Wikipedia

Kokemäen kirkko

kirkko Kokemäellä

Kokemäen kirkko (myös Kustaa III:n kirkko) on Kokemäen keskustaajamassa Tulkkilassa sijaitseva kirkko, joka on valmistunut vuonna 1786. Arkkitehti C. F. Adelcrantzin suunnittelema kivikirkko rakennettiin alun perin pitkäkirkoksi, mutta laajennettiin nykyiseen asuunsa ristikirkoksi vuonna 1886. Kirkko on nimetty kuningas Kustaa III:n mukaan.[1]

Kokemäen kirkko
(Kustaa III:n kirkko)
Sijainti Tulkkilantie 21, Kokemäki
Koordinaatit 61.257985°N, 22.351968°E
Seurakunta Kokemäen seurakunta
Rakentamisvuosi 1786, 1886
Suunnittelija C. F. Adelcrantz, C. J. von Heideken
Materiaali harmaakivi
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Kirkon länsipuolella on hautausmaa, jonka ohella sen ympäristössä sijaitsevat muun muassa 1830-luvulta peräisin oleva entinen pitäjänmakasiini sekä vuonna 1886 valmistunut paarihuone. Kokemäen kirkonseutu on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä.[2]

Historia muokkaa

Aikaisemmat kirkot muokkaa

 
Kokemäen vanhin kirkonpaikka Penttilänniemessä. Taustalla keskiaikainen Pyhän Marian kirkon sakasti.

1200-luvun alussa perustettu Kokemäen seurakunta on Suomen vanhimpia. Ensimmäinen kirkko rakennettiin Kokemäenjoen pohjoisrannalle nykyiseen Penttilänniemeen viimeistään saman vuosisadan puolivälissä. Paikalla sijaitsi useita puukirkkoja, joiden lukumäärä tai rakentamisajankohdat eivät ole tiedossa. Kivikirkon rakentaminen käynnistyi 1540-luvulla, mutta valmiiksi saatiin ainoastaan sakasti ja perustukset, joille pystytettiin lopulta uusi puukirkko. Sen tuhouduttua tulipalossa vuonna 1641 paikalle rakennettiin Pyhän Marian kirkko, joka vuosien saatossa rapistui säännöllisen korjauksen puutteessa.[3][4]

Vuonna 1731 kirkkoherra Nils Tolpo teki aloitteen pahoin ränsistyneen kirkon korvaamisesta uudella puukirkolla. Kuningas Fredrik I myönsi hankkeelle rahoituksen, mutta talonpoikien vastahankaisuudesta johtuen sen käynnistyminen viivästyi vuosikymmeniä. Pyhän Marian kirkkoa kunnostettiin vihdoin vuonna 1745 porilaisen kirkonrakentajan Thomas Rahvoniuksen johdolla. Uusi kellotapuli valmistui 1765, jolloin kirkkoherra Gabriel Gottleben yritti saada seurakuntalaisia myötämieliseksi myös uuden kirkon rakentamiselle. Talonpojat pysyivät kuitenkin kannassaan, sillä heidän voimavarojaan oli syönyt muun muassa suuri Kokemäenjoen koskenperkaus, eikä uuteen työlääseen urakkaan löytynyt halukkuutta. Turun tuomiokapituli myönsikin seurakunnalle luvan lykätä yli 30 vuotta viivästynyttä kirkkohanketta edelleen.[5]

Kirkkohanke käynnistyy muokkaa

Pyhän Marian kirkon rapistuessa siitä tuli romahdusvaaran johdosta jopa hengenvaarallinen. Kasvaneen väkimäärän myötä kirkko oli myös käynyt auttamattomasti liian pieneksi, eivätkä kaikki sanankuulijat ylimääräisistä lehtereistä huolimatta enää mahtuneet sisälle. Vuonna 1777 seurakuntalaiset viimein pyysivät tuomiokapitulilta lupaa uuteen puukirkkoon.[6] Kustaa III oli kuitenkin juuri antanut määräyksen, jonka mukaan jatkossa sai rakentaa ainoastaan kivikirkkoja. Taustalla oli hyödyn aikakauden synnyttämä ajatus hupenevien metsien säästämisestä sekä kestävän ja arvokkaan kivirakennuskannan luominen.[7] Kokemäkeläiset valittivat köyhyyttään ja kivirakentamisen tuomia vaikeuksia, mutta saivat Tukholmasta yksiselitteisen määräyksen kivikirkon pystyttämisesta. Suomalaisille oli myönnetty erivapauksia lain suhteen, mutta vauraana pidetty ja hyvien kulkuyhteyksien varrella sijaitseva Kokemäki ei sellaista saanut.[6]

 
Kokemäen kirkko ennen laajennusta. Vasemmalla puretut sakasti ja varastorakennus.

