Kalliojärvi (kylä)
Kalliojärvi on kylä Nurmeksen Valtimolla, Pohjois-Karjalassa. Kylän asutus ja viljelykset sijaitsevat kolmen järven: Kalliojärven, Sorsajärven ja Pohjajärven ympärillä.
Kylällä sijaitseva Kalliojärvi on muodostunut järvenlaskun seurauksena. Se on lähes umpeenkasvava, rehevä lintujen suosima lintujärvi.
Historia
muokkaaKalliojärvi on aikoinaan kuulunut Karhunpään kylään. Sotien jälkeen Kalliojärvelle rakennettiin useita siirtoväen ja rintamamiesten asutustiloja. Väkiluvun kasvaessa kylästä muodostui Kalliojärven kylä. Siitä tuli elinvoimainen, maatalousvaltainen kylä. Parhaimmillaan kylällä oli kaksi kauppaa ja koulussa oli yli sata oppilasta. Nykyään kylä on osittain autioitunut ja väkimäärä vähentynyt.
Nähtävyydet
muokkaaKalliojärvi ja Sorsajärvi: kaksi lintujärveä. Kalliojärvi on matala, ruohikkoinen, rehevä järvi, jossa on avovettä vain siellä täällä. Se on muodostunut lintujärveksi järvenlaskun seurauksena. Järvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Kalliojärven pesimälinnustoon ovat kuuluneet mm. mustakurkku-uikku, laulujoutsen ja pikkulokki. Kalliojärvellä on kaksi lintutornia, luontopolku ja kota.
Matkailuyrityksiä
muokkaa- Matkailutila Linnut ja Luonto (Arkistoitu – Internet Archive)
- Nevalan Talo (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
muokkaa- Valtimon kylät:Kalliojärvi (Arkistoitu – Internet Archive)
Kirjallisuutta
muokkaa- Valtimo: Kotiseututeos Karjalan ja Kainuun kauniista rajakunnasta (1994, ISBN 952-90-6060-2)
- Pohjois-Karjalan Ympäristökeskus: Hottola Petri: Valtimon Kallio- ja Sorsajärven linnustoselvitys 1993. (1997)