Kalevala populaarikulttuurissa

Kalevala on vaikuttanut populaarikulttuurissa kirjallisuudessa, musiikissa ja sarjakuvissa.

Kirjallisuus muokkaa

Lastenkirjailija Mauri Kunnas laati Koirien Kalevalan 1992 (ilmestyi uudella tekniikalla 2004), jossa Kalevalan henkilöt olivat koiria.

Jari Tammen romaani Kalevan solki (Kuippana, 2002) perustuu alkuperäisiin kalevalarunoihin ja Kalevalaan. Se tulkitsee sekä Kalevalaa että Kalevala-tutkijoiden tulkintoja niin teoreettiselta kuin parodiselta pohjalta. Juonellisesti se on huolella fantasioitu rekonstruktio siitä, mitä todella tapahtui myyttisessä historiassamme Väinämöisen ja kumppaneiden aikaan.[1]

J. R. R. Tolkien on käyttänyt tuotannossaan Kalevalan aineksia, kuten Seppo Ilmarisen tarinan piirteitä Silmarillionissa esiintyvässä Fëanorin, Aulen, Melkorin, Sauronin, Eregionin, Paatsaalan haltia-seppien ja kääpiöiden seppien hahmoissa (Ereborin vuori ja Morian kaivokset) ja tarinassa. Mainittujen hahmojen välille on löydettävissä intertekstuaalisia yhteyksiä. Myös Túrinin hahmon Kalevala-vaikutteita on opinnäytetyötasoisessa tutkimuksessa todettu.[2][3]

Musiikki muokkaa

Suomalaisessa populaarimusiikissa Kalevala oli aiheena hyvin harvinainen 1970-luvulle saakka. Populaarikulttuurissa sitä pidettiin 1960-luvulla jopa hävettävänä osana suomalaista tuohivirsukulttuuria. Populaarimusiikkiin Kalevala-aiheet tulivatkin parodian kautta: Progressiivisen rockin yhtye Wigwamin kappale ”Häätö” (1970) oli parodinen mutta samalla myös kunnianosoitus kalevalaiselle perinteelle. Karelia-yhtye puolestaan yhdisti kalevalaista perinnettä ja beatmusiikkia.[4]

Kansanmusiikkiharrastus alkoi 1970-luvulla synnyttää folkmusiikkia, joka haki innoitustaan Kalevalasta. Rockmuusikotkin alkoivat käyttää 1980-luvulla kalevalaisia aiheita. SIG:n kappaleessa ”Tuonela” (1985) oli kalevalaismelodiikkaa, Albert Järvinen levytti 1991 kappaleen ”Rise of the Kantele” ja esimerkiksi CMX on myöntänyt hakeneensa inspiraatiota Kalevalasta.[4]

Suomessa Kalevala-aiheet ovat siirtyneet erityisesti metallimusiikkiin, joka hakee usein innoitusta erilaisista mytologioista.[5] Tunnetuin kalevalais-vaikutteinen yhtye on Amorphis, joka on usealla albumillaan ottanut kappaleiden teemoja ja sanoituksia Kalevalasta ja Kantelettaresta.[6] Kalevalaisia sävyjä on kuitenkin myös monissa muissa suomalaisissa metalliyhtyeissä. Tematiikkaa ovat käyttäneet muun muassa Ensiferum, Insomnium, Finntroll ja Ajattara.[7]

Sarjakuva muokkaa

 
Kristian Huitulan sarjakuva-Kalevala (kansikuva, osa 1/2). Kalevalan kaikki 50 runoa kuvitettuna versiona.
 
Kansi Don Rosan kokoelmaan Sammon salaisuus, 1999.

Vuonna 1999 Don Rosa teki Sammon etsinnästä sarjakuvatarinan Sammon salaisuus (engl. The Quest for Kalevala), jonka päähenkilönä esiintyy Roope Ankka.

Kristian Huitulan piirtämä sarjakuvakirja Kalevala julkaistiin Suomessa kaksiosaisena vuonna 2000, ja sarjakuvasovitus sisältää kaikki Kalevalan 50 runoa alkuperäisellä runomitalla. Huitulan sarjakuva-Kalevala julkaistiin myös Venäjällä 2003 ja englanninkielisenä painoksena The Kalevala Graphic Novel vuonna 2005.[8]

Sami Makkosen tekemä toinen sarjakuvasovitus ilmestyi vuonna 2019.[9]

Petri Hiltunen on piirtänyt sanomalehtisarjakuvaa Väinämöisen paluu.