Kesäkuussa 1777 rovasti Mikael Lebell ja professori Johan Kraftman suorittivat katselmuksen, jonka lopputuloksena he totesivat Kokemäeltä löytyvän kaikki edellytykset kivikirkon rakentamiselle.[6] Turkulainen muurarimestari Johan Schytt laati piirustukset yksilaivaisesta pitkäkirkosta, jossa tornin sijaan oli länsipäätyyn sijoitettu kattoratsastaja.[8] Seuraavana keväänä piirustukset toimitettiin yli-intendentinvirastoon, jossa arkkitehti C. F. Adelcrantz suunnitteli niiden pohjalta ajan ihanteita henkivän uusklassisen pitkäkirkon. Adelcrantz muokkasi runkohuonetta kapeammaksi ja pidemmäksi sekä siirsi kirkon eteläseinustalle suunnitellun asehuoneen länsipäätyyn tehden siitä korkean kellotornin. Kustaa III vahvisti piirustukset kesällä ja myönsi hankkeelle kaikista valtakunnan kaupungeista kerättävän kolehdin.[6]

Syyskuussa 1778 suoritettiin toinen katselmus, jossa kirkon rakennuspaikaksi valittiin Kokemäenjoen eteläpuolella sijaitseva Tulkkilan mäki. Osa seurakuntalaisista nousi vastarintaan, sillä etelärannalla oli jo Harjavallan kappelikirkko, ja kelirikkoajan vuoksi emäkirkko haluttiin säilyttää toisella puolella. Kirkkoherra Gustaf Avellan tarjosi vaihtoehdoiksi pappilan lähistöllä sijaitsevia mäkiä, jotka eivät kuitenkaan maapohjansa vuoksi kelvanneet katselmusmiehille. Talonpojat ehdottivat myös parin kilometrin päässä sijaitsevaa Orjapaadenkalliota. Lebellin ja Kraftmanin mukaan Tulkkilan mäki oli kuitenkin ”Luojan tarkoittama loistava kirkon paikka”, jota puolsivat liikenteelliset, väestölliset ja rakennustekniset seikat. Tulkkila oli maanteiden risteyspaikka, jonka lisäksi kaksi kolmasosaa pitäjän väestöstä asui joen eteläpuolella. Kelirikkoa pidettiin lyhytaikaisena riesana ja tarvittaessa voitiin käydä Ulvilan tai Kullaan kirkoissa. Pitäjänkokouksen päättäessä sijoituspaikasta pohjoispuolen asukkaat esittivät kiivaita vastalauseitaan ja häiritsivät tilaisuutta älämölöllä. Asiasta yritettiin vielä valittaa kuninkaalle, mutta kesällä 1779 tämä hyväksyi anomuksen kirkon rakentamisesta Tulkkilaan.[6][9][10]

Rakentaminen muokkaa

Kirkon rakennusmateriaali saatiin Kokemäenjoen rannoilta, jonne oli kasattu tonnettain koskenperkauksessa nostettuja kiviä. Työmaata varten perustettiin oma sepänpaja sekä tiilenpolttamo. Muurarimestariksi palkattiin nuori turkulainen Matts Arelin, joka kisälleineen vastasi varsinaisesta rakennustyöstä seurakuntalaisten hoitaessa raskaat aputyöt.[11] Keväällä 1780 aloitettu perustusten muuraus eteni hitaasti talonpoikien yrittäessä luistaa heille määrätyistä päivätöistä. Yleisen haluttomuuden ohella syynä oli tyytömättömyys kokemattoman Arelinin valintaan, sillä mestariksi olisi haluttu pitäjässä jo ennestään tunnettu Johan Schytt. Perustukset valmistuivat lopulta syksyn aikana, jonka jälkeen Arell otti lähtöpassit jäätyään muiden hankaluuksien ohella ilman sovittuja palkkojaan.[12]

 
Kirkontorni.

