Avaa päävalikko

Japanin jääkiekkomaajoukkue edustaa Japania kansainvälisissä jääkiekkoturnauksissa. Joukkueen sijoitus IIHF:n vuoden 2018 jääkiekon maailmanrankingissa on 23.[2] Japani pelasi korkeimman tason MM-kisoissa vuosina 19982004 IIHF:n Kaukoidän kiintiöpaikan turvin; jääkiekkoliitto järjesti joka vuosi erillisen Kaukoidän karsinnan promotoidakseen lajia Aasiassa. Karsinnan voittajalla oli taattu paikka MM-kisoissa, ja koska Japani joutui joka kerta putoamissarjaan, sarjasta putosivat aina kaksi huonointa, pois lukien Japani. Kokeilu ei osoittautunut menestykseksi, ja Kaukoidän karsinta lakkautettiin 2005. Japani hävisi MM-kisat jokaisena kiintiöpaikkavuonna; joukkue onnistui sijoittumaan viimeisenä vuotenaan toiseksi viimeiseksi putoamissarjassa kahden tasapelin turvin, mutta putosi silti välittömästi 1. divisioonaan, jossa maa pelaa nykyäänkin.milloin?

Japani
Japanin jääkiekkomaajoukkueen logo.svg
Liitto Japanin jääkiekkoliitto
Valmentaja Japani Yuji Iwamoto
Eniten otteluita Go Tanaka (98)
Eniten pisteitä Norio Suzuki (85)
IIHF-ranking 23 (27.5.2019) [1]
Ensimmäinen ottelu

 Tšekkoslovakia 12–2 Japani 
(Davos, Sveitsi 24. tammikuuta 1930)

Suurin voitto

 Japani 44–1 Kuwait 
(Gangneung, Etelä-Korea 30. tammikuuta 1999)

Suurin tappio

 Tšekkoslovakia 25–1 Japani 
(Moskova, Neuvostoliitto 4. maaliskuuta 1957)

Kokoonpano vuoden 2015 MM-kisoistaMuokkaa

Maalivahdit
# Pelaaja Kätisyys Pituus Paino Syntymäpäivä Joukkue
30 Yuta Narisawa L 180 cm 71 kg 14.4.1987   Oji Eagles
29 Yutaka Fukufuji L 185 cm 83 kg 17.9.1982   Nikko Ice Bucks
1 Michikazu Hata L 186 cm 77 kg 17.9.1990   Tohoku Free Blades
Puolustajat
# Pelaaja Kätisyys Pituus Paino Synytmäpäivä Joukkue
3 Kazumasa Sasaki L 170 cm 74 kg 12.11.1989   Oji Eagles
4 Aaron Keller R 182 cm 82 kg 1.3.1975   Oji Eagles
6 Denis Akimoto L 180 cm 90 kg 20.8.1990   Nippon Paper Cranes
13 Shun Sakata R 181 cm 84 kg 13.6.1987   Nippon Paper Cranes
20 Takafumi Yamashita R 177 cm 86 kg 11.11.1987   Oji Eagles
7 Ryo Hashimoto L 177 cm 76 kg 23.10.1992   Oji Eagles
22 Shinya Yanadori L 177 cm 77 kg 15.12.1986   Nippon Paper Cranes
Hyökkääjät
# Pelaaja Kätisyys Pituus Paino Syntymäpäivä Joukkue
8 Yuto Osawa R 178 cm 79 kg 3.10.1993 Oji Eagles
10 Takuma Kawai L 176 cm 77 kg 10.8.1988   Tohoku Free Blades
24 Kenta Takagi L 175 cm 79 kg 14.12.1993   Nippon Paper Cranes
15 Kohei Mitamura R 179 cm 79 kg 19.2.1992   Oji Eagles
14 Go Tanaka L 173 cm 73 kg 6.10.1983   Tohoku Free Blades
25 Seiji Takahashi R 173 cm 78 kg 22.5.1988   Oji Eagles
16 Daisuke Obara L 176 cm 82 kg 4.6.1981   Nippon Paper Cranes
21 Shuhei Kuji R 171 cm 77 kg 27.4.1987   Oji Eagles
9 Hiroshi Sato L 182 cm 98 kg 18.2.1983 Nippon Paper Cranes
11 Masahito Nishiwaki L 178 cm 77 kg 6.10.1982   Nippon Paper Cranes
27 Hiroki Ueno L 178 cm 80 kg 8.4.1986   Nikko Ice Bucks
19 Takeshi Saito L 176 cm 80 kg 8.3.1981   Oji Eagles
28 Takuro Yamashita R 183 cm 81 kg 22.5.1988   Tohoku Free Blades

SijoituksetMuokkaa

OlympialaisissaMuokkaa

MM-KisoissaMuokkaa

  • 1930 – jaettu 6.
  • 1957 – 8.
  • 1962 – 9. (B-sarjan voitto)
  • 1967 – 17. (C-sarjan voitto)
  • 1969 – 15. (C-sarjan voitto)
  • 1970 – 11. (B-sarjan 5.)
  • 1971 – 12. (B-sarjan 6.)
  • 1972 – 11. (B-sarjan 5.)
  • 1973 – 12. (B-sarjan 6.)
  • 1974 – 10. (B-sarjan 4.)
  • 1975 – 12. (B-sarjan 6.)
  • 1976 – 10. (B-sarjan 2.)
  • 1977 – 11. (B-sarjan 3.)
  • 1978 – 10. (B-sarjan 2.)
  • 1979 – 14. (B-sarjan 6.)
  • 1981 – 16. (B-sarjan 8.); putosi C-sarjaan
  • 1999 – 16.
  • 2000 – 16.
  • 2001 – 16.
  • 2002 – 16.
  • 2003 – 16.
  • 2004 – 15.; putosi 1. divisioonaan
  • 2005 – 1. divisioona, ryhmä A; 4.
  • 2006 – 1. divisioona, ryhmä A; 3.
  • 2007 – 1. divisioona, ryhmä B; 3.
  • 2008 – 1. divisioona, ryhmä B; 3.
  • 2009 – 1. divisioona, ryhmä A; 3.
  • 2010 – 1. divisioona, ryhmä A; 3.
  • 2011 – ei pelannut
  • 2012 – 1. divisioona, ryhmä A; 4.
  • 2013 – 1. divisioona, ryhmä A; 4.
  • 2014 – 1. divisioona, ryhmä A; 3.
  • 2015 – 1. divisioona, ryhmä A; 4.
  • 2016 – 1. divisioona, ryhmä A; 6.
  • 2017 – 1. divisioona, ryhmä B; 2.
  • 2018 – 1. divisioona, ryhmä B; 2.

IIHF:n maailmanrankingMuokkaa

KokoonpanojaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. Canada leads World Ranking 26.5.2019. IIHF. Viitattu 27.5.2019. (englanniksi)
  2. a b IIHF: 2018 Ranking (May) www.iihf.com. Viitattu 21.5.2018. (englanniksi)
  3. IIHF: 2017 Ranking www.iihf.com. Viitattu 22.4.2018. (englanniksi)

Aiheesta muuallaMuokkaa

Tämä urheiluun liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.