Elokuva ja televisio muokkaa

Ensimmäinen varsinainen Kalevala-filmatisointi oli suomalais-neuvostoliittolainen yhteistyöelokuva Sampo. Tuotantoprosessi käynnistyi 1956 neuvostoliittolaisten Moskovassa järjestetyn suomalaisen elokuvan viikkojen yhteydessä tekemästä aloitteesta.[10] Sammon tuotanto venyi kahden ja puolen vuoden mittaiseksi. Suomen ensi-iltansa se sai lokakuussa 1959. Neuvostoliitossa se kiersi teatterissa tuhannen kopion voimin, ja Yhdysvalloissa sitä esitettiin nimellä The Day the Earth Froze. Kovasta panostuksesta ja etukäteiskohusta huolimatta elokuvan suosio jäi laimeaksi.[11]

Sammon jälkeen Kalevala ei juurikaan ole houkutellut elokuvantekijöitä. Animaatiotuotannot ovat hakeneet 1970-luvulta lähtien innoitusta teoksesta. Tunnetuimpia animaatioversioita ovat Reino Niinirannan Kalevala (1975) ja Riitta Nelimarkan ja Jaakko Seeckin kuusiosainen Sammon tarina (1971–1974).[12] Myös 1990-luvulla esitetyssä animaatiosarjassa Taruja Pohjolan jumalista osassa jaksoista esitettiin Kalevalan tarinoita.[13] Vasta 2000-luvulla heräsi uudestaan ajatuksia Kalevalan filmatisoinnista. Antti-Jussi Annilan monikansallinen elokuva Jadesoturi (2006) yhdistelee kalevalaista kansantarustoa ja kiinalaista kung fu -perinnettä.[14]

Paavo Haavikon TV-sarjanakin tunnettu teos Rauta-aika perustui löyhästi Kalevalaan.[15] kuten teki myös Jari Halosen Kalevala – Väinämöisen uusi laulu vuodelta 2015.[16]

Muualla muokkaa

Suomen ainoa Kalevalakylä sijaitsee Kuhmossa.[17]

Kalevalan innoittamia yhtyeitä muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Immonen, Kari & Kallioniemi, Kari & Kärki, Kimi & Laine, Kimmo & Salmi, Hannu: Kalevalasta populaarikulttuuriin. Teoksessa Kalevalan kulttuurihistoria. Toimittaneet Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-007-3.

Viitteet muokkaa

  1. Nykyproosaa ja -fantasiaa Kalevalan kulttuurihistoriaa. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 18.12.2015.
  2. Salmi, Lilja: Tolkien's Land of Heroes : Fëanor, a tragic hero of Middle-Earth in comparison to Seppo Ilmarinen from the Kalevala. kandidaatintutkielma, Jyväskylän yliopisto, englannin kieli. L. Salmi, 2013. Teoksen verkkoversio (viitattu 26.4.2021). (englanniksi)
  3. Hassinen, Riitta: Kalevala-vaikutteet J. R. R. Tolkienin tarinassa Turin Turambar. pro gradu -tutkielma, Jyväskylän yliopisto, kirjallisuuden laitos. R. Hassinen, 1988.
  4. a b Immonen et al., s. 486–487.
  5. Immonen ym., s. 490.
  6. Immonen ym., s. 492.
  7. Immonen ym., s. 493.
  8. The Kalevala Graphic Novel Art of Huitula. Viitattu 18.12.2015. (englanniksi)
  9. Mankkinen, Jussi: Verta, irtopäitä, hirviöitä ja pikimustaa pahuutta: Tällaista Kalevalaa ei Suomessa ole aiemmin nähty YLE Uutiset. 6.4.2019. YLE. Arkistoitu 5.6.2020. Viitattu 22.6.2020.
  10. Immonen et al., s. 469.
  11. Sampo (1959) Elonet. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 15.11.2016.
  12. Immonen et al., s. 471.
  13. Taruja Pohjolan jumalista www.mattijamiisu.fi. Arkistoitu 11.11.2020. Viitattu 29.6.2020.
  14. Immonen et al., s. 472.
  15. Kalevala taiteessa – Elävissä kuvissa Kalevalan kulttuurihistoria. Arkistoitu 22.12.2015. Viitattu 18.12.2015.
  16. Kotikatsomo: Kalevala – Väinämöisen uusi laulu yle.fi. 29.1.2015. YLE. Viitattu 22.6.2020.
  17. Kuhmo haluaa Kalevalakylän omistukseensa Yle. 2014. Viitattu 18.12.2015.