Kesällä 1781 työmaalla urakoi ainoastaan Turun tuomiokirkon puuseppä Anders Wahlberg, jonka jälkeen hanke pysähtyi kolmeksi vuodeksi.[11] Turun kaupunginarkkitehti C. F. Schröderin suorittamassa tarkastuksessa Arelinin perustukset havaittiin liian heikoiksi, jonka lisäksi suuri osa tiilistä oli käyttökelvottomia, puutavaraa mätäni taivasalla ja muita rakennustarpeita oli hankittu runsaasti liikaa. Arelinin sopimus päätettiin viimein irtisanoa ja hänen tilalleen valittiin uusien erimielisyyksien saattelemana turkulainen muurarimestari Johan Sundsten.[12] Keväällä 1784 työt aloittanut Sundsten sai runkohuoneen valmiiksi ennen talven tuloa ja seuraavana kesänä hän muurasi kellotornin sekä sakastin alle rakennetun viinikellarin Wahlbergin tehdessä kattorakenteet ja sisustuksen. Paanukaton valmistuttua rovasti Johan Pihlman pääsi viimein vihkimään kirkon Mikkelinpäivänä 1. lokakuuta 1786.[11]

Laajennus ristikirkoksi muokkaa

Vuonna 1882 kirkossa tapahtui Kokemäen kirkkorymylinä tunnettu onnettomuus. Joulukirkossa syntyi pakokauhu huma­laisten huudettua kirkon palavan, jolloin kolme ihmistä tallaantui kuoliaaksi ja kymmeniä loukkaantui. Tragedian johdosta seurakunta te­ki päätöksen kirkon laajentamisesta ristikirkoksi. Valtakunnallisella tasolla onnettomuus sai aikaan määräyksen muuttaa kirkkojen ovet ulospäin aukeaviksi ja tapa levisi pian myös muuhun julkiseen rakentamiseen.[13]

Laajennus toteutettiin vuonna 1886 lääninarkkitehti C. J. von Heidekenin piirustusten mukaan. Rakennusmestarina toimi uusikaupunkilainen David A. Lönnroth. Runkohuoneen etelä- ja pohjoispuolelle rakennettiin lehterein varustetut lisäosat, joiden kivimateriaali louhittiin Vitikkalanluodon Putajasta. Kirkon pohjoispuolella sijannut sakasti varastoineen purettiin ja uusi sakasti erotettiin väliseinällä kuorista. Samalla paanukaton tilalle vaihdettiin peltikate ja ulko-ovien ympärille muurattiin tiiliset porttaalit. Laajennuksen yhdeydessä uusittiin myös sisustusta muuttamalla sisäkaton puinen tynnyriholvi suoraksi sekä rappaamalla seinät ja maalaamalla ne valkoiseksi. Lisäksi kirkko sai uuden saarnatuolin, alttarin ja penkit. Saarnatuolin teki honkilahtelainen puuseppä Humelin ja alttarin uusikaupunkilainen puuseppä Fredrik Wilhelm Sundqvist. Sisustuksen alkuperäinen värimaailma oli kustavilaisen tyylin mukaisesti pääosin sininen, mutta nyt penkit sekä ovet maalattiin ruskeaksi ja kirkkosalin muut puuosat valkoiseksi. Koristeluun käytettiin myös runsaasti kultausta.[14][8]

Myöhemmät kunnostukset muokkaa

Vuonna 1903 kirkkoon asennettiin lämmitys ja vuonna 1925 rakennus sai sähkövalaistuksen. Tornin kullat­tu pallo restauroitiin 1932 muun muassa paikkaamalla sisällissodassa Kokemäen taistelun aikana syntyneet luodinreiät. Vuonna 1936 vietetyn 150-vuotisjuhlan kunniaksi kirkkoa saneerattiin arkkitehti Kauno S. Kallion suunnitelmien pohjalta. Merkittävimmät muutokset olivat kamiinoiden korvaaminen keskuslämmityksellä sekä penkkejä lyhentämällä tehdyt seinänvierustojen käytävät. Lisäksi taidemaalari Urho Lehtinen maalasi raamatunaiheisia koristekuvia eri puolille kirkkosalia.[14][8][15] Viimeisin peruskorjaus tehtiin Porin kaupunginarkkitehdin Matti Salmivallin ja arkkitehti Olli Steenin suunnitelmien mukaan vuonna 1967, jolloin kirkon sisäkatto palautettiin von Heidekenin suunnittelemaan asuun, lanttialankut korvattiin tiilellä ja Lehtisen koristemaalaukset peitettiin. Nykyinen 1990-luvun lopussa rakennettu alttari on LPR-arkkitehtien suunnitelema.[8][16][17]

