Karhunpää
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Karhunpää on kylä Nurmeksen Valtimolla, Pohjois-Karjalassa. Karhunpäässä on noin 300 asukasta. Se oli kirkonkylän jälkeen entisen Valtimon kunnan toiseksi suurin kylä. Kylä on Valtimon eteläisin. Asutus sijaitsee Valtimonjoen ja Karhujärven rannoilla. Pääkylä on "Kerma-Karhunpää". Karhunpää kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin Suomessa. Kylän maisema on sekoitus kulttuuri- ja luonnonympäristöä. Maiseman luovat eri elementit: samansuuntaiset vesireitit, viljelysmaat, maatilat eri-ikäisine rakennuksineen sekä vanha kiemurteleva maantie. Jo Elias Lönnrot kirjoitti matkapäiväkirjaansa 23.10.1839: " Kuljettiin Karhunpään kylän ohi, jonka seudut ovat kauneimpia maassa lampineen, lahtineen, niemineen, kannaksineen ja metsineen". Karhunpään kylän alavalle joenvarsimaisemalle tuo vaihtelua läheisen Ristivaaran seudun metsät ja jylhät, korkeat vaarat. Ristivaara on myös kylä, jossa on ollut oma koulukin. Ristivaaralla sijaitsee myös Karhunpään lakkautettu pysäkki Kontiomäen radalla. Kylällä järjestetään vuosittain veivinheiton MM-kisat.
Historia
muokkaaKarhunpään alueelta on tehty 27 löydöstä kivikautisia muinaisjäännöksiä[1]. Irtolöydösten määrä viitta melkoiseen asutukseen. Karhunpään Pitkäniemi on tulkittu kivikauden asuinpaikaksi. Kylä on saanut nimensä perinnetiedon mukaan seipäännenään laitetusta karhunkallosta. Kylä on ollut Haapajärven jälkeen Valtimon toiseksi vanhin asuinpaikka. Se mainitaan asiakirjoissa ensimmäisen kerran vuonna 1631 kolmitaloisena. Kylä kasvoi aikanaan 1600-luvulla Haapajärven ohikin, mutta kasvu taantui sitten. Asutusta on ollut jo 1600-luvulta saakka. Kylän kukoistusaikana 1950–1970-luvuilla se oli vireä kylä ja siellä oli mm. kaksi kauppaa, posti, koulu ja sinne rakennettiin maamiesseurantalo. Valtimonniemellä toimi Valtimon saha. Lisäksi kylällä oli urheilukenttä, jossa harrastettiin yleisurheilua, jalka-, pesä- ja lentopalloa.
Tapahtumat
muokkaaKansanmusiikkitapahtuma Neitivirtafolk järjestetään Laitalan Lomien pihapiirissä yksipäiväisenä tapahtumana heinäkuussa. Ensimmäisen kerran se järjestettiin vuonna 2006.
Lähteet
muokkaa- Lions Club Valtimo ry.: Valtimo: Kotiseututeos Karjalan ja Kainuun kauniista rajakunnasta. Lions Club Valtimo ry, 1994. ISBN 952-90-6060-2
Viitteet
muokkaa- ↑ http://fba.evvk.com/geo/kulttuuriymparisto/ (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
muokkaa- Karhunpään kylän sivut (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suomen ympäristöhallinto: Karhunpään maisema-alue
Yrityksiä / Matkailupalveluja
muokkaa- Karhunpään kuntoutumiskoti (Arkistoitu – Internet Archive)
- Puukangas Puusepät Oy (Arkistoitu – Internet Archive)
- Nevalan Talo (Arkistoitu – Internet Archive)
- Laitalan Lomat (Arkistoitu – Internet Archive)