Avaa päävalikko
Hakusanat ”sakaali” ja ”shakaali” ohjaavat tänne. Sanojen muita merkityksiä täsmennyssivulla.

Kultasakaali[3][4] eli sakaali[5] (Canis aureus) on keskikokoinen ja raskastekoinen koiraeläinlaji[6]. Lajin nimestä käytetään joskus myös kirjoitusasuja šakaali tai shakaali, mutta näitä muotoja pidetään vanhentuneina. Sakaali on kaikkiruokainen,[6] ja sillä on pitkät terävät kulmahampaat sekä hyvin kehittyneet raateluhampaat, jotka pystyvät lävistämään sitkeän nahan.

Kultasakaali
Kultasakaali Puolassa vuonna 2015.
Kultasakaali Puolassa vuonna 2015.
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Petoeläimet Carnivora
Alalahko: Caniformia[2]
Heimo: Koiraeläimet Canidae
Suku: Koirat Canis
Laji: aureus
Kaksiosainen nimi

Canis aureus
Linnaeus, 1758

Kultasakaalin levinneisyys.
Kultasakaalin levinneisyys.
Alalajit [2]
  • Canis aureus aureus
  • Canis aureus algirensis
  • Canis aureus anthus
  • Canis aureus bea
  • Canis aureus cruesemanni
  • Canis aureus ecsedensis
  • Canis aureus indicus
  • Canis aureus lupaster
  • Canis aureus moreotica
  • Canis aureus naria
  • Canis aureus riparius
  • Canis aureus soudanicus
  • Canis aureus syriacus
Katso myös

 Wikispecies-logo.svg Kultasakaali Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kultasakaali Commonsissa

Sisällysluettelo

Ulkonäkö ja kokoMuokkaa

Sakaalin korkeus on 40 senttimetriä, ja sen ruumiin pituus on 85–105 senttimetriä. Häntä on 20–24 senttimetrin mittainen. Sakaalit painavat noin 7–13 kilogrammaa.,[5] Naaraat ovat pienempiä kuin urokset.

Kuten useimmat koiraeläimet, sakaalit ovat notkealihaksisia, juoksijoita, joilla on pitkä häntä. Kultasakaalin turkki on perusväriltään kellertävän punertava. Turkin kuviointi voi vaihdella iän, esiintymisalueen ja vuodenajan mukaan, mutta yleensä turkki on tummempi talvella kuin kesällä. Karvat ovat kärjestä ruskeita.[3]

Kultasakaaleilla on suuret, pystyt korvat ja moni-ilmeinen korva-, häntä- ja kuonoasentojen valikoima. Lisäksi ne voivat äännellä haukahdellen, muristen, kiljuen tai susien tapaan erityisesti ulvoen.

Levinneisyys ja elinympäristöMuokkaa

Canis-suvun sakaaleista kultasakaalin levinneisyys on laajin, Pohjois- ja Itä-Afrikasta aina Myanmarille asti.[3] Euroopassa kultasakaalia esiintyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen pitkään vain Kreikassa ja muualla Balkanin niemimaalla, mutta se on sittemmin levinnyt tulokaslajina, niin että sitä on 15 Euroopan unionin maassa aina Tanskaan ja Baltiaan saakka. Viroon sakaalit ilmestyivät vuonna 2013. Suomeenkin sen odotetaan leviävän. Tutkimusprofessori Ilpo Kojolan mukaan yksilöitä saattaa jo olla Suomessa.[7][6] Kultasakaalia tavataan satunnaisesti myös Pohjois-Euroopassa: Tanskassa löydettiin kesällä 2015 liikenteessä kuollut yksilö ja elokuussa 2016 Pohjois-Jyllannissa tehtiin ensimmäiset havainnot elävistä kultasakaaleista.[8][9] Muita sakaalilajeja tavataan vain Afrikassa. Kultasakaalin tyypillistä elinympäristöä ovat kuivat savannit.[3]

Kultasakaali on EU:ssa riistalaji muualla paitsi Saksassa, Puolassa ja Italiassa.[6]

ElintavatMuokkaa

Yhdessä metsästämisellä kultasakaaleille suuri merkitys: sakaalipari saalistaa kolme kertaa tehokkaammin kuin yksinäinen sakaali. Sakaaliparin on havaittu onnistuvan saalistamaan thomsoningasellin vasoja. Sakaalit kuljettavat mahoissaan ruokaa oksennettavaksi pennuilleen tai imettävälle emolle. Ne myös kätkevät ruokaa.