2010-luvun alussa seurakunta kaavaili laajoja muutostöitä, jotka sisälsivät muun muassa lehtereiden alle rakennettavat toimisto-, kokous- ja keittiötilat. Museovirasto tyrmäsi hankkeen liian suurena ja kirkon arvolle sopimattomina.[18] Se ei saanut myöskään seurakuntalaisten hyväksyntää, vaan suunnitelmaa vastaan kerättiin parintuhannen nimen adressi. Asiaan palattiin vuonna 2017, jolloin tarkoituksena oli lisätä kirkkosalin toiminnallisuutta raivaamalla tilaa erilaisia yleisötilaisuuksia varten. Edellistä hillitymmät muutokset saivat myös Museoviraston hyväksynnän.[19]

Arkkitehtuuri ja esineistö muokkaa

 
Kirkkosali.

Kustavilaista tyyliä edustava Kokemäen kirkko oli valmistuessaan harvinainen Suomessa, sillä vastaavat yli-intendentinviraston suunnitelemat pitkäkirkot toteutettiin ainoastaan Iniöön (1800) ja Pyhämaalle (1804), kun muualle maahan rakennettiin ristikirkkoja.[20] Ruotsissa sitä muistuttaa vuonna 1786 valmistunut Gnarpin kirkko.[21] Kokemäen kirkon runkohuone on kooltaan noin 12×38 metriä. Länsipäädyssä sijaitsevan tornin korkeus on noin 18 metriä. Sen huipulla on barokkityylinen kupu ja lanterniini. Ennen vuoden 1886 laajennusta sakasti sijaitsi runkohuoneen pohjoispuolella ja sen vieressä oli erillinen varastohuone. Nykyään sakasti on kirkon itäpäädyssä.[11] Kirkon laajennusosissa on aikakaudelle tyypillinen uusgoottilainen tiilikoristelu.

Sakastin sisäänkäynnin yläpuolelle kiinnitetyssä kivilaatassa on latinankielinen teksti Regnante Gustavo III. In gloriam sumni numinis extructum est templum hoc Anno Christi MDCCDXXXVI eli ”Tämä temppeli rakennettiin korkeimman Jumalan kunniaksi Kustaa III:n hallituskaudella Kristuksen vuonna 1786”. Eteläseinään on kaiverrettu vuosiluku 1784 ja kirkkoväärti Henrik Theetin, muurarimestari Johan Sundstenin sekä kolmen tuntemattoman muurarinkisällin nimikirjaimet.[11] Kirkonkellot ovat vuosilta 1674 ja 1786. Vanhemman kellon lahjoitti Pyhän Marian kirkkoon kreivi Axel Julius De la Gardie ja sen valoi tukholmalainen Meyerska Styckgjuteriet. Uudempi kello on valettu Turussa.[22] Vuonna 1789 torniin asennettiin Rauman vanhan raatihuoneen viisarikello, joka 1936 korvattiin Fredrik Terhon valmistamalla.[23][15]

