Koppelo (Valtimo)
Koppelo eli Koppelojärvi on kylä ja järvi Nurmeksen Valtimolla, Pohjois-Karjalassa 12 kilometriä Valtimon kirkonkylältä luoteeseen. Kylä sijaitsee 4 kilometriä pitkän Koppelojärven ympärillä. Kylän keskus on Koppelojärveen laskevan Palmikkojoen suussa. Nykyään kylässä on kuutisenkymmentä vakituista asukasta. Kylän nimi on tullut sanasta koppelo, joka tarkoittaa naarasmetsoa. Koppelon seudut ovatkin olleet riistaisia kautta aikain ja houkutelleet ensimmäiset asukkaat näihin maisemiin.
Historia
muokkaaKoppelosta on löytynyt kivikautinen muinaislöytö. Koppelojärvelle ilmaantui ensimmäinen talo 1620-luvulla, joka lienee ollut Juusola. Vuonna 1937 kylän toinen talo rakennettiin nykyisen keskuksen tienoolle Palmikkijoen suuhun. Koppelojärven kylän nimi mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1639. Koppelojärvellä on asunut paljon varsinkin Lipposia. Enimmillään asukkaita on ollut viitisensataa. Kylällä toimi silloin myös kauppa, työväentalo ja koulu. Koppelon koulu lakkautettiin 1970-luvulla. Ennen Koppelojärvi on laskenut kaakkoon Haapajärven Mustalahteen, mutta järvenlaskun jälkeen vedet laskevat Koppelojokea pitkin itään Matkusjokeen.
Nähtävyydet
muokkaa- Kota Palmikkojoen rannassa Rautavaaran tien varrella. Kesäisin on mahdollisuus käydä myös soutelemassa Palmikkijoella yhteiskäytössä olevalla veneellä.
- Luontopolku, jonka pituus on 7 km. Maastoon merkitty polku alkaa Koppelon kylältä ja kulkee Ylimmäisenjärven rannalle, jossa on kylän toinen kota. Myös Ylimmäisenjärvellä on mahdollisuus soutamiseen.
- Maitolaituri, jonka Ympäristökeskus on rakentanut Koppelon kylälle.
Lähteet
muokkaa- Valtimo : Kotiseututeos Karjalan ja Kainuun kauniista rajakunnasta (1994, ISBN 952-90-6060-2)
Aiheesta muualla
muokkaa- Koppelo (Arkistoitu – Internet Archive)