulutus riitti siinä tapauksessa, että sulhasen oli lähdettävä sotaan tai valtakunnan asialle.[4] Evankelis-luterilaisessa kirkossa kuulutuksen luki saarnastuolista tavallisesti seurakunnan kirkkoherra, mutta sen saattoi lukea myös kirkkoneuvoston jäsen, seurakunnan vanhin tai lukkari.[5]

Kuulutusta ei saanut antaa, jos jompikumpi kihlakumppani ei ollut kristitty, käynyt ehtoollisella tai laki kielsi avioliiton. Pappia, joka kuulutti avioliittoon muusta seurakunnasta olevan morsiamen, rangaistiin varoituksella, 1–6 kuukauden palkan menettämisellä tai 2–12 kuukauden virkaerolla.[6] Samoin rangaistiin pappia, joka vihki avioliittoon ilman morsiamen seurakunnan kirkkoherran todistusta kuulutuksesta ja avioliiton esteettömyydestä.[7] Pappi, joka vihki ennen kuulutusta, menetti virkansa.[8]

Vuoden 1929 avioliittolain mukaan kuulutuksen avioliittoon antoi evankelis-luterilaisen kirkon kirkkoherra, ortodoksisen kirkon seurakunnan esimies ja muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa seurakunnan johtaja tai tehtävään valtuutettu hallituksen jäsen. Siviiliavioliittoon kuulutti maalla ja kauppalassa kihlakunnantuomari tai kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja, ja kaupungissa maistraatin puheenjohtaja, tehtävään määrätty maistraatin lainoppinut jäsen tai järjestysoikeuden puheenjohtaja.[9]

Siviiliavioliittoon kuulutus oli pantava näkyville 14 päivän ajaksi kunnalliselle ilmoitustaululle siinä tai niissä kunnissa, joissa kihlakumppanit olivat merkityt kirkonkirjoihin tai vastaavaan rekisteriin. Kirkollinen kuulutus voitiin lukea vain kerran ja siviiliavioliittoon vihkiä ilman kuulutusta, jos kihlakumppani oli hengenvaarallisesti sairaana, sodan aikana sotapalveluksessa tai siihen kutsuttu.[10]

LähteetMuokkaa

  1. Hakusana aviokuulutus. Uusi tietosanakirja. 2, Arc–Bem. Helsinki: Tietosanakirja, 1960.
  2. Iso tietosanakirja, WSOY 1995–1997.
  3. Laki avioliittolain muuttamisesta, 411/1987.
  4. Vuoden 1734 lain naimiskaaren 7 luvun 2 §.
  5. Tietosanakirja, Tietosanakirja-osakeyhtiö 1909–1919.
  6. Kirkkolaki 6.12.1869, 72–73 ja 126 §.
  7. Kirkkolaki 6.12.1869, 126 §.
  8. Kirkkolaki 6.12.1869, 125 §.
  9. Avioliittolaki, 234/1929, 13 §.
  10. Avioliittolaki, 234/1929, 17 ja 20 §.