Italan elokuvastudio Torinossa.

Itala Film oli Torinossa vuosina 1905–1919 toiminut italialainen elokuvien tuotantoyhtiö[1]

Yhtiön perustivat Carlo Rossi ja William Remmert vuonna 1905 nimellä Carlo Rossi & C. Vuonna 1907 sen toimintaan tuli mukaan Giovanni Pastrone. Rossi lähti vuonna 1908 Roomaan Cinesille ja yhtiö sai nimen Itala Film.[1]

Yhtiön johtajana, tuottajana ja teknikkona toimineen Pastronen johdolla Itala Filmistä muodostui yksi maan johtavista tuotantoyhtiöistä. Sen suurimpia menestyksiä olivat André Deedin Cretinetti-komediat, Pastronen ohjaama Troijan hävitys (1911), Pastronen spektaakkelielokuva Cabiria (1914), Bartolomeo Paganon Maciste-elokuvat sekä erikoistehostemies Segundo de Chomónin animaatio Momi näkee unta sodasta (1917).[1]

Vuoteen 1918 mennessä yhtiö oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin ja Italian elokuvateollisuuden kriisiytyessä se yhdistettiin epäonniseen Unione Cinematografica Italianaan. Vuonna 1927 Itala Filmin Torinon studio siirtyi Stefano Pittalugan omistukseen.[1]

ElokuviaMuokkaa

LähteetMuokkaa

  1. a b c d Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 165–166. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.