Kristuksen kirkastumista kuvaava alttaritaulu on hankittu Pietarin taideakatemiasta vuonna 1876.[24] Taulu on jäljennös Rafaelin maalauksesta Kristuksen kirkastaminen ja sen tekijäksi mainitaan S. Tvoroschnikoff. Lisäksi kirkossa on R. W. Ekmanin maalaama Räisälän kirkon alttaritaulu vuodelta 1872.[25] Alkuperäinen Gabriel Gotthard Sweidelin alttaritaulu on nykyään Satakunnan Museon kokoelmissa.[26] Keskiajalta peräisin oleva krusifiksi oli pitkään varastossa, kunnes se restauroitiin ja sijoitettiin kirkkosaliin vuoden 1936 remontin yhteydessä. Kattokruunuista vanhin on majuri Hans Larsson Godhen 1600-luvulla seurakunnalle lahjoittama. Kirkon messukasukoita pidetään poikkeuksellisen arvokkaina. Niistä vanhin on vuodelta 1662 ja sen lahjoitti Kokemäenkartanon omistanut Magnus Gabriel De la Gardie.[8][25] Lisäksi kirkkosalissa on piispa Henrikin rintakuva, joka on tehnyt kuvanveistäjä Emil Cedercreutz. Terrakottaveistoksen pronssinen kopio on Pyhän Henrikin kappelin puistossa.lähde?

Urut muokkaa

Kirkon ensimmäiset 17-äänikertaiset urut hankittiin Jens Zachariassenin urkutehtaasta vuonna 1881. Kalliit urut herättivät seurakuntalaisissa vastustusta ja niiden vihkiäisjumalanpalveluksessa yleisö osoitti mieltään yskimällä sekä ramppaamalla edestakaisin penkkien välissä.[14] Seuraavat 35-äänikertaiset sähköurut ostettiin Kan­gasalan Urkutehtaasta 1953. Nykyiset ovat tanskalaisen Bruno Christensen & Sönnerin valmistamat 37-äänikertaiset urut, jotka otettiin käyttöön vuonna 1989.[8][17]

Ympäristö muokkaa

 
Hautausmaa.

Kirkonmäen länsirinteessä on vuonna 1833 käyttöönotettu hautausmaa. Vuonna 1868 sitä laajennettiin kirkon ja Tulkkilantien väliselle alueelle, mutta laajennusosan käyttö jouduttiin lopettamaan 1890-luvulle tultaessa, kun asutuksen välit­tömään läheisyyteen hautaaminen kiellettiin.[27] Käytöstä poistettu alue on nykyään puistona, jossa sijaitsevat myös sankarihaudat.[28] Vuonna 1957 paljastetun sankaripatsaan suunnitteli arkkitehti Markus Tavio. Sen vieressä on kuvanveistäjä Reijo Paavilaisen Sankariäidin muistomerkki (1997), jonka lisäksi kirkkopuistossa ovat Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki (1955) sekä Muualle haudattujen muistomerkki (1991).[17][29] Vuonna 2020 kirkkomaan etelälaitaan valmistui muistolehto.[30] Sisällissodan aikana kirkkopuistossa oli punaisten sankarihauta, jonka vainajat siirrettiin sodan jälkeen Koomankankaan hautausmaalle.[31]

Kirkkomaata ympäröivä kiviaita rakennettiin vuonna 1786, jonka lisäksi kirkon länsi- ja pohjoispuolelle muurattiin myöhemmin puretut porttiholvit.[11] Hautausmaan sisäänkäyntinä toimiva porttiholvi on vuodelta 1832.[32] Hautausmaan vieressä sijaitseva kivinen paarihuone valmistui kirkon laajennuksen yhteydessä 1886. Paarihuoneessa on kirkon laajennusosien tapaan uusgoottilainen tiilikoristelu.[14] Kirkon itäpäädyssä on erillinen vuonna 1936 rakennettu kattilahuone.[8] Kirkonmäellä sijaitsee myös 1838 valmistunut pitäjänmakasiini, jossa nykyään toimii Kokemäen maatalousmuseo. Lisäksi kirkon ympäristössä on muun muassa Tulkkilan koulun rakennuksia sekä 1800–1900-lukujen vaihteesta olevia puisia asuin- ja liikerakennuksia.[2]

Lähteet muokkaa

  • Hoppu, Tuomas: Joki ja sen väki II : Kokemäen historia 1870–2010. Kokemäki: Kokemäen kaupunki ja seurakunta, 2011. ISBN 978-952-99941-3-7. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Viitaniemi, Ella: Yksimielisyydestä yhteiseen sopimiseen : paikallisyhteisön poliittinen kulttuuri ja Kokemäen kivikirkon rakennusprosessi 1730-1786. Väitöskirja. Tampere: Tampere University Press, 2016. ISBN 978-952-03009-6-8. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet muokkaa

