3. prikaati (jatkosota)

3. prikaati (sininen prikaati) oli toiminnassa syksystä 1941 syksyyn 1944. Se oli alun perin nimellä JR 3 (Jalkaväkirykmentti 3) osallistunut 12.D:n (12. jalkaväkidivisioona) kantarykmenttinä hyökkäykseen Moskovan rauhan rajalta vanhalle rajalle Kannaksen Rajajoelle. Kun 12.D syksyllä 1941 lakkautettiin, sen JR 3:a täydentäen muodostettiin 3.Pr.

3. prikaati
Toiminnassa syksy 1941 - syksy 1944
Valtio  Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit jalkaväki
Koko prikaati
Komentajat
Tunnettuja komentajia Kai Savonjousi, Lauri Haanterä

Prikaatin esikunta muodostettiin JR 3:n esikunnasta ja rykmentin pataljoonat muodostivat prikaatin 1-3 pataljoonat. Samalla pataljoonat nuorennettiin, vaikka varusmiespohjaisena tämä tarkoitti lähinnä vain täydennyksenä tulleiden vanhempien siirtämistä kotiutettaviin joukkoihin. Neljäs pataljoona muodostettiin nuorennetusta entisestä niin sanotusta Vallilan pataljoonasta, I/JR 47:stä, joka oli aikanaan perustettu Helsingissä.

Prikaatin erillisyksiköt saatiin JR 3:n ja 12.D:n entisistä Kannaksella toimineista vastaavista komppanioista. Prikaatin tykistön muodostivat nuorennetut Kev.Psto 23 (kevyt patteristo 23), joka oli entinen I/KTR 7 (kenttätykistörykmentti 7) ja Rask.Psto 33 (raskas patteristo), entiseltä nimeltään Rask.Psto 23. Tykistökomentajana toimi ensin everstiluutnantti L. Vahe, myöhemmin everstiluutnantti A. Ilva. Prikaatin komentajana toimi Karjalan kannaksen vaiheessa ensin eversti Kai Savonjousi. Seuraavana komentajana oli everstiluutnantti Lauri Haanterä.

TaistelutMuokkaa

Asemasodan aikana prikaati osallistui 1942 ankariin talvitaisteluihin Maaselän Krivin alueella. Maaliskuussa 1944 se siirrettiin Maaselän alueelta Sallaan, jossa se toimi saksalaisjoukkojen reservinä. Prikaati sai 10.6.1944 käskyn siirtyä Kannakselle. Prikaatin osia jouduttiin alussa käyttämään hajallaan ”reikien” tukkimiseksi.18.6.1944 prikaati hälytettiin miehittämään Summan puolustusasema, talvisodan maineikas Mannerheim-linja. Asema oli kuitenkin talvisodan räjäytysten jäljiltä surkeassa kunnossa ja varustamaton. Summan asemassa 3. prikaati vastaanotti omat joukot, suoritti torjuntataistelun asemansa säilyttäen sekä valmistautui itse irtautumaan. Vaihto vastaanottavan JR 25:n kanssa suoritettiin onnistuneesti. Prikaati ryhmittyi 19.6. alkaen puolustukseen Viipurin pohjoispuoliselle linjalle. Ensimmäiset viholliskosketukset saatiin 20.6. panssareiden ajaessa puolustusaseman etumaastoon. Prikaatin alueella taisteltiin parin päivän ajan kiivaasti.

Kun alkoi näyttää siltä, ettei asemia ollut enää mielekästä yrittää pitää, IV AK:n (IV armeijakunta) johto antoi käskyn vetää joukot puolustukseen taaemmalle Härkävuoren – Suokkaanjärven linjalle. Joukot vetäytyivät yöllä 22.-23.6. sumun turvin vihollisen seuraamatta. Uusi lohko oli kapeampi, noin neljän kilometrin levyinen, mutta lähes varustamaton. Neuvostojoukot aloittivat 25.6. kello 06.30 prikaatin lohkolla erittäin kiivaan tulivalmistelun, joka ulottui aina Saimaan kanavalle saakka. Noin kello 08.00 alkanut hyökkäys johti kiivaitten taisteluiden jälkeen siihen, että prikaati ryhmittyi kiireesti puolustukseen Ventelän kannakselle Isoniityn pohjoispään tasalle. Prikaatin tehtäväksi tulisi seuraavien päivien aikana Talin – Portinhoikan – Ihantalan alueella kamppailevien IV AK:n joukkojen oikean sivustan suojaaminen. Portinhoikan tienristeyksestä länteen ja pohjoiseen jatkaneiden neuvostojoukkojen pysäyttämiseksi suoritettiin useita vastahyökkäyksiä. Prikaati torjui omassa asemassaan kaikki vihollishyökkäykset.[1]

LähteetMuokkaa

  1. Nissinen Antti: Prikaatien käyttö kesän 1944 taisteluissa 2007. Maanpuolustuskorkeakoulu. Viitattu 2020.

Aiheesta muuallaMuokkaa

KirjallisuuttaMuokkaa

  • Sininen prikaati 1941-44. Sinisen prikaatin muistosäätiö, 1969.
Tämä sotaan tai sodankäyntiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.