Käkisalmen läänin vaakuna

Käkisalmen läänin vaakuna oli vuosina 15801721 Ruotsin hallintoalueena olleen Käkisalmen läänin heraldinen tunnus. Vaakunan pääelementtinä esiintyi sen useista muunnelmista huolimatta kolmitorninen linnanmuuri ja kaksi palavaa kranaattia.

K. A. Bomanssonin mukaelma Käkisalmen läänin vaakunasta vuodelta 1889.

Vaakunan historiaa muokkaa

Vanhastaan Novgorodin tasavaltaan ja myöhemmin Venäjään kuulunut Laatokan länsipuolelta nykyiseen Pohjois-Karjalan maakuntaan ulottunut alue tuli ensimmäisen kerran Ruotsin vallan alle vuonna 1580 pitkänä vihana tunnetun sodan aikana. Ruotsi muodosti miehittämästään alueesta Käkisalmen herttuakunnan, valloituksista ylpeän Ruotsin kuningas Juhana III:n ottaessa itselleen Suomen, Käkisalmen ja Inkerinmaan suuriruhtinaan arvonimen. Käkisalmen herttuakunnan vaakunaksi tuli "valkoinen palava linna, jossa kolme pyörötornia ja niiden välissä kaksi muuria, alapuolella virta ja yläpuolella kaksi palavaa kranaattia sinisessä kentässä." Vaakunan palava linna ja kranaatit kuvasivat Käkisalmen linnan valloitusta, jossa ruotsalaisjoukkoja komentanut Pontus De la Gardie "ampui kaupungin tuleen hehkuvilla luodeilla." Herttakunnan vaakunalippua kannettiin muiden Ruotsin maakuntien tapaan Juhana III:n hautajaisissa vuonna 1594.[1][2]

Ruotsi joutui luovuttamaan miehittämänsä herttuakunnan takaisin Venäjälle Täyssinän rauhassa vuonna 1595, jolloin herttuakunnan vaakunakin jäi pois käytöstä. Ruotsi kuitenkin miehitti alueen uudestaan vuonna 1611 ja sai sen lopullisesti hallintaansa Stolbovan rauhassa vuonna 1617, jolloin aiempi vaakunakin palasi uudelleen käyttöön. Uudelleen vallotuksen jälkeen Käkisalmen lääni katsottiin kuitenkin nyt herttuakunnan sijaan kreivikunnaksi, jolloin myös vaakunan päällä käytetty kruunu vaihtui krevillisestä herttualliseksi. Samoihin aikoihin vaakunasta alettiin käyttämään mallia, jossa sen linnaa ei enää kuvattu palavana.[2]

Ruotsi menetti Käkisalmen läänin eteläosat Venäjälle Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 ja läänin jäljelle jääneet osat liitettiin Savonlinnan ja Kymenkartanon lääniin. Tällöin myös läänin vaakuna menetti merkityksensä, vaikkakin sitä käytettiin yhä satunnaisesti osana alueen kihlakuntien sinettejä. Muun muassa Käkisalmen kaupunki käytti sinetissään läänin vaakunan kolmitornista linnaa vuoteen 1729 saakka. Ruotsalaisvalloitukseen viitanneen aiheen ei kuitenkaan katsottu olevan enää sovelias, jonka takia kaupungille suunniteltiin uusi vaakuna, jossa kaksitornisen linnanportin yläpuolella kuvattiin Käkisalmen linnan vuonna 1710 Venäjälle vallanneen Pietari Suuren monogrammi. Käkisalmen kaupunki otti kuitenkin käyttöönsä alun perin Karjalan maakunnalle suunnitellun vaakunan, jolloin suunniteltu porttivaakuna vahvistettiin Turun rauhassa Venäjään liitetyn Savonlinnan kaupungin vaakunaksi vuonna 1788.

Suomen tultua osaksi Venäjää vuonna 1809 ja niin sanotun Vanhan ja Uuden Suomen yhdistyttyä vuonna 1812, alettiin entistä Käkisalmen lääniä satunnaisesti pitämään muusta Karjalasta erillisenä maakuntana. Käkisalmen läänin vaakuna esiintyy maakuntavaakunoiden joukossa muun muassa K. A. Bomanssonin vuoden 1889 teoksessa Finlands stats- och landskapsvapen ja vuonna 1894 valmistuneessa keisari Aleksanteri II:n muistomerkin jalustassa Helsingin Senaatintorilla.[1]

Käkisalmen läänin vaakuna katosi lopullisesti käytöstä Suomen maakuntajaon vakiintuessa 1900-luvun alussa ja Suomen menetettyä vanhan läänin ydinalueet Neuvostoliitolle toisessa maailmansodassa. Vaikkakin nykyinen Pohjois-Karjalan maakunta kattaa Käkisalmen läänin pohjoisimmat alueet, ei läänin vaakunaa ole koskaan mielletty Pohjois-Karjalan vaakunaksi.[2]

Galleria muokkaa

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  • Jussi Iltanen: Suomen kuntavaakunat, s. 197. Karttakeskus, 2013.
  • A.W. Rancken, Kauko Pirinen: Suomen vaakunat ja kaupunginsinetit, s. 65-66. Werner Södeström oy, 1949.
  • Käkisalmen läänin vaakuna Europeana Heraldica. Kansallisarkito. Viitattu 29.05.2021.

Viitteet muokkaa

  1. a b Jussi Iltanen: Suomen kuntavaakunat, s. 197. Karttakeskus, 2013.
  2. a b c A.W. Rancken, Kauko Pirinen: Suomen vaakuant ja kaupunginsinetit, s. 65-66. Werner Söderström oy, 1949.