  1. ↑ Kokemäen kirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto. Viitattu 3.7.2009.
  2. ↑ a b Kokemäen kirkonseutu Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. 22.12.2009. Museovirasto. Viitattu 8.7.2013.
  3. ↑ Pyhän Marian kirkon paikka Kulttuuriympäristön palveluikkuna. 8.1.2007. Museovirasto. Viitattu 12.12.2021.
  4. ↑ Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot, s. 224–225. Kolmas täydennetty painos. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014. ISBN 978-952-22260-0-6.
  5. ↑ Viitaniemi 2016, s. 78–104.
  6. ↑ a b c d e Viitaniemi 2016, s. 139–181.
  7. ↑ Viitaniemi 2016, s. 7.
  8. ↑ a b c d e f g Rahola, Ulla: ”Kokemäen kirkon rakennushistoriaa”, Kokemäen kirkko, s. 2–10. Helsinki: Museovirasto, 2009. Teoksen verkkoversio (PDF).
  9. ↑ Viitaniemi 2016, s. 182-190, 194.
  10. ↑ Viitaniemi 2016, s. 213, 216, 218–219.
  11. ↑ a b c d e f Viitaniemi 2016, s. 315–353.
  12. ↑ a b Viitaniemi 2016, s. 248–289.
  13. ↑ Toivonen, Janne: Lammin häsyjoulussa, Kokemäen kirkkorymylissä ja kolmessa muussa tragediassa kuoli kymmeniä suomalaisia 27.12.2015. Yle Uutiset. Viitattu 14.12.2021.
  14. ↑ a b c d Hoppu 2011, s. 106–108.
  15. ↑ a b Hoppu 2011, s. 215–216.
  16. ↑ Finnberg, Jaana: ”Kokemäen kirkon sisätilojen väritystutkimus”, Kokemäen kirkko, s. 12, 38, 43. Helsinki: Museovirasto, 2009. Teoksen verkkoversio (PDF).
  17. ↑ a b c Hoppu 2011, s. 347–350.
  18. ↑ Laakso, Antti: Yli 200-vuotiaan kirkon muutossuunnitelmille tyrmäys 13.11.2014. Yle Uutiset. Viitattu 18.11.2014.
  19. ↑ Simula, Timo: Muutostyöt myötätuulessa – Kokemäen kirkko kohti jokapäiväistä käyttöä (vain tilaajille) 15.12.2017. Sydän-Satakunta. Viitattu 15.12.2021.
  20. ↑ Viitaniemi 2016, s. 174–177.
  21. ↑ Harjunmaa, Arja: Kokemäkeläiset olisivat halunneet pienen puukirkon, mutta saivat kivikirkon, joka oli liian pieni jo syntyessään 24.12.2018. Satakunnan Kansa. Viitattu 20.12.2021.
  22. ↑ Salminen, Tapio: Joki ja sen väki : Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1960-luvulle, s. 249–250. Kokemäen ja Harjavallan historia I:1. Kokemäki: Kokemäen ja Harjavallan kaupungit ja seurakunnat, 2007. ISBN 978-952-99941-1-3. Teoksen verkkoversio (PDF).
  23. ↑ Viitaniemi 2016, s. 230.
  24. ↑ Uusi alttaritaulu. Uusi Suometar, 18.9.1876, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 15.12.2021.
  25. ↑ a b Rintakoski, Hannu: Kirkko keskellä kylää: Saarnahuone edelsi kirkkoa Kokemäellä 17.3.2007. Turun Sanomat. Viitattu 15.12.2021.
  26. ↑ Salminen 2007, s. 547.
  27. ↑ Hoppu 2011, s. 108–110.
  28. ↑ Hoppu 2011, s. 218.
  29. ↑ Sankariäidin muistomerkki Suomen sotamuistomerkit 1939–1945. 24.4.2009. Tammenlehvän perinneliitto. Viitattu 11.1.2022.
  30. ↑ Muistolehto Kokemäen seurakunta. Viitattu 11.1.2022.
  31. ↑ Hoppu 2011, s. 151–152.
  32. ↑ Kokemäen kirkon hautausmaa Kokemäen seurakunta. Viitattu 11.1.2022.

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kokemäen_kirkko&oldid=21155888”