André Deed

ranskalainen näyttelijä

André Deed (oikealta nimeltään André de Chapais,[1] 22. helmikuuta 1879 Le Havre4. lokakuuta 1940 Pariisi) oli ranskalainen näyttelijä ja elokuvaohjaaja.

André Deed vuonna 1910.

Tullimiehen perheeseen syntynyt[1] Deed aloitti uransa sirkus- ja revyyesiintyjänä. Vuosina 1901–1904 hän näytteli useissa Georges Mélièsin kokeellisissa elokuvissa.[2] Vuodesta 1905 lähtien Deed teki lyhyitä komedioita Pathén veljeksille. Hänen kehittämänsä koominen henkilöhahmo Boireau oli yksi ensimmäisistä elokuvien vakiokasvoista.[1]

Vuonna 1908 Deed siirtyi Giovanni Pastronen värväämänä torinolaiselle Itala Filmille. Hän teki Italiassa yli 90 komediaa, joita yhdistää Cretinetti-niminen henkilöhahmo. Vuoden 1911 lopulla Deed palasi tulevan vaimonsa Valentina Frascarolin kanssa Ranskaan, jossa hän teki Pathélle noin 50 Boireau-elokuvaa. Vuonna 1915 Deed siirtyi takaisin Torinoon, jossa hän jatkoi Cretinetti-sarjan tekemistä parin vuoden ajan.[2] 1920- ja 1930-luvuilla hän näytteli sivurooleja muutamissa ranskalaiselokuvissa,[1] mutta päätyi lopulta elokuvastudion yövartijaksi[3].

Suomessa Deedin elokuvahahmosta käytettiin nimeä Lehman[4].

Elokuvia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Oscherwitz, Dayna & Higgins, MaryEllen: Historical Dictionary of French Cinema, s. 121–122. Plymouth: Scarecrow Press, 2007. ISBN 978-0-8108-6875-5.
  2. a b Abel, Richard (ed.): Encyclopedia of Early Cinema, s. 111. Abingdon: Routledge, 2005. ISBN 0-415-23440-9.
  3. Moliterno, Gino: Historical Dictionary of Italian Cinema, s. 110–111. Lanham, Toronto, Plymouth: The Scarecrow Press, 2008. ISBN 978-0-8108-6073-5.
  4. André Deed: Une gloire du cinéma francais de la belle époque lesgensducinema.com. Viitattu 12.7.2017.

Aiheesta muualla muokkaa