Jacques Plante
Joseph Jacques Omer "Jake the Snake" Plante (17. tammikuuta 1929 Notre-Dame-du-Mont-Carmel, Québec, Kanada – 27. helmikuuta 1986 Sierre, Sveitsi) oli kanadanranskalainen jääkiekkomaalivahti.[1][2]
| Stanley Cup | ||
|---|---|---|
|
Montréal Canadiens | 1953 |
|
|
Montréal Canadiens | 1956 |
|
|
Montréal Canadiens | 1957 |
|
|
Montréal Canadiens | 1958 |
|
|
Montréal Canadiens | 1959 |
|
|
Montréal Canadiens | 1960 |
UraMuokkaa
PelaajauraMuokkaa
Plante pelasi ammattilaisena NHL-seura Montreal Canadiensissa vuosina 1952–1963 ja voitti Stanley Cupin mestaruuden kuudesti. Plante palkittiin myös kauden parhaana maalivahtina kuusi kertaa, ja hänet valittiin kertaalleen myös arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Menestyksestä huolimatta Plante tuli huonosti toimeen päävalmentaja Toe Blaken kanssa, ja Blake ilmoitti vuonna 1963 oman jatkamisensa ehdoksi, että seura hankkiutuisi eroon Plantesta. Plante siirtyi New York Rangersiin, jossa hän pelasi kaksi kautta, kunnes lopetti pelaajauransa polvivamman myötä. Canadiensin junioriseuran valmentaja Scotty Bowman suostutteli Planten kuitenkin vielä yhteen näytösotteluun kiertueella ollutta Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkuetta vastaan. Neuvostoliitto oli ollut aiemmissa otteluissaan voittamaton, ja myös Kanadan maajoukkue oli hävinnyt sille jo kahdesti. Junior Canadiensin 36-vuotias Plante auttoi joukkuettaan voittamaan Neuvostoliiton maalein 2–1.
NHL:n laajentuessa vuonna 1967 uuden Oakland Seals -seuran valmentajaksi nimitetty Planten entinen joukkuetoveri Bert Olmstead suostutteli tämän avukseen joukkueen ensimmäisen harjoitusleirin ajaksi. Plante päätyi myös pelaamaan yhdessä harjoitusottelussa, mikä käynnisti huhut hänen paluustaan. Seuraavan kesän Intraleague Draft -varaustilaisuudessa laajennusjoukkue St. Louis Blues hankkikin 39-vuotiaan Planten pelaajaoikeudet ja tarjosi tälle sopimusta. Plante hyväksyi tarjouksen ja jakoi torjuntavastuun vain hieman nuoremman maalivahtilegenda Glenn Hallin kanssa. Veteraanit veivät Bluesin aina Stanley Cupin loppuotteluihin asti, joissa Canadiens oli kuitenkin vahvempi. He jakoivat keskenään myös sarjaan parhaan maalivahdin palkinnon Vezina Trophyn. Plante palkittiin täten ennätyksellisesti jo seitsemännen kerran. Kahden St. Louisissa vietetyn kauden jälkeen Plante jatkoi NHL-uraansa Toronto Maple Leafsin joukkueessa parantaen myös kauden torjuntaprosentillaan (94,4 %) jo ennestään omissa nimissään ollutta sarjan ennätystä. Torontossa Plante jatkoi vuoteen 1973 asti kunnes hänet kaupattiin Boston Bruinsiin, jossa hän pelasi NHL-uransa viimeiset ottelut.
