Kai Korte
Kai Valter Korte (23. lokakuuta 1922 Hämeenlinna – 10. joulukuuta 1992 Helsinki) oli suomalainen oikeuskanslerina vuonna 1986 eläkkeelle jäänyt virkamies, joka toimi myös oikeusministeriön kansliapäällikkönä ja lainvalmisteluosaston päällikkönä. Korte työskenteli Rautatiehallituksessa 1947–1951 ja Suomen Lakimiesliiton asiamiehenä vuosina 1951–1955.
| Kai Korte | |
|---|---|
 |
|
| Oikeuskansleri | |
|
1982–1986
|
|
| Edeltäjä | Risto Leskinen |
| Seuraaja | Jorma S. Aalto |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 23. lokakuuta 1922 Hämeenlinna |
| Kuollut | 10. joulukuuta 1992 (70 vuotta) Helsinki |
Kortteen puoliso oli vuodesta 1950 taidehistorioitsija, professori Salme Sarajas-Korte. Lakitieteen lisensiaatin tutkinnon Korte suoritti vuonna 1961. Varatuomarin arvo hänelle oli myönnetty vuonna 1950[1].
Korte suoritti Reserviupseerikoulun välirauhan aikana ja osallistui jatkosotaan 3. prikaatin riveissä Maaselän kannaksella, Sallassa ja kesäkuussa 1944 Karjalankannaksella. Hän haavoittui Talin–Ihantalan taistelussa.[2] Sotien jälkeen hän yleni reservissä kapteeniksi.[3]
Korte harrasti opiskeluaikoinaan lausuntaa ja voitti vuonna 1947 akateemisen näyttelijämestaruuden. Voiton jälkeen Wilho Ilmari tarjosi hänelle kiinnitystä Suomen Kansallisteatteriin, josta Korte kuitenkin kieltäytyi. Tästä huolimatta Korte sanoi lausunta- ja teatteriharrastuksesta olleen paljon hyötyä myöhemmässä elämässä.[4]
Urallaan oikeusministeriössä Korte toimi nuorempana hallitussihteerinä 1956–1958, vanhempana hallitussihteerinä 1955–1956 (vt.) ja 1958–1960, hallitusneuvoksena 1960–1974, lainvalmisteluosaston päällikkönä 1964–1971 ja kansliapäällikkönä 1971–1982. Vuosina 1955–1956 hän työskenteli sihteerinä professori Veli Merikosken johtamassa komiteassa, jonka tehtävänä oli valmistella Neuvostoliiton Suomelle palauttamaa Porkkalan vuokra-aluetta koskevaa lainsäädäntöä.
Korte nimitettiin oikeuskansleriksi vuonna 1982. Oikeuskanslerin virassa Korte piti korkeaa profiilia ja hänet tunnettiin tarmokkaana ja värikkäänä: hän ei hyväksynyt ensinkään ns. hyväveli -käytäntöä vaan rikoksiin syyllistyneet korkeatkin virkamiehet tuomittiin tiukasti lain kirjaimen mukaan ja jos suinkin mahdollista, liukuvan rangaistusasteikon yläpäätä käyttäen. Tästä syntyi sanonta: "kurittaa kuin Kai Korte rötösherroja"[5].
Erityisen näkyväksi Kortteen rooli tuli ns. Helsingin metrojupakan ja Noppa-jutun yhteydessälähde?. Kun Korte puolusti julkisuudessa syyttäjien jyrkkiä toimia, hänen välinsä presidentti Mauno Koiviston kanssa kiristyivät. Koivisto harkitsi jopa Kortteen asettamista syytteeseen virkatehtävien vakavasta laiminlyönnistä.[6] Vuonna 1986 Korte jäi eläkkeelle. Eläkkeellä ollessaan hän kirjoitti muutamien vuosien ajan kolumneja Aamulehteen. Hän julkaisi muistelmateoksen Ministerit tulivat ja menivät vuonna 1992.
Vuonna 1973 presidentti Urho Kekkonen kutsui Kortteen erityisavustajakseen Zavidovo-jutun selvittelyyn. Virkauransa ohella Korte toimi Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajana vuodet 1975−1978. Lisäksi hän oli muun muassa Helsingin teatterisäätiön hallituksen, Suomen säästöpankkiliiton hallituksen, Tieteellisen kirjallisuuden käännöslautakunnan ja Rauma-Repolan hallintoneuvoston puheenjohtaja.[7]
Viimeisen kerran Korte kohahdutti julkisuutta Helsingin Sanomille antamallaan haastattelulla, jossa hän käsitteli muun muassa välirikkoaan presidentti Mauno Koiviston kanssa. Korte määräsi haastattelun julkaistavaksi vasta hänen kuolemansa jälkeen, ja se ilmestyi 13. joulukuuta 1992. Koivisto ei julkisuudessa kommentoinut haastattelua, mutta hän lähetti HS:n toimitukselle kiukkuisen vastineen.[8]
Julkaisut muokkaa
- Korte, Kai: Ministerit tulivat ja menivät. Gummerus, 1992. ISBN 951-20-4046-8.
Lähteet muokkaa
- ↑ Kansallisbiografia Korte, Kai (1922.1992)
- ↑ Kai Korte: Ministerit tulivat ja menivät, s. 323.
- ↑ Kai Korte: Ministerit tulivat ja menivät, kansipaperin etutaite.
- ↑ Kai Korte: Ministerit tulivat ja menivät, s. 329.
- ↑ VENE 3/87, s. 89
- ↑ Esko Rekola: Viran puolesta, s. 316. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1998.
- ↑ Kai Korte: Ministerit tulivat ja menivät, kansipaperin takataite.
- ↑ Rekola 1998, s. 317.
| Edeltäjä: Risto Leskinen |
Oikeuskansleri 1982–1986 |
Seuraaja: Jorma S. Aalto |