Kojolan mukaan kultasakaali asettuisi ketun ja suden väliin: se saalistaisi kettua mutta olisi itse suden saalis.[6]

Sekä uros- että naarassakaalit saavuttavat sukukypsyyden 11 kuukauden iässä, mutta eivät välttämättä heti ala lisääntyä. Kultasakaali synnyttää vuosittain yhden poikueen, jossa on 4–6 pentua[5]. Jotkut nuoret jäävät apureiksi auttamaan vanhempiaan seuraavan pesueen hoidossa. Kultasakaali voi elää 12–14-vuotiaaksi[5]. Sen risteytymisestä on olemassa yksittäishavainto, mutta risteytyminen on Kojolan mukaan epätodennäköistä, sillä susi mieluummin tappaa sen, koska se on kilpailija[6].

RavintoMuokkaa

Sakaalit käyttävät hyvin monipuolista ravintoa. Ne syövät hedelmiä, selkärangattomia, matelijoita, lintuja, sammakkoeläimiä, jyrsijöitä sekä haaskoja. Pääasiassa ne saalistavat itse kuten hyppyantilooppeja sekä gaselleja. Kultasakaali on sakaaleista taidokkain suurempien eläinten saalistaja.

AlalajitMuokkaa

Sakaalin alalajksi määritelty susisakaali[10] (Canis aureus lupaster) polveutuu vuonna 2011 julkaistujen DNA-analyysien perusteella eteläaasialaisesta harmaasudesta (Canis lupus) eikä kultasakaalista. Susisakaalin sukulaisuussuhteista on kiistelty 1800-luvulta lähtien.[11][12]

Muita sakaalilajejaMuokkaa

Sakaalit ovat osa koiraeläinten heimon koirien (Canis) sukua. Muita sakaalilajeja ovat vaippasakaali (C. mesomelas) ja juovasakaali (C. adustus). Aiemmin myös etiopiansusi eli simieninsakaali (C. simensis) luettiin sakaaleihin, mutta nykytiedon mukaan se on läheisempää sukua sudelle ja kojootille.

SymboliikkaMuokkaa

Sakaali viihtyy hautapaikkojen läheisyydessä, siksi sitä on pidetty kuoleman enteenä. Egyptiläisten Anubis-jumalalla oli sakaalin pää. Hänellä oli myös ihmisen ja villikoiran piirteitä. Mustanvärinen Anubis vartioi kuoleman valtakuntaan johtavaa tietä. Mustaa oli myös balsamoinnissa käytetty pihka. Intialaisissa eläinsaduissa sakaali on länsimaisen kettumainen.[13]

LähteetMuokkaa

ViitteetMuokkaa

  1. Jhala, Y. & Moehlman, P.D.: Canis aureus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 17.7.2014. (englanniksi)
  2. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Canis aureus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Johns Hopkins University Press. Viitattu 20.04.2010. (englanniksi)
  3. a b c d Macdonald, David: Nisäkkäät 1, s. 56. Maailman eläimet -sarjan 1. osa. Suomentanut Matti Nurminen. Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
  4. Kauhala, Kaarina: Koiran villit sukulaiset, s. 240. Juva: WSOY, 2000. ISBN 951-0-23728-0.
  5. a b c d Koko perheen eläinkirja, s. 78. (2. uud. p.). Vantaa: Kirjalito, 1997. ISBN 951-28-1927-9.
  6. a b c d e f Jere Malinen, Suomeen on saattanut jo levitä uusi koiraeläinlaj, Helsingin Sanomat 21.1.2019 s. A 13. Verkkoversio.
  7. Antti Halkka. Tuleeko sakaali Suomeenkin? Suomen Luonto, 3/2016
  8. Søren Bjørn-Hansen: Nyt rovdyr fundet i Danmark: Guldsjakal dræbt i Jylland DR. 10.9.2015. Viitattu 10.8.2016. (tanskaksi)
  9. Leveret af Ritzau: Vild sjakal fotograferet i Nordjylland Avisen DK. 8.8.2016. Viitattu 10.8.2016. (tanskaksi)
  10. Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 4. Perhoskala–Suutari, s. 1585. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-01817-5.
  11. Lyhyesti, Helsingin Sanomat, 1.2.2011 sivu B 4
  12. The Cryptic African Wolf: Canis aureus lupaster Is Not a Golden Jackal and Is Not Endemic to Egypt, Plosone.org, viitattu 1.2.2011
  13. Suuri symbolikirja. Toimittanut Pentti Lempiäinen. WSOY 1993, ISBN 951-0-18537-X.