Kourouma on maalaiskunta ja sen keskuskylä Sikasson alueen Sikasson piirissä Malissa. Se sijaitsee 75 kilometriä Sikassosta pohjoiseen. Kunnassa on 14 700 ja kylässä 3 100 asukasta (vuonna 2009)[1].

Kourouma

Kourouma

Koordinaatit: 11°51′52″N, 5°50′8″W

Valtio Mali
Alue Sikasson alue
Piiri Sikasson piiri
Hallinto
 – Hallinnon tyyppi maalaiskunta
Väkiluku (2009) 14 700












Kourouman kunta rajoittuu pohjoisessa Sikasson piirin Kabarasson, idässä Kouoron ja Klélan, etelässä Sanzanan ja lännessä Kignanin kuntiin[2]. Maisemaa leimaavat tasangot ja kukkulat. Pysyviä vesistöjä ei ole. Seutu kuuluu Sudanin vyöhykkeeseen. Kasvillisuus on metsäsavannia.[3]

Kuntaan kuuluu kymmenen kylää. Asukkaat ovat etupäässä senufoja. Lisäksi on jonkin verran fulbeja, miniankoja, dogoneja ja bambaroita. Yleisimmät kielet ovat senufo ja bambara. Vallitseva uskonto on animismi, mutta kunnassa on myös muslimeja ja kristittyjä.[3]

Kylistä on kuivana aikana liikennöitävät yhteydet Sikasson maantielle[4]. Seudun pääelinkeinot ovat maanviljely ja karjanhoito. Tärkeimmät viljelykasvit ovat hirssi, durra, maissi, riisi ja myytäväksi kasvatettava puuvilla. Kotieläimiä ovat naudat, lampaat, vuohet, aasit ja siipikarja. Lisäksi harjoitetaan keräilyä, pienimuotoista kaupankäyntiä ja käsityöammatteja. Kouroumassa ja Fôhissa pidetään viikoittaiset markkinat.[3]

Kunnassa toimii kymmenen alakoulua. Kouroumassa ja Fohissa on yläkoulut ja terveyskeskukset. Vesihuolto käsittää porakaivoja sekä Kourouman ja Fohin vesijohdot. Kouroumassa on Sotelman huonokuntoinen lankapuhelinyhteys. Kunnassa on myös Orangen matkapuhelinverkko.[4]

Paikallisia nähtävyyksiä ovat Tiogolan ja Niangnéguélan luolat. Matkailua kuntaan ei ole.[4]

Lähteet

muokkaa