Rauma-Repola

suomalainen pörssiyhtiö

Rauma-Repola Oy oli suomalainen metsä-, metalli- ja telakkateollisuutta harjoittanut pörssiyhtiö, joka sulautettiin vuonna 1990 Yhtyneet Paperitehtaat Oy:n kanssa Repola Oy:ksi. Rauma Oyj peri metalli- ja koneteollisuustoiminnan.

M/T Aleysk (IMO 8129618) valmistui Rauma-Repolan Savonlinnan telakalta vuonna 1984.
M/S Kapitan Voolens (IMO 8016677) rakennettiin Rauma-Repolan Uudenkaupungin telakalla vuonna 1981.

HistoriaMuokkaa

Rauma-Repola perustettiin vuonna 1952 sulauttamalla keskenään Rauma-Raahe Osakeyhtiö, Repola-Viipuri Oy ja Lahti Oy.[1] Kaikki kolme yhtiötä kuuluivat kansallispankkilaiseen teollisuusryhmään. Taustana fuusiolle oli uusi pankkilaki, jonka mukaan pankkilaitos ei saanut omistaa teollisuutta, tavarakauppa tai merenkulkua harjoittavien osakeyhtiöiden osakkeita enempää kuin enintään 20% yhtiön koko osakekannasta.

Sulautumisessa syntyneen yhtiön pääpaino oli metsäteollisuudessa; lähinnä sahateollisuudessa ja sellun valmistuksessa. Yhtiö valmisti myös puuhioketta Martinniemen puuhiomossa. Sahalaitokset olivat:

Näiden toimialojen lisäksi yhtiöllä oli konepaja Raumalla sekä telakat Raumalla, Loviisan Valkossa ja Savonlinnan Pääskynniemessä, sekä Inkilänniemessä.

Vuonna 1970 Rauma-Repola hankki Tampereella toimivan konepajayhtiön Lokomo Oy:n osakekannan. Lokomon tuotevalikoimaan kuuluivat tuohon aikaan mm. kaivinkoneet, murskaimet, tiehöylät, nosturit ja metsäkoneet. Vetureiden valmistuksen Lokomo oli jo lopettanut. [2]

1972 Rauma-Repola aloitti öljynporauslauttojen valmistuksen Mäntyluodon telakalla.

1984 Rauma-Repolan metsäkoneryhmä osti ruotsalaisen Kockumsin metsäkonetoiminnot.

Vuonna 1982 Rauma-Repola hankki myös venttiileitä valmistavan suomalaisen Neles Oy:n.[3] Kuusi vuotta myöhemmin 1988 yhtiö osti yhdysvaltalaisen Jamesbury Inc:in jayhtiöt yhdistettiin Neles-Jamesburyksi.

1983 Perustettiin tytäryhtiö Rauma-Repola Oceanics, joka tunnettiin valmistamistaan Mir sukellusveneistä.

1987 Rauma-Repola osti metsä- ja metalliteollisuutta harjoittaneen W. Rosenlew Oy:n ja sulautti sen itseensä samana vuonna.

1988 Rauma-Repola lopetti Joensuussa Penttilän sahan toiminnan.

1989 Rauma-Repola osti 100 % Timberjackin, Koehringin ja Peerlessin metsäkoneiden valmistuksen.

LähteetMuokkaa

  • Könönen, Terho A. (1981) Martinniemen saha 75 vuotta. Pohjois-Karjalan kirjapaino. Joensuu.
  • Mika Törmä: Lokomo: 100 vuotta konepaja- ja terästeollisuutta. Metso Minerals Oy, 2015. ISBN 978-952-93-5457-3.

ViitteetMuokkaa

  1. Rauma-Repola Oy Osakekirja.fi. Viitattu 1.12.2020.
  2. Törmä, 2015. s. 128
  3. Törmä, 2015. s. 155.