Menestyksensä ja pitkän uransa lisäksi Plante muistetaan erityisesti siitä, että hän oli ensimmäinen maalivahti NHL:ssä, joka käytti säännöllisesti maskia saatuaan kasvovamman vuonna 1959. Jo ennen vammaa Plante oli pitkään pyytänyt lupaa maskin käyttämiseen, mutta Canadiensin valmentaja Toe Blake ei tähän aluksi halunnut suostua peläten maskin peittävän maalivahdin näkökenttää. Canadiens voitti 18 ottelua peräkkäin Planten palattua maalinsuulle aiemmin vain harjoituksissa käyttämänsä maski päässään. Voittoputki sai valmentaja Blaken heltymään, tosin vasta voittoputken katkettua heti ensimmäisessä maskittomassa ottelussa vamman parannuttua kylliksi. Nykyään pakollisen kasvosuojuksen kehittämisen lisäksi Plante oli myös ensimmäinen NHL-maalivahti joka otti tavakseen osallistua aktiivisesti peliin myös maalinedustan ulkopuolella.[3]
ValmentajanaMuokkaa
Vuonna 1973 kilpailevan WHA-liigan Quebec Nordiques tarjosi Plantelle paikkaa joukkueen päävalmentajana ja seuran toimitusjohtajana. Plante oli kuitenkin tyytymätön menestykseensä ja erosi tehtävistään kauden päätteeksi. Saman liigan Edmonton Oilers tarjosi Plantelle kuitenkin pelaajasopimusta ja niinpä hän teki vielä kerran paluun maalille. Paluu jäi kuitenkin yhteen kauteen, sillä kesken Oilersin kesän 1975 harjoitusleirin Plante sai tiedon nuorimman poikansa menehtymisestä. Niinpä perhetragedian myötä Plante lopetti pelaajauransa viimein 46 vuoden iässä ja muutti vaimonsa kotimaahan Sveitsiin toimien jääkiekon parissa vielä paikallisessa HC Sierre -seurassa. Plante valittiin arvostettuun Hockey Hall of Fame -kunniagalleriaan vuonna 1978.
Myöhemmät vaiheetMuokkaa
Plantella todettiin vatsasyöpä syksyllä 1985 ja hän menehtyi vain muutamaa kuukautta myöhemmin helmikuussa 1986 geneveläisessä sairaalassa 57 vuoden iässä.[4] Planten menestysvuosien seura Montreal Canadiens poisti käytöstä eli jäädytti pelinumeron #1 Planten kunniaksi vuonna 1995. Québecin junioriliiga QMJHL ja Sveitsin jääkiekkoliiga ovat nimenneet vuoden parhaan maalivahtinsa palkinnot Planten mukaan.
Palkintoja ja saavutuksiaMuokkaa
- NHL:n ykköstähdistössä vuosina 1956, 1959 ja 1962
- NHL:n kakkostähdistössä vuosina 1957, 1958, 1960 ja 1971
- Hart Memorial Trophy vuonna 1962
- Vezina Trophy vuosina 1956, 1957, 1958, 1959, 1960, 1962 ja 1969 (paras maalivahti: useimmin NHL:n historiassa)
- pelasi kahdeksassa NHL:n tähdistöottelussa, vuosina1956, 1957, 1958, 1959, 1960, 1962, 1969 ja 1970
- Valinta Hockey Hall of Fameen vuonna 1978
- Montreal Canadiens jäädytti hänen pelinumeronsa 1 7. lokakuuta 1995
- Vuonna 1998 sijalla 13. The Hockey News -lehden 100 parhaan pelaajan luettelossa edellään maalivahdeista vain Terry Sawchuk
- kuusi Stanley Cup-voittoa: vuonna 1953 ja vuosina 1956–1960
Katso myösMuokkaa
LähteetMuokkaa
- ↑ Jacques Plante | Canadian ice hockey player Encyclopedia Britannica. Viitattu 11.2.2021. (englanniksi)
- ↑ a b 100 Greatest NHL Players NHL.com. Viitattu 10.2.2023. (englanniksi)
- ↑ The Spokesman-Review - Google-uutisarkistohaku news.google.com. Viitattu 10.2.2023.
- ↑ Jacques Plante at eliteprospects.com www.eliteprospects.com. Viitattu 7.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Jacques Plante at eliteprospects.com www.eliteprospects.com. Viitattu 10.2.2023. (englanniksi)
Aiheesta muuallaMuokkaa
- Jacques Plante The Internet Hockey Databasessa (englanniksi)
- Jacques Plante Elite Prospects. Everysport Media Group AB. (englanniksi)
- Jacques Plante Legends of Hockey -sivustolla (englanniksi)
| Edeltäjä: Bernie Geoffrion |
Hart Memorial Trophyn voittaja 1962 |
Seuraaja: Gordie Howe |
| Edeltäjä: Terry Sawchuk Johnny Bower Rogatien Vachon & Gump Worsley |
Vezina Trophyn voittaja 1956, 1957, 1958, 1959, 1960 1962 1969 (yhdessä Glenn Hallin kanssa) |
Seuraaja: Johnny Bower Glenn Hall Tony Esposito |
