Kekkosen lastenkutsut

Kekkosen lastenkutsut olivat presidentti Urho Kekkosen 1960-luvulla virka-asunnossaan Tamminiemessä järjestämiä illanviettoja, joihin kutsuttiin vieraiksi senaikaisen nuoren älymystön edustajia, joihin Kekkonen halusi tutustua lähemmin. Vieraisiin kuului kulttuurin ja tieteen edustajia sekä muun muassa nuoria nousevia poliitikkoja. Tamminiemen illanviettoon kutsu oli aikanaan jopa kadehdittu statussymboli.

Lastenkutsujen vieraat valitsivat Yleisradion pääjohtaja Eino S. Repo, presidentti Kekkosen poika Matti Kekkonen ja Tielaitoksen pääjohtaja Jouko Loikkanen. Myös presidentin puoliso Sylvi Kekkonen kutsui mukaan nuoria kirjailijakollegoitaan.

Illanvietto alkoi Kekkosen pitämällä humoristisella tervetuliaispuheella. Tilaisuuteen kuului jonkin verran ohjelmaa, mutta pääasiassa harrastettiin vapaata keskustelua ajankohtaisista teemoista, kuten esimerkiksi huumeista. Vieraat istuivat 6–8 hengen ryhmissä pöytien ääressä, ja Kekkonen kulki illan aikana ryhmästä toiseen keskustelemassa.

Jouko Loikkasen mukaan kutsuilla ei ollut mitään vaikutusta Suomeen poliittiseen elämään, vaan ne olivat "hilpeää yhdessäoloa". Kutsujen järjestäminen lopetettiin, kun vieraiden alkoholinkäyttö alkoi muodostua häiritseväksi.[1]

Lastenkutsujen vieraslistat on julkaistu Kirsti-Maria Kaskikarin pro gradu -tutkielmassa Kekkonen ja ylioppilaskunta 1956–68 (Helsingin yliopisto 1996).[2]

Vieraita muokkaa

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

  1. Uimonen, Risto: Rellestys lopetti Kekkosen kuulut "lasten­kutsut". (Kolumni) Kaleva, 27.1.2008. Artikkelin verkkoversio.
  2. Kaskikari, Kirsti: Kekkonen ja ylioppilaskunta 1958-68. Pro gradu -tutkielma : Helsingin yliopisto, poliittinen historia. Mikrokortti 3108.. Helsingin yliopisto, 1996.
  3. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w Hannu Savola: Missä he ovat nyt? : Urho Kekkosen "lastenkutsujen" vieraat ovat vahvasti mukana suomalaisessa elämänmenossa. Ilta-Sanomat, 24.11.1990.